Anna Huhtilainen: Ikuinen kesä vai kestävä kehitys?

Joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle, sanotaan. Alkuvuoden blogipostaukset olen kirjoittanut Itä-Suomesta käsin, mutta tämä teksti tulee vielä kilometrin tai muutamankin pidemmältä eli Kanarian auringon alta.

Usein me suomalaiset unelmoimme ikuisesta kesästä tai vähintään ympärivuotisesta valosta. Kyllä, itsekin tunnustan kuuluvani tähän ryhmään ainakin muutaman kerran talvessa. Vastaavasti monet sellaiset asiat ovat meille itsestäänselvyyksiä, joista ulkomailla osataan vain unelmoida – jos edes osataan. Huonosti ei siis mene meilläkään, vaikka mittari heittää talvisin reilusti miinukselle ja pahimmillaan tai parhaimmillaan päivänvaloa riittää vain pariksi tunniksi.

Ulkomailla matkustellessa lämmintä vettä voi joutua odottamaan kauemmin kuin hanan kääntämisen ajan. Ovesta pääsee kyllä ulos, mutta kuinka raittiiseen ilmaan? Tämän meneillään olevan reissumme yksi silmiinpistävä havainto on jätehuolto tai suomalaisen silmin katsottuna hyvin auttava sellainen. On kaunis ajatus, että kaduilla on useampia roskiksia lajittelua varten – mutta karu näky, kun roska-auto kurvaa paikalle ja kippaa kaikki jätteet yhteen ja samaan säiliöönsä.

Eija kirjoitti edellisessä blogissaan Kemin kaupungin saamasta ja ansaitusti ylpeyttä herättävästä ISO 14001 -sertifikaatista sekä sen tiimoilta äskettäin tehdyistä onnistuneista auditoinneista. Vaikka sertifikaatit saattavat helposti kuulostaa pelkältä sanahelinältä, asian on Kemin kaupungin ja sertifikaatin mukaisesti sitoutuneiden toimijoiden taholta osoitettu olevan täyttä konkretiaa. Toivonpa saman ympäristöystävällisen ja Vihreä ja kestävä Kemi -ajatusmaailman jalkautuneen ja jalkautuvan edelleen myös kaikkien kuntalaisten kotioloihin.

Sertifikaatti herättää ylpeyttä, mutta laittaa myös ajattelemaan. Täällä ulkomailla huomaan olevani huolissani ja jopa surullinen siitä, miten kaukana täällä asukasluvuiltaan ja jätteidentuotannoltaan ”suurempien volyymien” keskittymissä vielä tullaan. Jos aloitetaan vaikka ihan perusasioista, niin en esimerkiksi edes uskalla laskea kuinka monta kahdeksan litran muovitonkallista vettä olemme jo juoneet. Ja miettiä, mitä niille tonkille roskikseen heittämisen jälkeen tapahtuu. Ei ole näkynyt muovipuristimia tai mainintoja kierrätetyistä pakkausmateriaaleista, ei, vaikka paljon tämäkin paikka on kasvojaan pessyt ja omalla mittapuullaan selvästi ympäristöasioihinkin panostanut sitten viime vierailuni 2000-luvun alkupuolella.

Jäteastioita Kanarian saarilla.

Vaikka meillä Kemissä tai muuallakaan Suomessa ei olisi edes mitään sertifikaatteja, teemme asioita jo todella loistavasti. Mutta muistetaan joka tapauksessa, että myös meillä on aina vara parantaa. Ei viedä pohjaa pois hyvältä työltämme roskaamalla kierrätyspisteitä konttien ulkopuolelta ja otetaan omat ostoskassit kauppareissulle mukaan. Tehdään kemiläisittäin ruokahävikistä -hyvikkiä sekä hyödynnetään kevyenliikenteenväyliämme ja tehdään työmatkoilla mahdollisuuksien mukaan hyvä teko sekä ympäristöllemme että omalle kunnollemme.

Hyvä Suomi, hyvä Kemi! Pysytäänhän jatkossakin suunnannäyttäjinä?


Olen Anna Huhtilainen, 30-vuotias kiteeläislähtöinen vuoden verran Kemissä asunut eli kaupungista vasta pintaraapaisun tunteva ja sitä vielä tarpeeksi ulkopuolisen virkein silmin katsova tuore äiti. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri, luokan- ja aikuisopettaja, mutta nykyisin työskentelen freelance-kirjoittajana tehden ”kaikkea teksteihin liittyvää”, kuten usein yrittäjyyteni kiteytän. Vapaa-ajallani olen ja ajattelen pääosin hiihto- ja kävelylenkeillä. Voit seurata minua myös henkilökohtaisessa blogissani sekä Instagramissa @annahuhtilainen.

Posted in Ihmekaupungin ihmisiä.