Pro Kemi -tunnustus myönnettiin kuudelle

Pro Kemi -tunnustus neljälle henkilölle, yhdelle bändille ja yhdelle tiedotusvälineelle

Kuka tai mikä on toiminut ansiokkaasti Kemin ja kemiläisyyden hyväksi? Kemiläiset pääsivät alkuvuonna ehdottamaan Pro Kemi -tunnustukselle ansioituneita saajia. Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Teija Jestilän luotsaama juhlatoimikunta päätti ehdotusten perusteella myöntää tunnustuksen neljälle henkilölle, yhdelle bändille ja yhdelle tiedotusvälineelle. Nämä ovat:

Mikko Ekorre

Pitkäaikainen Kemin kaupunginvaltuutettu, joka on toiminut myös valtuuston puheenjohtajana vuosina 1975-88. Viimeisimmällä valtuustokaudellaan 2012-17 Ekorre on hoitanut muun muassa tarkastuslautakunnan puheenjohtajuutta.

Mikko Ekorre valittiin kahdesti SKDL:n listoilta Lapin vaalipiiristä eduskuntaan, jossa hän istui 1974-82. Ekorre johti eduskunnan sivistysvaliokuntaa 1979-82. Kansanedustajuutensa aikana hän oli muun muassa perustuslakivaliokunnan, puolustusvaliokunnan ja suuren valiokunnan jäsen.

Anja Holpainen

Työskennellyt Kemin kaupungin eri tehtävissä pitkään. Työuran jälkeen jatkanut uurastusta Kemin ja kemiläisten hyväksi useissa järjestöissä, kuten Kulttuuri- ja tiedesäätiö Kemi 2000:ssa, Kemin Sarjakuvakeskuksessa ja Pohjola-Nordenin paikallisosastossa.

Anja Holpainen on ollut vuosikymmeniä mukana suunnittelemassa ja järjestämässä kotiseudun tapahtumia. Sai vuonna 2016 valtakunnallisen tunnustuksen, kotiseututyön ansiomitalin.

Sirkka Lind

Pyyteetön vapaaehtoinen osallistuja ja toimija monella sektorilla. Auttaja isolla A:lla ei pidä ääntä toiminnastaan. Lind rohkaisee toisiakin vapaaehtoistyöhön. Lämmin persoona, joka käyttää osaamistaan, taitojaan ja tietojaan toisten hyväksi – on ennen kaikkea ihminen ihmiselle.

Sirkka Lind on vuosia toiminut muun muassa Suomen Punaisen Ristin auttajarenkaassa ja ruoanjakotyössä sekä syöpäyhdistyksessä.

Reima Virtanen

Kemiläisen nyrkkeilyn legenda ja kärkihahmo, joka on tehnyt Kemiä tunnetuksi urheilu-urallaan ja sen jälkeen. Saavutuksia: Olympiahopeaa (München 1972, keskisarja 75 kg), EM-pronssia (Bukarest 1969 ja Madrid 1971, 75 kg).

Reima Virtanen on valittu Suomen parhaaksi nyrkkeilijäksi 1969, 1971 ja 1972 sekä TUL:n vuoden urheilijaksi 1971 ja 1972. Pro Urheilu -tunnustuspalkinto 2006.

Sonata Arctica

Yhtye on tuonut näkyvästi esille kemiläisyyttä maailmalla: se on oikea kemiläisyyden lähetti. Maailman suosituimpiin melodisen metallin yhtyeisiin kuuluva Sonata Arctica on julkaissut urallaan muun muassa 14 studioalbumia, joista monet ovat myyneet Suomessa kultalevyyn oikeuttavan määrän.

Yle Kemin toimitus

Tuo peräpohjalaisella tavalla Kemin ja lähialueen uutiset ja ajankohtaiset asiat kaiken kansan tietoon. Tekee tunnetuksi aluetta. Yle Kemin toimitus on Meri-Lapin ainoa päivittäinen ääni mediakentässä.

Pro Kemi -tunnustukset jaetaan Kemin kaupunginvaltuuston tänään kello 17 alkavan 150-vuotisjuhlakokouksen päätteeksi. Tilaisuutta voi seurata suorana Kemin kaupungin YouTube -kanavalta.

Tunnustuksia on jaettu aikaisemmin kahdesti, kaupungin 140- ja 145-vuotisjuhlien kunniaksi vuosina 2009 ja 2014. Tuolloin palkinnon ovat saaneet Leea Tiihonen-Pellegrino, Antti Palo, Maija Rask, Jari Vilén, Jouko ja Ulla Uusitalo, Esko Finström, Risto Mononen, Ossi ja Elsi Liiten sekä Kemiläisten Praati.

Posted in Yleinen and tagged , , , , , , .