Kemin
kaupunginkirjaston ja
taidemuseon kulttuuriyhteistyö Kabinetti alkoi 1.12.2003
Kirjaston ja
taidemuseon yhteinen Kabinetti kirjaston
sisääntuloaulassa on esitellyt joulukuun 2003 alusta
Kemin taidemuseon teoksia
yksitellen höystettynä kirjaston kirjallisuusaarteilla.
Taidemuseon kokoelmaan
kuuluu yli 2000 taideteosta, jotka pääsevät vain harvoin
esille. Teosta
tullaan vaihtamaan n. joka toinen kuukausi. Tarkoitus on nostaa esille
erilaisia
näkökulmia taidemuseon erikoisesta kokoelmasta. Teoksia,
jotka ihastuttavat ja
vihastuttavatkin!
VUOSI 2013
Uusitun kirjaston vuoden
2013 ensimmäinen Kabinetti-teos
julkaistiin maanantaina 29.4.2013. Talven jäljet
poistuivat ja nyt katsotaan kohti kevättä ja kesää!
Keminmaalainen kuvataiteilija, taidegraafikko Marjo
Hyttinen kertoi esillä olevasta teoksestaan "Salattu" .
Teos on vuodelta 1999, ja se kuuluu
Paratiisi-teossarjaan. Toteutusmenetelmä on etsaus,
akvatinta ja telaus. Kulttuurilautakunnan
puheenjohtaja Pirkko Pehkonen avasi tilaisuuden.
VUOSI 2012
Vuoden kolmas Kabinetti-teos julkaistiin
tiistaina 30.10.2012 . Esillä on kemiläisen
taidemaalari, valokuvaaja Pirjo Nykäsen öljyväriteos
"Pimeän ääni" vuodelta 1999. Kemin taidemuseo on
hankkinut teoksen kokoelmiinsa keväällä 2001. Maalaus on
ollut aiemmin Kemin kaupunginteatterin lippukassan
seinällä, josta se kulttuurikeskuksen muutostöiden alta
siirrettiin näkyvälle paikalle Kabinettiin. Taiteilija
itse paljasti teoksen kertoen tilaisuudessa itsestään
taiteilijana ja taiteestaan. Vuoden toinen Kabinetti-teos esiteltiin torstaina
7.6.2012. Esillä on ylivieskalaisen Sirkka Huttusen
kolmiulotteinen origamiteos "Kehrä" vuodelta
2012. Teos on taiteltu 40x240 cm valkeasta
kopiopaperista, ja se on lopuksi kiinnitetty taustaansa
ympyränmuotoisena.
Avaajana toimi itse origamitaiteilija Sirkka Huttunen.
Vuoden ensimmäinen Kabinetti-teos paljastettiin
torstaina 9.2.2012. Avauksen suoritti kemiläinen
kirjallisuuskriitikko, filosofian tohtori Raija Hakala.
Hän kertoi kirjailija Rosa Liksomista. Kabinetissa on
esillä Liksomin guassi-teos nimeltään "Nainen
pohjoisessa siipirakennuksessa" vuodelta 1988.
Teoksen signeeraus on Roca Liksom. Teoksen, joka on
hankittu taidemuseon kokoelmiin vuonna 1988, esitteli
intendentti Minna Korolainen.
VUOSI 2011
Vuoden viides
Kabinetti-teos julkaistiin tiistaina 13.12.2011
kirjaston sisääntuloaulassa.
Avaajina olivat taiteilijan ystävät säveltäjä Oliver
Kohlenberg ja kulttuurivoimalan puheenjohtaja Kari
Lunnas. Kabinetti muistaa näyttelyllään
marraskuussa joukostamme poistunutta Aimo Tavelaa
(1938-2011). Esillä on Kemin taidemuseon tänä vuonna
hankkima serigrafia "Butterly 5" vuodelta
1974. Avajaistilaisuudessa, taidemuseossa, kuultiin
myös säveltäjä Oliver Kohlenbergin Aimo Talevan
muistoksi tekemä sävellys.
Vuoden neljäs Kabinetti-teos
julkaistiin tiistaina 4.10.2011. Näyttelyn avasi, ja
oman teoksensa esitteli kuvataiteilija, taideterapeutti
Esa Leskelä Oulusta. Esillä on taiteilijan vuonna 2007
maalaama teos "Vapaita ajatuksia" Tutustu värikkääseen
teokseen sekä taiteilijasta kertovaan aineistoon.
Vuoden kolmas ja järjestyksessään
29. Kabinetti-teos paljastettiin keskiviikkona 6.7.2011.
Tilaisuuden avasi osastonjohtaja Leena Pitkänen ja
teoksen esitteli intendentti Minna Korolainen.
Siirryimme kesäisiin tunnelmiin Emilia Appelgrenin
(1840-1935) "Maisema" maalauksen myötä.
Vuoden toinen Kabinetti-teos
paljastettiin kirjaston sisääntuloaulassa torstaina
12.5.2011. Tilaisuuden avasi ja teoksen esitteli
sarjakuvaneuvos Ilpo Koskela. Esillä on Ari Kutilan
(1961-2010) guassi-teos nimeltään "Suomi", vuodelta 1998.
