KemiIhmekaupungin ihmisiä

Anna Huhtilainen: Ouluun emme olisi ehtineet

Vain muutama tunti ennen parin viikon takaisen blogitekstini ilmestymistä olin synnyttänyt esikoisemme tähän maailmaan. Yllätin itsenikin, että sinnittelin supistusten kanssa kotona niin kauan, että sairaalaan saapuessamme lääkäri oli jo käytävällä vastassa kertoen, että meitä oltiinkin jo osattu odottaa. Olo(suhteide)ni pakosta hyvin pikaisesti tehty tsekkaus osoitti kaiken olevan ponnistusta vaille valmiina, joten ei muuta kuin suoraan saliin. Lääkäriä ei itse synnytykseemme tarvittu, mutta hänen huikkaamansa ”Ouluun ette olisi ehtineet!” antoi lisätsemppiä itselleni: nyt oltiin jo niiiiiiin lähellä!

Tosiaan, Ouluun emme olisi ehtineet. Emme myöskään Rovaniemelle. Poikamme syntymä oli sellainen 36-minuuttinen säpäkkä tapaus, nimittäin.

Viiden minuutin automatkalle synnytyssairaalaan ei onneksi mahtunut ihan hirveän paljon töyssyjä ja hidasteita – joskin aivan tarpeeksi kun supistusten kohdalle sattuivat, kirjaimellisesti. Lyhyt ajomatka ei kuitenkaan ollut ainut asia, mistä kiittelin omalla paikkakunnalla sijaitsevaa synnytyssairaalaa.

Synnytyssairaalaa, jossa
… h-hetken koittaessa ja tulostamme soittaessa toivotettiin iloisesti tervetulleeksi, eikä käännytetty toiseen yksikköön täyden potilaspaikkatilanteen vuoksi
… pääsimme tilanteen niin vaadittua suoraan saliin, emmekä joutuneet odottelemaan saati synnyttämään esimerkiksi liinavaatevarastossa
… meidät muistettiin ja meitä puhuteltiin heti alusta lähtien omilla nimillämme
… henkilökunnalla oli aikaa olla läsnä, tukea ja neuvoa meitä uusia vanhempia niin paljon kuin ikinä tarvitsimme ja ensikertalaisina halusimme
… henkilökunnasta laitoshuoltajasta lähtien jokainen käytävällä vastaantuleva kysyi, miten perheemme voi
… aina sairaalaympäristöä kammoksuneena totesin nauttineeni olostani ja saamastamme asiantuntevan napakasta, mutta äärettömän sydämellisestä kohtelusta
… työtä tehdään selvästi sydämellä oman työpaikan liipaisimella olosta huolimatta – tai kenties juuri sen takia

.
Etukäteen olin kuullut ja lukenut synnäristämme aikamoisiakin tarinoita. Onneksi en antautunut niiden vietäväksi, vaan halusin tehdä johtopäätökseni oman henkilökohtaisen kokemukseni perusteella. Ja kyllä kannatti.

Ottamatta poliittisesti kantaa synnytyssairaalamme toiminnan jatkumiseen, kommentoimatta maamme ”vauvapulaa” tai sukeltamatta omaa synnytyskokemustani syvempiin pohdintoihin, totean, että Kemissä synnytin ja kehtaan sanua!

.
KIITOS Mehiläinen Länsi-Pohjan osasto 2 C:n henkilökunnalle sydämellä tekemästänne työstä ja siitä välittämisenne määrästä, jolla saitte ainakin tämän uuden vauvan, uuden perheen, kokemaan itsensä tervetulleeksi tähän maailmaan!

Anna perheineen

.


Olen Anna Huhtilainen, 30-vuotias kiteeläislähtöinen vuoden verran Kemissä asunut eli kaupungista vasta pintaraapaisun tunteva ja sitä vielä tarpeeksi ulkopuolisen virkein silmin katsova tuore äiti. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri, luokan- ja aikuisopettaja, mutta nykyisin työskentelen freelance-kirjoittajana tehden ”kaikkea teksteihin liittyvää”, kuten usein yrittäjyyteni kiteytän. Vapaa-ajallani olen ja ajattelen pääosin hiihto- ja kävelylenkeillä. Voit seurata minua myös henkilökohtaisessa blogissani sekä Instagramissa @annahuhtilainen.

Anna Huhtilainen: Kummastuttavia havaintoja Kemissä

Viimeksi kirjoittelin miten kuuntelen kemmii ja ohessa ehkä alan sisäistääkin sitä hiljalleen 😉 Koska täälä ihmekaupungisa uutta ei ole ollut pelkästään murre, lienee tasapuolisuuden nimissä listattava muitakin huomionarvoisia asioita ylös. Maantieteellinen maisemanvaihdos ”karttalehdeltä” toiselle (lue eteenpäin, niin ymmärrät 🙂 ) on tuonut mukanaan nimittäin paljon muitakin havaintoja kuin pelkän kuuloaistin varassa olevat sellaiset.

Vilkaistaanpa siis!

