Anna Huhtilainen: Kun katsoo kaupunkii kärryttelijän silmin…

…niin nähdä voi sen näppäryyden…

Terveisiä vauva-arjesta! Ensimmäiset neljä viikkoa ovat hujahtaneet kuin siivillä. Aika on mennyt hyvin pitkälti kotona ”pesien”, uudenlaiseen elämään totutellen ja opetellen – mutta kaikista eniten siitä nauttien. Arki on mennyt ennalta odotetusti positiivisesti mullin mallin, kun taloon tulla tupsahti uusi pieni perheenjäsen, jonka tarpeet ja niiden täyttäminen on nyt prioriteeteissa numero yksi.

Mutta mahtuu elämään myös paljon aiemmasta tuttua. Sellaisia oman perheemme juttuja, jotka ovat olleet meille tärkeitä jo ennen vauvan tuloa. Yksi niistä on ehdottomasti päivittäinen liikunta: nyt erilaisia salilla tehtäviä tehotreenejä enemmän on kulutettu Kemin katuja vaunulenkkien muodossa. Tai no, treenistähän nämä kärryttelytkin lienee voi ottaa puhelimen askelmittarin näyttäessä 15 000-20 000 päivittäistä otettua askelta sitten sairaalasta kotiutumisen.

Ehkä muistattekin, että olen kirjoittanut hyötyliikuntafaniudestani ennenkin. Siinä missä aiemmin keskityin katselemaan maisemia ja poikkesin pururadalta polulle jos toisellekin, kiinnittyy vaunujen kanssa huomio helppokulkuisuuteen. Reitit tulee valittua niin, että niiden varrelle sattuisi mahdollisimman vähän ”ylläreitä” ja että jossain on aina joku risteys, josta voi poiketa oikotietä kotiin jos vauva keksisikin ettei vaunussa ole kivaa. Puuta koputtaen näin ei onneksi ole vielä käynyt, vaan lapsemme ei paljon mieluummin muualla tuntuisi olevankaan – paitsi syömässä 😉

Vaunulenkkeily on siis avannut silmiäni monella tapaa. Tähän asti en ole juuri tarvinnut miettiä esteettömyyttä, mutta nyt se on itsellenikin arkipäivää. Erilaiset luiskat ja liuskat, liukuovet ja perinteisten ovien avauspainikkeet, jotka olen mieltänyt aiemmin usein vain liikuntarajoitteisten avuksi, ovatkin nyt osa omaa arkipäivääni. Hissi vastaan rappuset -tilanteeseen en ole vielä törmännyt, mutta voi olla että tämän karavaanini kanssa joudun vielä nöyrtymään kyseisen asetelman edessä kerran jos toisenkin – mutta sitä kai tämä vanhemmuus on, hyvin opettavaista senkin suhteen että joskus saattaa joutua joustamaan periaatteistaan ja jättämään jonkun askeleen kerryttämättä ihan vain käytännön syiden vuoksi.

Okei, kyllä maisemia on tullut ihailtua myös vaunujen kanssa 🙂

.
Kiitokset siis esimerkiksi Kemin kirjasto ovenavauspainikkeineen, että olen päässyt vaunulenkkien varrella jo pariin kertaan sivistämään tätä uutta tulokastamme 😉

Anna

.


Olen Anna Huhtilainen, 30-vuotias kiteeläislähtöinen vuoden verran Kemissä asunut eli kaupungista vasta pintaraapaisun tunteva ja sitä vielä tarpeeksi ulkopuolisen virkein silmin katsova tuore äiti. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri, luokan- ja aikuisopettaja, mutta nykyisin työskentelen freelance-kirjoittajana tehden ”kaikkea teksteihin liittyvää”, kuten usein yrittäjyyteni kiteytän. Vapaa-ajallani olen ja ajattelen pääosin hiihto- ja kävelylenkeillä. Voit seurata minua myös henkilökohtaisessa blogissani sekä Instagramissa @annahuhtilainen.

Posted in Ihmekaupungin ihmisiä and tagged , , , , .