Santeri Lindholm: Kohta pääsee pilkille

Talvi taisi alkaa tänä vuonna jo reilusti lokakuun puolella. Lämpömittari on ehtinyt aamuisin näyttää jo yli kymmentä astetta pakkasta ja kevyt lumisadekin valaisi maisemaa jo alkuviikosta. Kymmenen päivän sääennuste ei lupaa pakkasten loppumista, joten veneet voi huoletta siirtää pukkien päälle talviteloille ja vapavälineet haudata varaston ylähyllylle odottamaan puolen vuoden päästä alkavaa kevättä.

Ehdin kuitenkin ennen vesien jäätymistä käydä tuulastamassa viime viikolla ja olihan se taas mukavaa puuhaa. Olen ollut mukana tuulastusreissuilla siitä lähtien, kun olen veneessä pysynyt, joten lajista on ehtinyt kertyä jonkin verran kokemusta, vaikkakaan aikuisiällä tuulastusreissuja ei yleensä ole tullut kuin kerta-pari syksyssä. Suomenlahdella yleisin saalis on ollut lahna ja suutari, täällä taas näköjään hauki. Muita kaloja ei  Ajoksen ja Selkäsaaren välissä oikeastaan ole edes näkynyt satunnaisia ahvenia lukuun ottamatta. Tällä kertaa kävimme koluamassa Munakarien tyynen puoleista rantaa ja haukia löytyi paljon. Suurin osa oli pienen puoleisia eli alle kilon painoisia mutta alle tunnissa oli kuitenkin kolme tavoitekoon (1-2kg) haukea ämpärissä ja homma piti lopettaa. Mielestäni liian aikaisin, mutta vaikka hauki onkin mielestäni ykkösvalinta kalapuikkokalaksi, niin en osaa sitä pakkaseen asti pyytää, vaan otan kerralla sen, mikä jaksetaan kerralla syödä. Ja haukien pyytämistä ripustettavaksi rantakoivuun haisemaan, mitä esimerkiksi Isohaaralla paljon keväisin harrastetaan, pidän lähinnä kalastajan älyn köyhyytenä.

Tuulastaessa ei ole kiire mihinkään ja valo rajaa havainnoitavan ympäristön pariin neliöön vedenalaista maisemaa.

Tuulastamiseen tarvitaan valtion kalastonhoitomaksun lisäksi myös vesialueen omistajan lupa. Kemin kaupungin edustalla on valtakunnallisena poikkeuksena kuitenkin ns. vapaa virkistyskalastusalue, jossa kalastamiseen ei tarvita muuta lupaa valtion maksun lisäksi, vaan vesialue on avoinna kaikille kalastajille kalastuslain sääntöjä noudattaen.

 Itse välineistä tärkeimmät ovat atrain ja valo, joista valon suhteen on nykyään eniten valinnanvaraa. Itse olen rakentanut oman valon noin 10 euroa maksaneesta ledipohjaisesta auton työvalosta, jonka olen ruuvannut kiinni kahvana toimivaan mäntyhalkoon ja kytkenyt piuhalla pieneen 12V akkuun. Jos omistaa erittäin tehokkaan otsalampun, niin tuulastus onnistuu varmasti silläkin. Atraimen vartena minulla on tällä hetkellä kaupan harjanvarsi, mutta se on mielestäni liian lyhyt. Paremman tasapainon saisi, jos varsi olisi yli kaksi metriä pitkä. Sitten vain soudellaan hiljalleen niin matalia vesiä, että pohja erottuu selvästi. Kun kala löytyy, niin vene viedään aivan sen viereen ja atrain painetaan hiljaa veden alle noin 10 sentin etäisyydelle kohteesta ja survaistaan se sitten ripeällä liikkeellä kalaparan niskaan. Isompaa kalaa kannattaa hetki painaa pohjaa vasten kunnes se rauhoittuu ja sitten kala nostetaan sivuväännöllä veneeseen. Kohtisuoraan ylöspäin nostettaessa on suurempi vaara, että kala onnistuu potkimaan itsensä irti piikeistä.

Nyt ei kuitenkaan enää tuulastella, vaan odotellaan jääkannen vahvistumista ja lisää lunta. Odotellessa voi käydä vaikkapa kanalintumetsällä. Pyitä on löytynyt Kemin lähimetsistä hyvin mutta isommat linnut ovat olleet tänä syksynä minun osaltani hyvin piilossa vaikka huhujen mukaan niitä on näkynyt paljonkin. Toki keli on ollut pakkasen vuoksi turhan äänekäs niinä parina kertana, kun olen pidemmän lenkin ehtinyt kävellä.


Olen Santeri Lindholm, 35 -vuotias mieshenkilö. Olen kotoisin Vantaalta, opiskellut lakia Rovaniemellä ja valmistumisen jälkeen työskennellyt muutaman vuoden pääkaupunkiseudulla ennen Kemiin muuttoa. Kemi on tähän mennessä viides kotikaupunkini.

Työkseni hoidan kaupunginlakimiehen virkaa kaupungintalolla. Muita juristin tehtävissä toimivia kaupungin palkkalistoilla ei olekaan. Harrastan metsästystä ja kalastusta ja ne oheistoimintoineen vievätkin kaiken vapaa-aikani, mitä työ ja perhe minulle suo. En harrasta mitään varsinaista liikuntaharrastusta eikä sellaiselle oikein aika riittäisikään mutta olen suuri arkiliikunnan kannattaja. Sulan maan aikaan kuljen työmatkat pyörällä (toisinaan myös naapurikuntiin) ja talvisin kävelen. Arkiliikuntaintoani kuvaa hyvin se, että koen esimerkiksi suurta henkistä pahoinvointia, jos ajaudun käyttämään hissiä alle kuuden kerroksen siirtymiin.

Posted in Ihmekaupungin ihmisiä and tagged , , .