Santeri Lindholm: Hämärähommia

Blogin määräpäivän lähestyessä aloin miettimään, että mitä olen kuluneen kuukauden aikana mahtanut ehtiä tehdä. Mielestäni en oikein mitään. Tosin jostain syystä suuri osa ystävistäni on päättänyt avioitua loka-marraskuussa, joten häissä on kyllä tullut ravattua ympäri Etelä-Suomea, johon täältä katsottuna luen kuuluvaksi esimerkiksi Kuopion. Olen siis päässyt testaamaan vanhaa sanontaa, jonka mukaan Kemistä pääsee helposti pois. Se on pitänyt kyllä paikkansa ja matkaa on tehty lähes joka viikonloppu niin autolla, junalla kuin lentokoneellakin. Toissa viikonloppuna ratatyöt katkaisivat paluumatkan jo Kokkolassa, mutta bussi toi siitä eteenpäin perille ja aikataulussa pysyttiin hienosti. Kemiin pääsee siis helposti myös takaisin. VR:ää monesti moititaan aikatauluista (itsekin joskus syyllistyn tähän), mutta kyllä ne taitavat pääosin pitää niin esimerkillisesti, että vertailu mihin tahansa muuhun maahan ei tuota häpeää. Ainakin jos vertailumaassa on joskus lunta ja pakkasta.

Ensilumi tuli tänä vuonna komeasti jo lokakuun puolella ja aikaista alkutalvea ehti kestää monta viikkoa, kunnes viimeisetkin lumet sulivat viime viikon lopulla. Kahdeksasta neljään työskentelevälle ihmiselle näytti siltä, että päivänvaloa ei ehdi nähdä kuin työpaikan ikkunasta. Viime viikonloppuna passitornissa istuessani kuitenkin totesin, että kyllä aamukahdeksalta itse asiassa on jo hieman valoa eikä neljältäkään ole vielä aivan täysin pimeää, vaikka se sisältä katsottuna siltä näyttääkin. Hyvin olisin nähnyt ampua jonkin eläinparan niin aamukahdeksalta kuin iltaneljältäkin, jos sellainen olisi minun vaikutuspiiriini erehtynyt tulemaan. Ei kuitenkaan tullut. Mutta nyt satanut uusi lumi muutti tilannetta taas valoisampaan suuntaan ja ulkona näkee olla ja liikkua yötä päivää, ainakin jos on pilvistä. Suosittelen kokeilemaan iltalenkkiä vaikkapa Kiikelissä tai jossakin muussa pusikossa, missä ei ole katuvaloja. Ei kaupungin lähellä  oikeasti ole pimeää, kunhan niistä katuvaloista pääsee kauemmaksi.

 

Marraskuun alussa aurinko humpsahti jäätyvään perämereen ja jäi sille tielleen.

 

Pimeyden kanssa taisteleville kuitenkin lohdutuksen sanana, että päivä lyhenee enää kolme viikkoa ja sitten alkaa taas vaalenemaan, joten puolentoista kuukauden kuluttua päivä on jo suunnilleen yhtä pitkä (4 ½ tuntia) kuin nyt!

Minulla oli (ja on edelleen) suuret suunnitelmat myös pilkkikauden avaukseen, mutta plussakelit sananmukaisesti vesittivät tuon harrastuksen aiotun aloituspäivän ja yllä mainitusti viikonloput ovat muutenkin olleet aika tehokkaasti aikataulutettuja koko marraskuun ajan. Pakkasten tultua takaisin joki jäätyy nopeasti ja saattaa olla, että ehdin vielä tämän vuoden puolella testaamaan kehittämääni uutta suunnitelmaa. Uuteen kalapaikkaan mennessäni todellakin nykyään käytän suunnitteluun hyvän tovin ja karttaselaimen maastokartta syvyyskäyrineen sekä ilmakuvat ovat kovalla käytöllä. Jos (ja yllättävän usein kun) suunnitelma toimii ja kalaa nousee, niin onnistumisen tunne on kaksin verroin hienompi. Jos nyt ei siis meinaa ehtiä päivänvalolla kalaan, niin ei muuta kuin syvyyskartta käteen ja tutkimaan kalapaikkoja, niin on sitten valmiina heti kun seuraava kalapäivä sarastaa! Ja jos kertakaikkiaan ei meinaa ehtiä valoisalla, niin mateitahan alkaa varmasti jo saamaan niin koukuilla kuin pilkillä ja siinä lajissa ei päivän pituudesta ole kuin haittaa. Tunnetuin madepaikka tällä seudulla lienee Kemijokisuu, ensi alkuun venesataman ranta ja jäiden vahvistuessa myös Vallitunsaari.


Olen Santeri Lindholm, 35-vuotias mieshenkilö. Olen kotoisin Vantaalta, opiskellut lakia Rovaniemellä ja valmistumisen jälkeen työskennellyt muutaman vuoden pääkaupunkiseudulla ennen Kemiin muuttoa. Kemi on tähän mennessä viides kotikaupunkini.

Työkseni hoidan kaupunginlakimiehen virkaa kaupungintalolla. Muita juristin tehtävissä toimivia kaupungin palkkalistoilla ei olekaan. Harrastan metsästystä ja kalastusta ja ne oheistoimintoineen vievätkin kaiken vapaa-aikani, mitä työ ja perhe minulle suo. En harrasta mitään varsinaista liikuntaharrastusta eikä sellaiselle oikein aika riittäisikään mutta olen suuri arkiliikunnan kannattaja. Sulan maan aikaan kuljen työmatkat pyörällä (toisinaan myös naapurikuntiin) ja talvisin kävelen. Arkiliikuntaintoani kuvaa hyvin se, että koen esimerkiksi suurta henkistä pahoinvointia, jos ajaudun käyttämään hissiä alle kuuden kerroksen siirtymiin.

Posted in Ihmekaupungin ihmisiä and tagged , , .