– Ruotsiin on lyhyt matka, mikä tuntui etenkin alussa tosi hassulta ennen aivan itärajalla asuneena, joskaan ei koskaan -naapurissamme vierailleena. Ensimmäisellä Haaparannan-reissullani vuosi sitten yllätti myös rajanylityksen helppous (lue: huomaamattomuus) sekä se, ettei Ikean kassalle olisikaan tarvinnut syöksyä suinpäin ryntäillen, koska niin, kellohan oli rajan toisella puolella tunnin vähemmän kuin Suomen ajassa ollut, jo sulkemisaikaa näyttänyt puhelimeni

– punalaputettuja tarjoustuotteita on ruokakaupoissa ihan superpaljon! Pakastimemme vetoisuus alkaa pistää jo tarjoushaukan harrastuksia vastaan 😀

–  Kemiin ei ole vieläkään, tänäkään syyskuuna, tullut ensilunta, vaikka etelämmässä asuvat ystäväni ovat jälleen asiaa jo ehtineet tiedustelemaan

– kotiovestamme ulos astuessani en edelleenkään pystyisi heti sanomaan, missä päin Suomea olen. Saaristossa ja metsissä eron kyllä huomaa, kun luonto on selvästi karumpaa ja kitukasvuisempaa

– kuntosaleja löytyy seutukunnalta vaikka muille jakaa! Ihmettelen, miten kaikille riittää kävijöitä, mutta hieno juttu kun näyttää riittävän 🙂

– säätiedotusta katsoessani silmäni alkavat jo hiljalleen hakeutua muualle kuin Itä-Suomeen. Alkuun television iltauutisten jälkeisen säätiedotuksen Pohjois-Suomen osuus ehti vilahtaa ohitse kerran jos toisenkin, kun en vain millään meinannut tottua…

– kuluneen vuoden aikana olen saanut ymmärtää, ettei monikaan paikallinen koe asuvansa Pohjois-Suomessa, saati Lapissa, vaan Keski-Suomessa  missä Kemi itse asiassa maantieteellisesti taitaa sijaitakin. Omasta taustastani kertoessani Kitee ja Savonlinna tuntuvat olevan monelle jo etelää, ja viimeisin asuinpaikkani Kouvola sijaitsevan käytännössä Helsingin rajanaapurina 🙂

– Kemissä tuulee lähes koko ajan paitsi silloin harvoin, kun ei tuule. Tosin, jos ja kun vielä vuosi sitten kiinnitin huomiota koviin puhureihin, nykyisin tyyni keli saa melkein hämmentymään

– ja purjeveneitä! Niitä täällä merenrannalla riittää itäsuomalaisen järvenrantakasvatin ihmetykseksi asti

Mutta niin vain kaikki asiat lopulta arkipäiväistyvät. Siltä tuntuu viimeistään nyt, kun en enää joka kerta ihmettele miksi navigaattorin koti-käsky vie ”outoon” osoitteeseen. Tai itse asiassa kun sitä navigaattoria en enää edes ihan joka kerta tarvitse käyttää 😉

Anna

.


Olen Anna Huhtilainen, 30-vuotias kiteeläislähtöinen vuoden verran Kemissä asunut eli kaupungista vasta pintaraapaisun tunteva ja sitä vielä tarpeeksi ulkopuolisen virkein silmin katsova. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri, luokan- ja aikuisopettaja, mutta nykyisin työskentelen freelance-kirjoittajana tehden ”kaikkea teksteihin liittyvää”, kuten usein yrittäjyyteni kiteytän. Vapaa-ajallani olen ja ajattelen pääosin hiihto- ja kävelylenkeillä. Voit seurata minua myös henkilökohtaisessa blogissani sekä Instagramissa @annahuhtilainen.

Anna Huhtilainen: Kun kuuntelen kemmii

Olen lukenut ja kirjoittanut niin kauan kuin muistan. Menin itse asiassa kouluunkin kuusivuotiaana, ja yksi vahvimmista perusteluistani asialle oli, että: ”Miksi miun pitäis enää odottaa, kun osaan jo lukea, kirjoittaa ja laskea?!” Niinpä. Onneksi vanhempani olivat helposti ympäripuhuttavissa, ja niinpä istuin koulunpenkillä elokuussa 1995 viikko kuusivuotissyntymäpäivieni jälkeen.

Kiinnostukseni äidinkieleemme on aikojen saatossa vain kasvanut. Olen opiskellut yliopistossa muiden aineiden ohella suomen kieltä ja kirjallisuutta ja toiminut sittemmin äidinkielen opettajanakin. Erityisesti sanat, ilmaukset ja etymologia niiden taustalla kiehtovat. Tälläkin saralla Kemissä asuminen on ollut mielenkiintoista. En ehkä ole omaan kieleeni täältä vielä kovinkaan monia ilmaisuja omaksunut, mutta joka kerta sellaisiin törmätessäni havahdun, että ai niin, nyt ollaankin eri puolella Suomea.

Kaikki alkaa tervehtimisestä, luonnollisesti. Hei on kuulunut itselläni lähinnä virallisten sähköpostien aloitukseen, mutta täällä sitä tuntuu käyttävän niin lapset kuin aikuisetkin myös tuttavallisena tervehdyksenä. Kuulosti alkuun ihan pimiältä! Omaan moikkailijan suuhuni kun nimittäin tuntuu istahtavan vain lähdön hetkellä sanottavat heiheit, ellen silloinkin huikkaa moikkaa.

Ko minulta ensimmäistä kertaa kysyttiin mistä olen pois, en rehellisesti sanottuna olisi osannut vastata, ellei toinen osapuoli olisi oitis jatkanut tiedustelemalla, että mikä sai tulemaan Kemiin. Siinä vaiheessa hoksasin, että nyt lienee tarkoitus kertoa siitä, mistä olen tänne tullut. No ihan perin juurin Kitteeltä – ja tokihan sannoin tämän pohjoiskarjalaiseen tapaan vähintään tuolla tuplateellä ääntäen. Häätyy piettää lippua korkealla omista juuristaan!

