KIRSIKALA, RUOHOSELKÄ JA JOKKALO

Kemin historiallisessa museossa haluamme muistella sitä millainen elinkeino kalastus Kemin alueella oli ennen 1950-lukua. Olemme tuottaneet valokuvanäyttelyn omista kokoelmistamme kertomaan kalastuksesta ja siihen liittyvästä kulttuurista.

Näyttelyn nimi KIRSIKALA, RUOHOSELKÄ JA JOKKALO kertoo siitä, että rakkaalla lapsella oli monta nimeä. Pyyntiaikana oli kiellettyä käyttää lohesta oikeaa nimeä, koska sen pelättiin vaikuttavan saalisonneen. Esimerkiksi loheen viitattiin usein vain sanalla KALA. Näyttelyn nimessä olevat nimitykset juontuvat siitä, että lohella oli eri kutsumanimet riippuen pyyntiajankohdasta. Eri aikoina jokeen nousseet kalat ajateltiin olevan ominaisuuksiltaan erilaisia.

Museoon on vapaa pääsy!

PENSSELIN PIIKA? – Vain mielikuvitus ja raamit rajana – Sirkka Raikamon taidenäyttely

Kemiläislähtöisen kuvataiteilijan ja opettajan Sirkka Raikamon o.s. Räsäsen näyttelyn työt koostuvat sekä uusista taiteilijan elämää myötäilevistä aiheista että 30-vuotisen taiteilijataipaleen aikaisemmista teoksista. Raikamon ensinäyttely Kemissä oli Pohjolan Sanomien näyttelytilassa kesällä vuonna 1988. Paluu kotikonnuille tapahtuu juhlanäyttelyn merkeissä Kemin historiallisen museon tilassa ja avustamana.

Taiteilija Sirkka Raikamo on tavattavissa museolla la-su 5.-6.5.2018 klo 10-15.

Supersankari Rendelistä näyttely Kemin sarjakuvakeskuksessa!

Näyttelyssä on esillä piirrosoriginaaleja, pukuja ja elokuvarekvisiittaa. Suurin osa materiaalista on yleisön nähtävillä ensimmäistä kertaa.

Jesse Haajan sarjakuvahahmoon perustuva Rendel -elokuva on myyty yli 30 maahan, esimerkiksi Meksikoon, Yhdysvaltoihin, Ranskaan ja Japaniin. Se on voittanut mm. parhaan toimintaelokuvan palkinnon Feratum Film Festivaleilla Meksikossa. Elokuvassa näyttelevät esimerkiksi Kris Gummeris, Aake Kalliala, Renne Korppila ja Putouksestakin tuttu Alina Tomnikov. #rendel #kemi

Näyttelyssä on mukana muun muassa Rendel -hahmon luojan, ohjaaja Jesse Haajan 14 -vuotiaana piirtämiä piirrosluonnoksia supersankarihahmosta. Mukana on myös muiden piirtäjien sarjakuvaoriginaaleja Rendel -sarjakuva-albumista.

Sarjakuvaoriginaalien lisäksi nähtävillä on elokuvarekvisiittaa ja useita pukuja Rendel -elokuvasta. Mukana on esimerkiksi Rotikan, Erolan, Lahtaajan, Marlan ja Rämön puvut sekä Rendel -varamaski.

Rendel -näyttely on avoinna 21.4. – 30.6.2018

ti – pe klo 11.00 – 17.00 ja la klo 11.00 -16.00.

Näyttely on osa pysyvää sarjakuvanäyttelyämme, tutustu!

Tervetuloa!

Rendel-näyttelyn avajaiset Kemin sarjakuvakeskuksessa

RENDEL -näyttelyn avajaisia vietetään  lauantaina 21.4. kello 12.00 Paikalla mm. Rendel -elokuvan ohjaaja Jesse Haaja. Avajaispäivänä koko sarjakuvakeskuksen näyttelyyn ILMAINEN SISÄÄNPÄÄSY. Tervetuloa!

Myös elokuvateatteri Kinopirtti huomioi asian ja tulee esittämään Rendel -elokuvaa, esimerkiksi avajaispäivänä lauantaina 21.4. kello 17. Tarkempia aikatauluja myöhemmin osoitteesta www.kinopirtti.fi #rendel#kinopirtti
Rendel-elokuvalippuja voi ostaa 7.4. alkaen Kemin sarjakuvakeskuksesta, Kinopirtistä ja Linja-Kukasta. Lippuja voi varata myös Kinopirtin nettisivuilta www.kinopirtti.fi

VALOON!

VALOON! on Tornion Kuvataideseura ry:n yhteisnäyttely Kemin historiallisen museon vahtuvien näyttelyiden tilassa. Tornion Kuvataideseura ry päätti näyttelyn teeman, VALOON! keskellä pimeintä kaamosta. Näyttely on sopivasti aikaan, jolloin ollaan jo reippaasti vuodenkierron valoisemmalla puolella, kiitämässä kohti yötöntä yötä. Yhteisnäyttelyn jokainen taiteilija kokee VALOON!- teeman omalla tavallaan ja tyylillään. Näyttelyn lopputulos on siis aina yllätys.

VALOON! on pirteä ja keväinen näyttely, joka varmasti saa kävijänsä hyvälle tuulelle.

Tulossa supersankari Rendel -näyttely

Supersankari Rendelistä näyttely Kemin sarjakuvakeskukseen – esillä piirrosoriginaaleja, pukuja ja elokuvarekvisiittaa

Lauantaina 21. huhtikuuta Kemin sarjakuvakeskukseen avautuu monipuolinen Rendel -näyttely. Esillä on supersankari Rendelistä tehtyjä sarjakuvaoriginaaleja, pukuja sekä rekvisiittaa ensimmäisestä suomalaisesta supersankarielokuvasta. Suurin osa materiaalista on yleisön nähtävillä ensimmäistä kertaa.

Jesse Haajan sarjakuvahahmoon perustuva Rendel -elokuva on myyty yli 30 maahan, esimerkiksi Meksikoon, Yhdysvaltoihin, Ranskaan ja Japaniin. Se on voittanut mm. parhaan toimintaelokuvan palkinnon Feratum Film Festivaleilla Meksikossa. Elokuvassa näyttelevät esimerkiksi Kris Gummeris, Aake Kalliala, Renne Korppila ja Putouksestakin tuttu Alina Tomnikov. #rendel #kemi

Rendel -näyttely on osa perusnäyttelyämme ajalla 21.4. – 30.6.2018

Avoinna ti – pe klo 11.00 – 17.00 ja la klo 11.00 – 16.00

Pääsyliput:

Aikuiset 5 euroa

Lapset 3 euroa (2 – 12 vuotiaat)