Santeri Lindholm: Lokakuun lyhenevät päivät

Syksyn päivät juoksevat aina vauhdilla ja varmaan sen takia myös tämä blogikirjoitus myöhästyi tarkoitetusta julkaisupäivästä, jonka piti olla viime perjantai. Ehkä ajan kulku tuntuu nopeammalta sen vuoksi, koska päivät ovat jo niin lyhyitä, että pimeä aika alkaa hyvissä ajoin ennen kuin lapset on saatu nukkumaan, enkä sen vuoksi ehdi enää valoisalla harrastamaan kuin viikonloppuisin. No toki pimeällä voi edelleen mennä vaikkapa tuulastamaan mutta nimestään huolimatta se vaatisi tyyntä iltaa ja kuten Anna kirjoituksessaan totesi, niin Kemissä tuulee lähes aina, eikä tyyntä iltaa ole tänä syksynä vielä sattunut, ainakaan samaan aikaan oman vapaa-ajan kanssa. Pohjoistuulesta ja kylmistä öistä huolimatta lehti on pysynyt puissa tiukasti ja syksyn ruskasta on tullut näyttävämpi kuin mitä ilmojen perusteella olin arvaillut. Jos siis vapaa-aikaa valoisalla löytyy ja kelit suosivat, niin nyt kannattaa mennä metsään. Hirvikärpäsiä, hyttysiä tai mitään muitakaan ötököitä siellä ei enää ole, eikä taida pakkasöiden jälkeen kyllä olla enää marjoja tai sieniäkään, mutta voihan sitä retkeillä joskus ilman syytäkin tai vaikka bongailla lintuja. Hyvä matalan kynnyksen paikka metsäretkeilyyn on esimerkiksi Kiikelin lähimetsä laavuineen ja lintutorneineen.

Kiikelin lintutornista voi kiikaroida vaikkapa lahdelle kerääntyviä joutsenia.

Kemijoen Isohaaran kalastuskausi päättyi lauantaina alkaneeseen “siian mädinhankintapyyntiin”. Se on paikallinen erikoisuus, jollaista en ole nähnyt missään muualla Suomessa. Siinä nimittäin valtiojohtoisesti eli ELY-keskuksen koordinoimana tyhjennetään massiivisella verkkopyynnillä Suomen suurimman joen alaosa kaikista (lohi)kaloista kokoon katsomatta lohikalojen valtakunnallisena rauhoitusaikana. Kontrastia suurentaa vielä se, että vain 20 kilometriä pohjoisempana Tornionjoella uhanalainen meritaimen on läpi vuoden kokonaan rauhoitettu mutta täällä talveksi makeaan veteen saapuvilla keskenkasvuisilla taimenilla on varsin erilainen vastaanotto. Näin on täällä toimittu kaiketi “aina” mutta toivottavasti joskus tulevaisuudessa kalanviljelylaitoksen siianmädin tarpeeseen osataan vastata ilman vältettävissä olevaa uhanalaisten ja alamittaisten lajien sivusaalista. Verkkopyynti kestää lokakuun ajan ja marraskuun alusta alkaen sinne mahtuisi taas vapavälineillä pyytämään mutta mitäpä sitä tyhjäksi verkotettua jokea kalastamaan. Palataan asiaan sitten taas tammikuussa mateen pilkinnän merkeissä.

Ahvensaalista Syväletosta 6.10.2019

Merialueella ahvensesonki jatkuu. En ole kuukauden aikana ehtinyt käydä kuin kolme lyhyttä reissua veneellä, mutta joka kerta ahvenia on tullut riittävästi. Tänä syksynä tosin on tuntunut siltä, että oikean paikan merkitys on ollut tavallista tärkeämpää ja parvet ovat olleet hyvin pienellä alueella. Kuitenkin kun parvi löytyy, niin yleensä alle tunnissa kalaa on tullut riittävästi. Jos ahven on pientä (alle 200 grammaista), on yleensä syytä vaihtaa paikkaa, sillä isot ja pienet ahvenet eivät yleensä ole aivan samoilla paikoilla. Myös kirjoituksen alussa parjattu tuuli huonontaa jigikalastuksessa varsin olennaista tuntumaa huomattavasti ja tärppien havaitseminen on sen vuoksi hankalaa mutta heittopituutta lyhentämällä homma onnistuu kohtalaisesti jonkilaisessa tuulessakin. Tässäkin lajissa harjoitus tekee mestarin mutta myös välineisiin kannattaa hieman panostaa. Tämän vuoden kalabongauksen eli fongauksen osalta sain Isohaarasta ennen verkkopyynnin alkua pienen taimenen, joten kuluneen vuoden kalalajit ovat nyt 15 eri lajia. Ahvenen mahasta löytynyttä kiiskeä ei ehkä lasketa, mutta ehkäpä sellainen tulee vielä alkutalvesta pilkillä, joten lajimäärä voi teoriassa tuosta vielä hieman kasvaa.

 

Talvea odotellessa voi itse asiassa vielä käydä marjassakin. Mitään muita marjoja metsässä ei pakkasten jäljiltä oikein ole, mutta karpalo ei pakkasesta ole moksiskaan eikä se pääse putoamaankaan, kun se on jo valmiiksi maassa. Minusta näiden marjojen poiminta on aika tylsää eikä niitä usein tule kerättyä mutta riistaruokien lisänä tai kinuskin kanssa ne ovat aivan hyviä ja kuulemma terveellisiäkin, joten pitää niitä pakkasessa aina vähän olla. Karpaloa löytyy jonkin verran lähes kaikkien avosoiden ja suolampien reunoilta mutta Kemin läheltä eniten niitä on minusta aina löytynyt Maksjärveä ympäröivän suon pohjois- ja länsireunoilta. Tarkkojen marja- tai kalapaikkojenkaan kertominen ei yleensä ole muotia, mutta tässä tapauksessa en usko niin monen innostuvan karpaloiden poiminnasta, että ne sieltä loppuisivat ja jos näin pääsisikin käymään, niin pidän sitä vain kansanterveyden kannalta hyvänä asiana, autolla ei nimittäin aivan viereen pääse.

 


Olen Santeri Lindholm, 35 -vuotias mieshenkilö. Olen kotoisin Vantaalta, opiskellut lakia Rovaniemellä ja valmistumisen jälkeen työskennellyt muutaman vuoden pääkaupunkiseudulla ennen Kemiin muuttoa. Kemi on tähän mennessä viides kotikaupunkini.

Työkseni hoidan kaupunginlakimiehen virkaa kaupungintalolla. Muita juristin tehtävissä toimivia kaupungin palkkalistoilla ei olekaan. Harrastan metsästystä ja kalastusta ja ne oheistoimintoineen vievätkin kaiken vapaa-aikani, mitä työ ja perhe minulle suo. En harrasta mitään varsinaista liikuntaharrastusta eikä sellaiselle oikein aika riittäisikään mutta olen suuri arkiliikunnan kannattaja. Sulan maan aikaan kuljen työmatkat pyörällä (toisinaan myös naapurikuntiin) ja talvisin kävelen. Arkiliikuntaintoani kuvaa hyvin se, että koen esimerkiksi suurta henkistä pahoinvointia, jos ajaudun käyttämään hissiä alle kuuden kerroksen siirtymiin.

Posted in Ihmekaupungin ihmisiä and tagged , , , .