Näin kitteeläisittäin sanottuna tälleen alakusyksysenä iltana on kiva kerätä kaverit kassaan, ottoo evväät mukkaan ja lähttee turisemmaan vaikka Takajärven luavulle

Naapurimme pikkupoika pohti kerran poristessamme, mitä tapahtuu jos autolla peruuttaa kadullemme tuolloin parkkeerattua kaivinkonetta pahki. Koska en ymmärtänyt kysymystä, en tiennyt mitä vastata etten nyt ihan mettään mene. Hunteerasin hetken, ja opettajaidentiteettini onneksi keksi keinot ja vasiten heitti saman kysymyksen pojalle takaisin 😀 Selvisi, että huonostihan siinä kävisi. Myönnetään, että vähän hirisin perään omaa tietämättömyyttäni: olisihan tuo pitänyt heti äkätä. Mutta kaikkea sitä oppii täsä uuesa kapungisa!

Odotan parhaillaan esikoistamme ja nyt lasketun ajan lähestyessä tuttavieni kanssa praatatessani moni on kysellyt, vieläkö olen ehijänä ja joko kämpilä on kaikki valmiina vauvaa varten? Kyllä, yhtenä kappaleena olen ainakin vielä tätä tekstiä kirjoittaessani, ja meän kotimmekin on jo sillä mallillaan, että vauva voi tulla milloin parhaakseen näkee 🙂 Ja entäs sitten ne raskausoireet? Onko ollut vaikea laittaa nukkumaan tai muuta tyypillistä? Kiitos, kaikki on sujunut oikein hyvin mitä nyt viimeisillä viikoilla on ollut hieman unihaasteita. Kuulunee kuitenkin juttuun eli en valita lainkaan.

.
Saapi nähä
, vieläkö Pohjois-Karjalan tyärenä itsekin joku päivä puhun sujuvaa kemmii täsä ihmekaupungisa,
Anna

.


Olen Anna Huhtilainen, 30-vuotias kiteeläislähtöinen vuoden verran Kemissä asunut eli kaupungista vasta pintaraapaisun tunteva ja sitä vielä tarpeeksi ulkopuolisen virkein silmin katsova. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri, luokan- ja aikuisopettaja, mutta nykyisin työskentelen freelance-kirjoittajana tehden ”kaikkea teksteihin liittyvää”, kuten usein yrittäjyyteni kiteytän. Vapaa-ajallani olen ja ajattelen pääosin hiihto- ja kävelylenkeillä. Voit seurata minua myös henkilökohtaisessa blogissani sekä Instagramissa @annahuhtilainen.

Anna Huhtilainen: Universuminkansalainen Kemissä

Elokuun alussa tuli kuluneeksi vuosi Kemiin muutostamme. En edelleenkään koe itseäni kemiläiseksi – mutta en toisaalta myöskään ”minkään muunkaan paikkakuntalaiseksi”. Juureni ovat Pohjois-Karjalassa mutta muuten en osaa itseäni lokeroida, eikä liene tarvettakaan. Eräs äskettäin itsekin paikkakunnalta toiselle muuttanut ystäväni totesikin viisaasti: ”Ehkä olemmekin emme edes maailman- vaan universuminkansalaisia.” Tällä hän viittasi siihen, että on oikeastaan aika helpottavaa, kun itseään ei tarvitse leimata asuinpaikkakuntansa mukaan. Kun elämäänsä asennoituu avoimin mielin, pystyy kodin tehdä sinne, missä milloinkin on. Naulan kantaan!

Kun mietin kulunutta vuotta, olen kohdannut tässä muutto- ja kotiutumisasiassakin monenlaisia ihmisiä ja asenteita. Siinä missä “uutta alkuamme” ja sen luomia mahdollisuuksia on hehkutettu, olen saanut myös joitain kommentteja kirjaimellisesti Perämeren no-siitä-teidätte-kyllä-mistä-reiästä. Huumoria, kyllä, mutta silti aika mielenkiintoinen ensireaktio etenkin paikkakuntalaisilta itseltään.

Vaikka Kemistä tuskin saa leivottua mitään maailman täydellisintä paikkaa (toisaalta, saako mistään muustakaan paikkakunnasta tai onko sellaista edes olemassa?), niin itse miettisin pari kertaa ennen tuollaisen mielipiteen esittämistä. Etenkin tässä tilanteessa, kun aiemmat piirimme ja ennen kaikkea perheemme sekä muut läheisemme – oikeastaan koko aiempi elämämme – ovat täysin eri puolella Suomea. Vaikka noiden kommenttien antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, niin kyllähän ne aina jollain tasolla jäävät kaikumaan omaan mieleen, halusipa tai ei.

