Santeri Lindholm: Kevät etenee

Eduskuntavaalit olivat ja menivät. Jotkin puolueet menestyivät toisia paremmin ja toiset taas huonommin kuin joku muu. Kevään valtakunnanpolitiikan suurimman tappioni taisin kuitenkin itse kokea siinä, kun hallituksen ennenaikainen eroaminen pysäytti monet etenevät lakihankkeet mukaan luettuna metsästysasetuksen muuttamisen niin, että myös hirvi kuuluisi jousella metsästettävien riistalajien joukkoon. Käsittääkseni asetuksen muutos ei edelleenkään ole mahdoton metsästyskauden alkuun mennessä mutta epätodennäköiseltä uudistuksen tulo tälle vuodelle nyt jo vaikuttaa. Ehkäpä juuri tästä johtuen en ole maaliskuun jälkeen saanut raahattua itseäni jousiammuntaharjoituksiin Pohjan Jousen ammuntahallille tai Ristikankaalla olevalle ulkoradalle. Toinen paljon todennäköisempi syy ammuntaharjoittelun vähäisyyteen ovat olleet siihen tarkoitukseen liian hienot kevätillat, jotka kutsuvat ennemmin kalaan kuin radalle, varsinkin kun jousimetsästyskauden alkuun on vielä puolisen vuotta aikaa.

Jäät eivät ole vielä lähteneet, kuten viime tekstissä ennustin, mutta ei se paljosta ole enää kiinni. Virtaavat salmet ovat pitkälle auki ja Isohaaran tulvaluukutkin avattiin jo ennen vappua. Tänä vuonna kävin viimeisen kerran pilkillä Kemin edustalla huhtikuun puolivälissä. Olisi sinne jäiden puolesta vielä ainakin viikkoa myöhemminkin voinut mennä, mutta en enää ehtinyt. Pääsiäisen jälkeen olenkin jo käynyt virkistämässä perhonheittotaitoa kahdenkäden vavalla sekä virvelöimässä siellä, missä avovettä on ollut. Saalis ei ole toistaiseksi päätä huimannut, mutta viime vuosina koko maassa yleistynyt saukko on ilahduttanut esityksillään lähes joka paikassa. Viimeksi oikein pariskuntana Kraaselin sillan kupeessa.

Avovesikauden avauskala

 

 

Sain huhtikuun alussa myös harrastuksiini liittyvän virka-apupyynnön, kun eräs kaupungin virkamies tarvitsi parikymmentä kalaa töihin vietäväksi. Minulla on pilkkireiästä laskettava sateenvarjotyylinen katiska, jolla tämä asia kuulemma piti hoitaa. Itse en ollut kovinkaan luottavainen koko projektiin, sillä katiskan aikaisemmat käyttökokemukset eivät ole olleet kovin lupaavia. En siis ollut saanut sillä koskaan yhtään mitään. Kysymykseen, että miten katiskan nosto tapahtuu kairanreiästä, jos se on täynnä kalaa, vakuuttelin, että niin paljon kalaa siihen ei ui, että nostaminen olisi ongelma. Katiska laskettiin särkipitoisimpaan paikkaan mitä tiesin mutta ensimmäisen yön aikana siihen ei uinut mitään ja sitten koko homma unohtui viikoksi. Lähdimme lopulta koko perheen voimin hakemaan katiskan pois vielä, kun jäille uskalsi mennä. Kotona vakuuttelin lähtiessä, ettei hauskaan kevätretkeen kauaa aikaa mene, joten lähestyvä lasten iltapala-aika ei olisi lähdön esteenä.