Näin Ilpo Koskela avaussanoissaan: Kyseissä työssä
muutetaan myös juoksujalkaa etelän ruuhkakeskuksiin, ja
"kutilamaiseen" tapaan Suomen kartta on käännetty
vastapäivään 90 astetta. Näin kuvan sanoma on helposti
luottavissa ja hahmojen liikesuunta on oikea.
Vuoden ensimmäinen Kabinetti-teos
paljastettiin tiistaina 25.1.2011. Tapahtuman avasi ja
teoksen esitteli taiteilija, taidegraafikko Riitta
Moilanen. Esillä on taiteilijan
etsaus-akvatinta-reliefisyövytystekniikalla tehty teos
"Hevonen" vuodelta 1990. Teos kuuluu taiteilijan
grafiikkatöiden eläinsarjaan, jossa ovat myös teokset
lisko, kala, kukko, perhonen ja lintu.
VUOSI 2010
Vuoden
neljäs Kabinetti-teos paljastettiin tiistaina
14.12.2010 klo 16.00 kirjaston sisääntuloaulassa.
Avauksen suoritti taiteilija Seppo Mikkanen ja teoksen
esitteli osastonjohtaja Ilkka Leinonen. Kabinetissa on
esillä kemiläisen sarjakuvataiteilijan Ari Kutilan
(1961-2010) Kemin kaupungin tiedotuslehti Sortteeriin
tekemä kansikuva vuodelta 1992. Teoksen aiheena on
"Kemin moottorikelkkailu
kuriin", ja se on huopakynä-guassityö.
Vuoden
kolmas Kabinetti-teos paljastettiin tiistaina
31.8.2010. Esillä on kittiläläisen Einari Junttilan
(1901-1975) vuonna 1955 maalaama akvarelli "Syksyinen
järvi". Teoksen paljasti ja tilaisuuden avasi Kemin
seudun luonnonsuojeluyhdistyksen ja Kemin Taideyhdistyksen
puheenjohtaja Aimo Tervahauta. Teoksesta ja taiteilijasta
kertoi intendentti Minna Korolainen Kemin taidemuseosta.
Vuoden toinen
Kabinetti-teos paljastettiin tiistaina 4.5.2010 klo 14.00. Kabinetin
avasi ja
teoksen esitteli helsinkiläinen taiteilija Aimo Taleva. Esillä oleva veistos
"Ukkometto" vuodelta 1979 on luonnos Kemin kaupungin omistamasta teoksesta,
jonka uusi sijoituspaikka tulee uimahallin läheisyyteen.
Vuoden ensimmäinen Kabinetti-teos paljastettiin 15.2.10 klo 15.
Kabinetissa oli esillä kemiläisen taiteilija Nina Vanaksen vuonna 1976
maalaama italialaista rakennusryhmää esittävä akvarelli "Rocco di
Pappa". Teos on ostettu Kemin taidemuseon kokoelmiin vuonna 1977.
Kabinetti teoksen esitteli avajaistilaisuudessa FM Kaisa Alatarvas.
Teoksen paljasti ja avaussanat lausui Kemin Dante-seuran hallituksen
jäsen Ulla Saravo.
VUOSI 2009
140-vuotias Kemi ja 130-vuotias Kemin kaupunginkirjasto
esittelevät Kabinetissa juhlavuonna kemiläisiä
taiteilijoita ja Kemiä.
Vuoden ensimmäisen kemiläinen
taideteos paljastettiin torstaina 26.2.2009 klo 14.
Esillä on toukokuun loppuun saakka Jorma Kuulan
maalaus "Työmaa" vuodelta 1977. Avauksen suoritti ja taiteilijasta
kertoi Markku Kokkola.
Vuoden toinen kemiläinen taideteos paljastettiin
perjantaina 29.5.2009 klo 14. Esillä on syyskuun loppuun saakka
kemiläisen Mikko Rautajoen (1932-1998) akvarelli ”Talven
tullessa” vuodelta 1979. Teoksen miljöönä on
Ajoksen satama, ja laiturissa satamahinaaja Jääsalo.
Kabinetin avasi ja aiheeseen sopivan alustuksen piti Kemin
satamajohtaja Reijo Viitala. Taiteilijan elämää valotti
Ossi Liiten.
Vuoden kolmas Kabinetti
-taideteos paljastettiin kirjaston sisääntuloaulassa torstaina
1.10.2009 klo 18. Teoksen taustan historiallinen esittely ja teoksen
paljastus FL, lehtori Kauko Kemppinen. Kabinetissa on esillä Albin
Amelinin (1902-1975) öljyvärimaalaus "Lippuja yli sillan",
aikaisempi nimi " Marssi" vuodelta 1956.
Kabinettitapahtuma alkoi omalaatuisella tavalla: Kemin lyseon lukion
draamaryhmä ( 17 oppilasta) esitti kirjaston tiloissa lyhyitä
dekkaridraamoja. Yleisö siirtyi esitysten mukana esityspaikalta
toiselle. Kirjastossa tapahtui – kummia!
|