Mutta kun elämäänsä ei perusta liikaa toisten mielipiteille, ainakin meille Kemi on ollut – muutamia ei ehkä niin mukavalla tavalla esitettyjä kummasteluja muuttoomme liittyen lukuun ottamatta – aiempien asuinpaikkakuntiemme lailla oikein hyvä. Tärkeimpänä tietysti oma ihana koti. Toisekseen mielenkiintoiset työt ja harrastukset sekä niiden mukanaan tuomat ihmiset ja muut kontaktit. Harrastukset, Kouvolan vuosien jälkeen aivan veden äärellä oleminen ja luonto ylipäätään. Ulko-ovelta lähtevät lenkkipolut ja pienet mustikkamättäät. Valoisuudellaan yllättänyt kesä. Oma rauha ja sopivan eloisa asuinalue sopusoinnussa keskenään, ainakin kasvotutuiksi tulleet naapurit ja rutiineiksi muodostuneet ruokakauppareitit. Silti vielä paljon uusia kadunkulmia ja oikopolkuja opittavaksi. Tiivistetysti: oikeastaan aika lailla kaikki, mitä ihminen arkeensa tarvitsee.

.
Toivotetaanhan kaikki uudet tämänkin maan-, maailman- ja universuminkolkan kokijat ilolla tervetulleiksi :),
Anna

.


Olen Anna Huhtilainen, 30-vuotias kiteeläislähtöinen vuoden verran Kemissä asunut eli kaupungista vasta pintaraapaisun tunteva ja sitä vielä tarpeeksi ulkopuolisen virkein silmin katsova. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri, luokan- ja aikuisopettaja, mutta nykyisin työskentelen freelance-kirjoittajana tehden ”kaikkea teksteihin liittyvää”, kuten usein yrittäjyyteni kiteytän. Vapaa-ajallani olen ja ajattelen pääosin hiihto- ja kävelylenkeillä. Voit seurata minua myös henkilökohtaisessa blogissani sekä Instagramissa @annahuhtilainen.

Anna Huhtilainen: Marjaterapiaa

Ihmisiä kuunnellessa tuntuu, että lähes kaikki elävät jo syksyä. Hei, elokuuhan on vielä virallisestikin kesää – ja vaikka sää antaa viitteitä jo muusta, aion nauttia tästä meneillään olevasta vuodenajasta loppuun saakka. Niinpä voin vielä kirjoittaakin kesäisestä teemasta, eikö? 😉

Marjat ja marjanpoiminta ovat olleet itselleni aina todella tärkeä juttu. Tai okei, jälkimmäisestä en voi sanoa että aina, koska kuulemani mukaan lapsena lähdin kyllä äitini ja mummini seuraksi metsään mutta lähinnä marjansyöntimielessä. Varhaisaikuisuuden kynnyksellä intoni marjanpoimintaan syttyi ihan uuteen liekkiinsä, kiitos mansikoiden. Niistä nimittäin taisi tulla makunsa lisäksi lemppareitani myös kokonsa eli keruuastian nopean täyttämisensä vuoksi 😉 Tuossa iässä aloin myös aidosti ymmärtää lähimarjojen arvon niin ravitsemuksellisesti, eettisesti kuin taloudellisestikin. Sen jälkeen minua ei olekaan saanut pois mansikkamailta ja metsästä tai lapsuuskotimme viinimarjapensaiden ja omppupuiden ääreltä.

Marjaterapia on itselleni yksi paras kesän ja syksyn aktiviteetti. Lisäksi mustikka-, puolukka- ja tyrnilähetyksiä tulee kotiväen vierailuiden yhteydessä ihanasti pitkin vuotta, ja talven mansikat sekä niiden poimintaseura ovat olleet jo useampana vuonna joululahja äidiltäni.

Niinpä mansikat poimittiin ja pakastettiin tänäkin kesänä Itä-Suomen reissullamme. Myös viinimarjojen kanssa kävi onni, sillä sentään mustien kanssa olin räksiä nopeampi. Mutta Kiteeltä Kemiin lähtiessä oli suorastaan haikea katsella melkeinmuteiihan-tyyppisellä kypsyysasteella olleita kahdeksaa omppupuutamme. Reissua olisi ollut ihana venyttää vielä hetki myös mustaherukoiden alaoksille kypsymään jääneen sadon vuoksi. Heti ajomatkalla olikin otettava puhelu kotipuoleen ja muistutella, että pensaista ja puista saa vielä paljon irti.

Viime kesänä oli viittä vaille, ettemme jääneet ilman marjoja. Oli marjasatoihinkin vaikuttanutta kuuluisaa käristyskupolia ja kovasti työllistäneitä muuttohommiamme toiselta puolelta Suomea asti. Niinpä muuton suoritettuamme päädyin kyselemään Facebookissa pitkin Meri-Lapin annetaan, lahjoitetaan, kirppistellään -ryhmiä, josko jollain oli jäämässä viinimarjoja yli omien tarpeiden. Eräs juuri sairaalaan joutunut rouva laittoikin viestiä, että hänen pihaltaan saisi käydä poimimassa vaikka kaikki talteen. Juuri paikkakunnalle muuttaneena ja etenkin yhteydenottajan omassa haastavassa tilanteessa tuollainen hyväsydämisyys lämmitti todella! Tässä taas mainio esimerkki siitä, miten hyvän voi laittaa kiertämään vaikkapa sitten marjojen muodossa – ja samalla tietämättäänkin luoda mukavan mielikuvan sekä seutukunnasta että sen ihmisistä 🙂

.
Vaikka en vielä tulevia pimeitä ja kylmiä talviaamuja haluakaan miettiä, niin on niissä onneksi jotain mitä (puuron kylkeen) odottaa,

Anna

.


