Lapsiperheiden kotipalvelu aloittanut 1.8.2013

Lapsiperheiden kotipalvelu on yksi varhaisen tukemisen ja ennaltaehkäisevän työn muoto. Se on tavanomaiseen ja totunnaiseen elämään kuuluvien tehtävien ja toimintojen suorittamista tai niissä avustamista. Palvelu on kotiin annettavaa arjen apua ja sen tavoitteena on tukea arjen sujumista ja vanhempien jaksamista. Kotipalvelua aloitettaessa arvioidaan yhdessä perheen kanssa palvelun tarve ja kesto, joka voi vaihdella muutamasta tunnista useampaan kuukauteen.

Lapsiperheiden kotipalvelua on mahdollista saada esimerkiksi vanhempien uupumuksen, vaikeutuneen raskausajan, vanhemman äkillisen sairastumisen tai loukkaantumisen vuoksi tai perheen arjen sujuvuuden vahvistamiseksi.

Lapsiperheiden kotipalvelua ei myönnetä pelkästään esim. pelkkään siivouksen tarpeeseen, lapsen äkillisen sairauden johdosta silloin kun vanhemmalla on oikeus jäädä hoitamaan lasta, opiskelun vuoksi tai vanhempien harrastusten vuoksi.

Lapsiperheiden kotipalvelu on maksullista palvelua.

Lapsiperheiden kotipalveluun voi ottaa yhteyttä arkisin klo 8 – 9 numeroon 040 746 4357  (perhetyön numero)

Lapsiperheiden kotipalvelu – sivulta löydät palvelun hinnat.

Posted in Sosiaali- ja terveyspalvelut.