|
Esiopetus
Kuusivuotiaalla, seuraavana vuonna
peruskoulunsa aloittavalla lapsella on oikeus
kunnan järjestämään maksuttomaan esiopetukseen.
Esiopetus noudattaa koulujen työjärjestystä.
Kemissä esiopetus on osa
päiväkotien toimintaa. Sitä annetaan kaikissa
päiväkodeissa ja kolmella koululla (Koivuharju, Sauvosaari ja
Takajärvi). Esiopetuksen tehtävänä on
edistää lapsen suotuisia kasvu-, kehitys- ja
oppimisedellytyksiä. Tavoitteena on antaa hyvät
mahdollisuudet oppimiseen ja koulun aloittamiseen. Maksutonta
esiopetusta annetaan 28.8.2012-31.5.2013. Päivittäinen
toiminta-aika on klo 8.00 - 12.00.
Jokaisella esiopetusta antavalla yksiköllä on
oma esiopetussuunnitelmansa, joka pohjautuu
valtakunnalliseen esiopetuksen
opetussuunnitelman perusteisiin.
Opetussuunnitelmaan on kirjattu mm. esiopetuksen
toiminta-ajatus, täsmennetyt kasvatus- ja
oppimistavoitteet, esiopetuksen pedagoginen
toteuttaminen sekä erityistä tukea tarvitsevien
lasten esiopetuksen järjestäminen. Esiopetus ja
perusopetus muodostavat yhtenäisen
opetussuunnitelmallisen kokonaisuuden.
Esiopetukseen osallistuminen on
vapaaehtoista. Mikäli lapsi tarvitsee
esiopetuksen lisäksi päivähoitoa, peritään
hoidosta maksu, joka määritellään hoidontarpeen
mukaan ( ks. Mitä päivähoito maksaa).
Esiopetuksen loma-aikoina peritään lainmukainen
päivähoitomaksu.
Esiopetukseen ilmoittautumislomakkeen saa
päiväkodeista, neuvoloista,
päivähoitotoimistosta ja Kemin kotisivuilta www.kemi.fi/varhaiskasvatus
Esiopetusryhmät ovat suljettuna peruskoulujen
syyslomalla 15.-21.10.2012,
joululomalla 22.12.2012-6.1.2013
ja hiihtolomalla 4.-10.3.2013
|