Olen Anna Huhtilainen, 30-vuotias kiteeläislähtöinen vuoden verran Kemissä asunut eli kaupungista vasta pintaraapaisun tunteva ja sitä vielä tarpeeksi ulkopuolisen virkein silmin katsova. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri, luokan- ja aikuisopettaja, mutta nykyisin työskentelen freelance-kirjoittajana tehden ”kaikkea teksteihin liittyvää”, kuten usein yrittäjyyteni kiteytän. Vapaa-ajallani olen ja ajattelen pääosin hiihto- ja kävelylenkeillä. Voit seurata minua myös henkilökohtaisessa blogissani sekä Instagramissa @annahuhtilainen.

Anna Huhtilainen: Vihreä ja kestävä kemiläinen arki

Itselleni juuri alkanut elokuu tuntuu vielä täysipainoiselta kesäkuukaudelta, vaikka tiedän sen tarkoittavan monelle paluuta arkeen kesälomien jälkeen. Toki omakin mieleni alkaa pikkuhiljaa kääntyä jos ei vielä syksyn, niin ainakin loppukesän suuntaan – mutta edelleen joka ikisestä lämmittävästä auringonsäteestä nauttien.

Arkeenpaluu on hyvä hetki pysähtyä pohtimaan omia rutiineita. Olisiko kesän jäljiltä tarpeen tehdä muutoksia, vai jatkuuko elämä siitä mihin se keväällä jäi? Jätän nyt ruokavaliorempat ja uudet hittiliikuntalajit iltapäivälehtien sivuille, vaikka nostankin puheeksi hyvin arkisen asian.

Miten sinä huomioisit ympäristöasioita entistä paremmin alkavana syksynä? Mikä on oma osuutesi kohti vihreämpää ja kestävämpää Kemiä, joksi meidät on kuntatasolla sertifioitu? Kaikkivoipa ei kenenkään meistä tarvitse olla, mutta pieniä tekoja voimme arjessamme jokainen tehdä.

Kesällä tämä on ollut erityisen helppoa! 🙂

Meille ihmisille on tyypillistä joko-tai-tyyppinen ajattelu. Hetkittäin haluamme kaikkimullenythetipaikalla, kun toisinaan tekisi mieli mennä sieltä missä aita on matalin tai sitä ei enää edes ole. Mutta elävänä esimerkkinä voin todeta, että ympäristöasioiden yhdistämisessä omaan arkeen on olemassa myös välimallin ratkaisuja. Ainakin täällä nousee heti yksi käsi ylös!

Mielestäni taloudessamme on oltu suhteellisen tiedostavia kuluttajia – ja myönnettäköön, että myös ympäristön kuluttajia – jo vuosia. Silti omia silmiä tuli hieraistua vuosi sitten omakotitaloasumisen aloittamisen myötä: kun muuttolaatikoina erinomaisesti palvelleet banaanilaatikot oli viety asianmukaisesti pahvinkeräykseen, alkoi seuraavaksi pullistella sekajäteastiamme. Kuten monessa muussakin perheessä, erityisesti käyttämämme maitotaloustuotteet erityisesti rahkan ja raejuuston muodossa saavat ensin vatsat ja sitten pakkauksillaan myös sekajäteastian helposti ja nopeasti täyteen. Niin tosiaan, joku muovinkeräyskin taisi olla olemassa?

Viime syksystä lähtien kierrätyspisteet esimerkiksi isompien marketien edustoilla ovatkin olleet viikoittaisten kauppareissujemme ensimmäisiä etappeja. Kun homma on tehty näin helpoksi, tulee omia entisiä kierrätystapoja pohdittua jopa hieman häpeillen. Sinne meni samaan pussiin niin poltettavat kuin muovitkin, mikä ei tulisi enää kuuloonkaan. Lasi- ja metallijätteet sekä kotikeräyspaperin olen lajitellut niin kauan kuin muistan, mutta nyt kuvioihin astui myös muovi. Ja kartonki.

Ja siitä se ajatus sitten lähti. Ai mikäkö? Se, että parempia valintoja tulee tehtyä nykyisin vähän huomaamattakin jo kaupan hyllyllä. Kyllä meillä edelleen syödään muovipikareihin pakattuja maitotuotteita, koska materiaalivaihtoehtoja ei juuri ole, mutta esimerkiksi hedelmät ja vihannekset tulee ostettua niin vähillä kääreillä kuin mahdollista.

Myös muilla valinnoilla on merkitystä 🙂

Miten sinä teet arjestasi (lue: askel kerrallaan koko maailmasta) vihreämmän? Liian pieniä tekoja ei ole olemassakaan, kun puhutaan ekologisista valinnoista paremman huomisen luomiseksi. Itse koen jokaviikkoisen jätteidennakkelun oikeista luukuistaan jopa jollain tavalla puhdistavana rituaalina. Herättelevänäkin, koska onhan roskan määrä aivan valtava.

Vihreämpiä valintoja jatkuvasti itsekin harjoitellen,
Anna

.
ps. Kaikki Kemistä löytyvät Rinki-ekopisteet saat haettua tämän linkin takaa.
.


Olen Anna Huhtilainen, 29-vuotias kiteeläislähtöinen uudehko kemiläinen. Kaupungista vasta pintaraapaisun tunteva ja sitä vielä tarpeeksi ulkopuolisen virkein silmin katsova. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri, luokan- ja aikuisopettaja, mutta nykyisin työskentelen freelance-kirjoittajana tehden ”kaikkea teksteihin liittyvää”, kuten usein yrittäjyyteni kiteytän. Vapaa-ajallani olen ja ajattelen pääosin hiihto- ja kävelylenkeillä. Voit seurata minua myös henkilökohtaisessa blogissani sekä Instagramissa @annahuhtilainen.

