Paattion tilastoalue koostuu Paattion (231), Torvisen (232), Vainion (233), Lentokentän (234), Lautiosaaren (235), Sotisaaren (236) ja Kuivanuoron (237) pienalueista.

Paattion pienalueen asutus jakaantuu kahteen osaan: Vanha osa sijaitsee Tornionkadun varressa ja sen välittömässä läheisyydessä. Uusi osa sijoittuu Aatonkadun ja siitä pohjoiseen ja etelään lähteville kaduille, jotka kaavoitettiin 1970-luvun loppupuolella. Pienalueella on asuntoalueiden lisäksi pohjoinen hautausmaa ja Paattion kartano, joka on entinen Kemijoen uittoyhdistyksen pääkonttori.

Torvisen pienalueeseen kuuluvat Torvisen kaupunginosan omakotialueet sekä Pajusaaren pohjoisosassa sijaitsevat kaksi kerrostaloa.

Vainion alue on rakennuskannaltaan vaihtelevaa pientaloaluetta.

Lentokentän pienalueeseen kuuluvat Kemi-Tornion lentokenttä sekä Paattion ja Vilmilän pienteollisuusalueet. Kemin lentokenttä rakennettiin vuosina 1937-1939. Reittiliikenne aloitettiin 1939 reitillä Helsinki-Tampere-Vaasa-Oulu-Kemi. Vuonna 1940 lennettiin Kemistä aina Petsamoon asti.

Lautiosaaren pienalueeseen kuuluvat Pohjolan Voiman omistama Vallitunsaari, jolla sijaitsee Isohaaran voimalaitos sekä Kemijoen ranta-alue, jolla sijaitsee haja-asutusluonteista vanhaa maaseutuasutusta sekä entinen sotilaspiirin rakennus. Vallintunsaari on kaavoitettu matkailulle ja asumiselle.

Lautiosaarta edustavat voimakkaat maisemalliset elementit: Lapin- ja Perämerentien liikenneväylät sekä Iso- ja Vähähaaran rakennetut vesiympäristöt.

Sotisaaren pienalueeseen kuuluvat Sotisaaren kaupunginosan omakotiasuntoalueet sekä Sotisaaren-Rastinsaaren maaseutumainen haja-asutusalue sekä kokonaan asumattomat saaret: Plauerinkari, Ketankari ja Kilisaaret. Sotisaaressa sijaitsevat seurakunnan leirikeskus sekä entisen Kemijoen uiton ja lajittelun tukikohta Myllyniemessä.

Kuivanuoron pienalueeseen kuuluu Kuivanuoro ja Vähä-Kuivanuoro. Vähä-Kuivanuorossa sijaitsee yksityinen leiri- ja kurssikeskus ja useita yhteisöjen loma-alueita. Kiinteätä asutusta on vähäisessä määrin Kuivanuorossa ja VähäKuivanuorossa.

Paattion tilastoalueen tietoja: (klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana) Lähde: Tilastokeskus

Väestönmuutokset 2021
Väestönkehitys ja-ennuste 2010-2030

Työpaikat 2020
Asuntoja 2021