Katiska ei kuitenkaan noussut reiästä. Ei noussut, vaikka kuinka monta kertaa yritin, eri kulmista ja vähän voimaakin käyttäen. Arvelin sen sotkeutuneen johonkin risuun tai vanhaan verkon naruun ja siksi tyssäävän puoliväliin avantoa. Koska mukana ei ollut tuuraa jääsahasta puhumattakaan, ei auttanut kuin yrittää kairata toinen reikä niin, että avantojen reunat risteävät. Tehtävä ei ole kovin helppo, kaira kun pyrkii luiskahtamaan vanhaan reikään ja samalla piti tietysti varoa katkomasta katiskan narua. Lopulta se onnistui mutta ei katiska noussut kahdestakaan rinnakkain olevasta kuuden tuuman avannosta. Tällä välin lapset alkoivat silminnähden kaipaamaan jo iltapalaa. Lisäsin siis voimaa ja lopulta jään päälle tuli hiukan revenneen katiskan mukana puolensataa isohkoa särkeä sekä kolme noin vajaan parin kilon madetta, mitkä olivat käyttäneet aikansa särkiä täynnä olevassa katiskassa varsin tehokkaasti. Ei mikään ihme, etteivät ne mahtuneet kaikki kerralla normaalista pilkkireiästä. Katiska toimii sittenkin, mutta hieman paikkailua se nyt vaatii, ennen kuin sen voi käydä uudestaan laskemassa pyyntiin. Kaikesta huolimatta tai juuri sen takia osa Koivuharjun koulun oppilaista osaa kuulemma nyt perata normaalin suomukalan lisäksi myös mateen, joten aivan turhaa vaivannäkö ei ollut. Olisipa minunkin lapsuudessani ollut alakoulussa vastaavaa opetusta! Tosin minun kohdallani jo silloin opettaja olisi voinut joutua oppilaan rooliin…

Kevät on lintujen bongauksen sesonkia mutta vaikka olenkin tänä keväänä saanut uutena elämänpinnana bongattua lapinpöllön Kemintullista, niin tänä vuonna ajattelin kokeilla kalojen bongausta eli fongausta. Se on muutaman vuoden takainen muotivillitys, minkä tunnetuin tapahtuma on Helsingissä järjestettävä kalamaraton-kilpailu. Fongaus on ollut tavoitteena useana vuonna mutta ehkä blogiin tulevat kirjaukset antavat itselle sitä vaadittavaa motivaatiota esimerkiksi ruutanan tai kivisimpun pyydystämiseen. Tarkoituksena on siis saada Kemistä ja sen lähikunnista vuoden aikana mahdollisimman monta kalalajia vapavälineillä. Tätä kirjoittaessa on vuodenvaihteesta lukien noussut 6 lajia: hauki, ahven, särki, made, harjus ja kirjolohi. Katsotaan täyttyisikö vaikkapa 15 lajin tavoite vuoden loppuun mennessä.

Huhtikuista katiskasaalista

 


Santeri Lindholm kalansaalis sylissään joen rannalla.

Olen Santeri Lindholm, 35 -vuotias mieshenkilö. Olen kotoisin Vantaalta, opiskellut lakia Rovaniemellä ja valmistumisen jälkeen työskennellyt muutaman vuoden pääkaupunkiseudulla ennen Kemiin muuttoa. Kemi on tähän mennessä viides kotikaupunkini.

Työkseni hoidan kaupunginlakimiehen virkaa kaupungintalolla. Muita juristin tehtävissä toimivia kaupungin palkkalistoilla ei olekaan. Harrastan metsästystä ja kalastusta ja ne oheistoimintoineen vievätkin kaiken vapaa-aikani, mitä työ ja perhe minulle suo. En harrasta mitään varsinaista liikuntaharrastusta eikä sellaiselle oikein aika riittäisikään mutta olen suuri arkiliikunnan kannattaja. Sulan maan aikaan kuljen työmatkat pyörällä (toisinaan myös naapurikuntiin) ja talvisin kävelen. Arkiliikuntaintoani kuvaa hyvin se, että koen esimerkiksi suurta henkistä pahoinvointia, jos ajaudun käyttämään hissiä alle kuuden kerroksen siirtymiin.

Posted in Ihmekaupungin ihmisiä and tagged , , , , .