Anna Huhtilainen: Helppoa elämää Kemissä

Kemissä vietetään parhaillaan puolentoista viikon mittaista Easy living in Kemi -tapahtumaa. Kesäpäivien ratoksi monipuolisesta kulttuuritarjonnasta ovat päässeet ja pääsevät vielä alkavan viikonlopun ajan nauttimaan kaikki halukkaat vauvasta vaariin.

Kemissä olemme onnekkaita emme ainoastaan mukavien teematapahtumien vuoksi, vaan myös siksi, että elämä on täällä lopulta todella helppoa ympäri vuoden. Tosin tällaiselle kesäihmiselle viime talvi näytti sen, että välillä se helppouskin on todellakin se kuuluisa pukeutumis-, ja asenne- ja lumitöidentekointokysymys, mutta noin niin kuin lähtökohtaisesti 😉

Väittäisin, että kompaktista kaupungistamme löytyy kaikki arkeen tarvittava. Kunnallisten peruspalveluiden lisäksi aivan käden ulottuvilla ovat niin kuntosalit kuin lähikaupat sekä isommat marketit, upeat ulkoilumaastot ja kulttuuritarjontaa konserteista elokuviin. Kaupunkimme on varustettu lukuisilla persoonallisilla, muilla kuin ketjukahviloilla ja lounaspaikoista voi vain valita omaa herkkuruokaa tarjoavan. Keskivertoeläjän kalenteriin ei ehkä tämän enempää ainakaan arkena mahtuisikaan, vai mitä tuumitte?

Välimatkat eivät Kemin sisällä päätä huimaa, ja tunnettuna hyötyliikunnan kannattajana suosittelen keräämään päivän 10 000 askeleen pottia vaikka jalkaisin: meillä kun pääsee kävellenkin näppärästi paikasta toiseen. Pidemmälle matkalle voi vuokrata vaikka kaupunkipyörä Villarin, jos poljettavaa kulkupeliä ei omasta takaa löydy. Lisäksi moottoritie vie aivan ääreltämme niin etelään kuin pohjoiseen, eikä vanha viisaus (tai ”viisaus”) siitä, että ainakin Kemistä pääsee helposti pois – ulkomaille asti – aivan väärässä ole 😉

Hyötykasvejakin saa helposti napattua käyttöönsä keskeltä kaupunkia, vau!

Siispä nauttikaamme ympäri vuoden etuoikeudestamme iisiin elämään kompaktissa Kemissä!

Anna

.


Olen Anna Huhtilainen, 29-vuotias kiteeläislähtöinen uudehko kemiläinen. Kaupungista vasta pintaraapaisun tunteva ja sitä vielä tarpeeksi ulkopuolisen virkein silmin katsova. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri, luokan- ja aikuisopettaja, mutta nykyisin työskentelen freelance-kirjoittajana tehden ”kaikkea teksteihin liittyvää”, kuten usein yrittäjyyteni kiteytän. Vapaa-ajallani olen ja ajattelen pääosin hiihto- ja kävelylenkeillä. Voit seurata minua myös henkilökohtaisessa blogissani sekä Instagramissa @annahuhtilainen.

Anna Huhtilainen: Kemistä kotiin ja kotiin Kemiin

Niin kauan kuin muistan, road tripit ovat kuuluneet omiin kesiini. Kiteeltä Helsinkiin ajelimme useita kertoja pitkin vuotta, mutta muut kuin valtatie 6:tta pitkin tehdyt reissut sijoittuivat usein kesälomaan. Kävimmepä lapsuudessani autoillen Euroopassakin, ja nekös ne vasta olivatkin mukavia pari-kolmeviikkoisia 🙂

Osaatte ehkä arvata, että Kemiin muutettuamme nämä road tripit eivät ole osaltamme ainakaan vähentyneet. Kun perheemme ovat reilun 600 kilometrin päässä, missä myös iso osa sosiaalisesta elämästämme yhä tapahtuu, ajamiemme reissujen määrässä ei meinaa enää perässä pysyä. Jokainen ajettu kilometri, myös takaisin tänne pohjoiseen tullessa, on kotiinpäin erityisesti tässä elämäntilanteessa, kun oma sydän on hyvällä tapaa pirstaleina eri puolilla Suomea.

Lapsena Kiteen ja Helsingin väliä ajellessamme Somerharju makeistukkuineen oli the paikka, jossa maalaisina olimme jo melkein kaupungissa. Ja entäs myöhemmin, kun Uttiin aukesi iso liikenneasema? Silloinhan oltiin jo melkein perillä, vaikka tosiasiassa pikitien päähän Helsinkiin oli vielä puolentoista tunnin ajomatka jäljellä.

Sama ajatusmalli pätee vieläkin.

Nyt Itä-Suomeen lähtiessämme Oulu tuntuu ensimmäiseltä etapilta, eikähän siitäkään ole enää kuin hetki ennen kuin ikkunasta vilahtaa Tupoksen kolmen kirjaimen asema. Pulkkilan peukun kohdalla meillä on usein ensimmäinen pysähdys, jolloin matkaa on taitettu jo mukavasti. Toiselta perinteiseltä stopiltamme Kuopiosta onkin enää vain lasketella kohti Savonlinnaa, joka on usein ollut Itä-Suomen reissujemme ensimmäinen kohde.

Takaisin pohjoiseen ajellessa maamerkit ovat edelleen paikallaan ja muistuttavat tällöinkin kodin lähestyvän koko ajan. Vaikka lähtö Itä-Suomesta on usein ollut haikea, viimeistään vesihöyryä nostavien tehtaiden piiput nähdessä mielen valtaa tunne, että onpa vain hyvä ja kiva tulla Kemiinkin takaisin. Kertonee siitä, että koteja voi tosiaan olla siellä ja täällä, vaikka fyysisesti mahdollista onkin vain yksi tukikohta kerrallaan.

Mökkititetä pitkin takaisin pohjoiseen 🙂

Kesäreissuterveisin
Anna

.


Olen Anna Huhtilainen, 29-vuotias kiteeläislähtöinen uudehko kemiläinen. Kaupungista vasta pintaraapaisun tunteva ja sitä vielä tarpeeksi ulkopuolisen virkein silmin katsova. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri, luokan- ja aikuisopettaja, mutta nykyisin työskentelen freelance-kirjoittajana tehden ”kaikkea teksteihin liittyvää”, kuten usein yrittäjyyteni kiteytän. Vapaa-ajallani olen ja ajattelen pääosin hiihto- ja kävelylenkeillä. Voit seurata minua myös henkilökohtaisessa blogissani sekä Instagramissa @annahuhtilainen.

Anna Huhtilainen: Kemin kesässä on vara mistä valita

Kyselin parin viikon takaisessa tekstissäni Kemin kesätekemisten, -näkemisten ja -kokemisten perään. Itse tähän blogialustaan ei teknisistä syistä pysty kommentoimaan, ja ilahduttavasti olittekin löytäneet tienne Facebookiin – tai sitten sieltä tänne – mutta joka tapauksessa 🙂

Jotta yksikään hyvä vinkki ei menisi hukkaan, kokosin alle jakamianne ideoita. Osa on suorina lainauksina, ja koska muutama ajatus tuli useampaan kertaan, pidätin oikeuden yhdistää joitakin kommentteja.

”Laitakari ja saaristo kokonaisuudessaan!”

”Rantabulevardi keskustassa.”

”Pyörälenkki pitkin makeavesikanavaa on aika kiva (lähtö esim. Ristikangas “putken suu”, polku yhtyy etelämpänä Takajärven kuntopolkuun).”

”Omalla veneellä tuleville voi suositella Laitakarin-Syväleton-Selkäsaaren kohteiden lisäksi vaikkapa Selkä-Sarvea. Vähän kauempana avomerellä, mutta kannattaa käydä. Pääsee sinne veneetönkin mm. Jähdillä, kannattaa seurata milloin sinne on risteilyjä.”

”Kaupungintalon katolta löytyy kohde, joka tuntui olevan Keski-Euroopan vieraille erittäin mieluisa: panoraamakahviosta näkee horisontin, mainio juttu kun ei ole kaiken maailman vuoria sotkemassa näköaloja.”

”Korpelan Penan suunnittelemat patikointireitit olisi syytä nostaa julkisuuteen. Reittien varrella mielenkiintoisia maisemia ja lähihistorian kohteita.”

’Nämä Pentin patikointireitit ovat juuri sitä, mitä monet hakevat täältä. “Suomea brändätään maailmalla eri kohderyhmille mm. luonnonrauhalla, turvallisuudella, ruuhkattomuudella, puhtaudella ja aitoudella. Luonto ja sen hyvinvointiulottuvuus ovat yksi globaaleista megatrendeistä.” Sari Eskelisen artikkeli Itä-Suomen yliopistolehdessä 2/2019.’

”Sisäsatama, purjehduskeskus, Jalokivigalleria/Sarjismuseo, Ajoksen uimaranta, puistokadut, Vähämaan uimaranta, Leila- ja Jähtiristeilyt, Mansikkanokan uimaranta. Laavuja mm. Mansikkanokalla, Ajoksen kalasatamassa, Majaputaalla ym.”

”Meripuistossa riittää nähtävää lähihistorista kiinnostuneille. Savupirtti näyttää olevan taas auki, kotiseutumuseon aukiolosta ei tietoa. Siinä museon pihapirissä on kuitenkin nähtävissä jatulintarha, lastaustyössä käytetty isompi vene jne.”

Ihan mahtavia juttuja, kiitos! Tästä saakin jo hyvää to do -listaa, ja ilokseni voin todeta jo käyneenikin muutaman kohteen. Sisäsatamassa viihtyisin vaikka kuinka kauan vain merelle tuijotellen, rantabulevardia pitkin pyöräilen aina hiljaa hissukseni nautiskellen ja usein Mansikkanokan uimarannalle hetkeksi seisahtuen (mutta uimisen vielä rohkeammille jättäen ;)), saaristoon on tullut tutustuttua pariin otteeseen ja itselleni sopivan tyynen sään sattuessa hyppään veneemme kyytiin jatkossakin enemmän kuin mielelläni. Panorama Cafe maisemineen ja patikointireitit ovat vielä korkkaamatta, mutta nyt nekin ovat alitajunnassani työstymässä.

Kommenteissanne tuli ilmi myös pari tärkeää muistutusta, jotka nekin on mielestäni syytä jakaa:

”Ja muistakaa ladata puhelimiinne Cardu ja sieltä Kemi Card, löytyy kattavasti tietoa Kemin nähtävyyksistä, historiasta, tapahtumista, palveluista, tarjouksista… kuka vaan voi sen ladata. Kemiläiset voi lisäksi ladata Kemiläisten kortin, jossa vähän eri sisältöä.”

”Ja kemiläiset tapahtumanjärjestäjät: pistäkäähän tapahtumat Kemin tapahtumakalenteriin, sieltä ne menevät automaattisesti tuohon Kemi card -sovellukseen.”

”Muista raportoida kohteet Trip Advisoriin.”

Kyllä vain, otetaanhan kemiläiset ja tänne suuntaavat turistit sekä vierailijat kaikki hyöty irti meille suunnatuista palveluista! Plus että ei unohdeta laittaa hyvää kiertoon, tarkoittipa se sitten mielenkiintoisen tapahtuman järjestämisestä ilmoittamista tai jonkin paikkakuntamme piristysruiskeen kehaisemista Trip Advisorissa 🙂

Mihin sie suuntaat ensimmäisenä tai viet jo vaikka juhannusvieraasi Kemin kesässä?

.
Aurinkoisin terveisin itsekin-melkein-vielä-turistina-Kemissä
Anna

.


Olen Anna Huhtilainen, 29-vuotias kiteeläislähtöinen uudehko kemiläinen. Kaupungista vasta pintaraapaisun tunteva ja sitä vielä tarpeeksi ulkopuolisen virkein silmin katsova. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri, luokan- ja aikuisopettaja, mutta nykyisin työskentelen freelance-kirjoittajana tehden ”kaikkea teksteihin liittyvää”, kuten usein yrittäjyyteni kiteytän. Vapaa-ajallani olen ja ajattelen pääosin hiihto- ja kävelylenkeillä. Voit seurata minua myös henkilökohtaisessa blogissani sekä Instagramissa @annahuhtilainen.

Anna Huhtilainen: ”Toukokuu on turha kuu”

Itselle täysin uudelle seudulle muuttaessaan paikallisia ihmisiä kuuntelee tavallistakin herkemmällä korvalla. Vinkkejä erilaisista harrastuksista, ulkoilupaikoista tai ravintoloista tulee kyseltyä oma-aloitteisestikin, minkä lisäksi yksityiskohtia poimii muustakin kuulemastaan. Pieniä juttuja, jotka syystä tai toisesta jäävät omaan mieleen pyörimään tai jopa askarruttamaan sitä.

Muuttaessamme Kemiin viime elokuussa, helteet ehtivät helliä meitäkin vielä muutaman päivän ajan. Terassikalusteet kuljetimme kuitenkin jo suoraan pihavarastoon tulevaa kevättä odottamaan: ei aikaakaan, kun on taas toukokuu ja kalusteet pääsevät arvoiselleen paikalle samalla, kun itse nautiskelemme loppukeväisistä helteistä.

Tai näin ajattelin, kunnes.

Kunnes esittelin edellä kertomaani ajatustani ääneen eräälle paikalliselle tuttavalleni. Hän ampui suunnitelmani alas muitta mutkitta: ”Voi kuule, toukokuu on täällä Kemissä niin turha kuu, että ei kannata haaveilla tuollaisesta.” Tai kuulemma jos jaksamme istua napottaa terassilla toppavaatteet päällä, niin sitten ideani ei ehkä olisi täysin tuhoontuomittu.

Nyt eletään toukokuun 24. päivää, ja terassikalusteemme ovat kuin ovatkin vielä talviteloillaan. Se ei kuitenkaan johdu pelkästään toukokuusta ja sen mahdollisesta turhuudesta. Osansa on nimittäin myös tämän terassinpesijän omalla laiskuudella. Ai että kun viime viikonlopun lähestulkoon – ainakin Kemin mittapuulla – toukokuisissa helteissä monet kerrat mittailin mielessäni, että sohva tulee tuohon ja pöytä tuohon. Ja olisivat varmaan jo tulleetkin, jos olisin saanut tartuttua terassinpesuvälineisiin. Tosin meistä (oikeasti) innokkaampi siivooja osasi kertoa, että juuri sellaista tiettyä, oikeanlaista harjaa meillä ei kuulemma ole. Siispä sitä, tai ainakin omaa motivaatiopiikkiäni odotellessa 😉

Valehtelisin jos väittäisin, etteivätkö etelämmässä asuvien ystävieni päivitykset ja kuulumiset +25 asteesta onnellisina olisi saaneet pienen kaipuun kirpoamaan mieleeni. Samana päivänä, kun itse pyöräilin kevyttoppatakissa ja sormikkaissa, pääkaupunkiseudulla asuva ystäväni oli tehnyt Instastooriaan aamulenkiltä hihattomassa paidassa ja shortseissa. Siinä hetkessä kieltämättä ajattelin, että: ”Kyllä kelpais!” Vähän saatoin myös manata kemiläisen toukokuun ihan turhaksi. Mutta ihan varovaisesti vain 😉

Mutta niinhän sitä sanotaan, että hyvää kannattaa odottaa. Ja että odotus palkitaan. Ja että pitkän odotuksen jälkeen asioiden saavuttaminen tuntuu entistäkin paremmalta. Siispä kesää odotellessakaan ei auta kuin luottaa näihin vanhoihin viisauksiin samalla, kun toukokuukin on toisaalta tuntunut jo ihan luksukselta. Nimittäin jos nyt muistelen aikaa neljä viikkoa taaksepäin, onhan kevät edennyt jo huimasti. Ensimmäiset rikkaruohot on kitketty, nurmet ajettu ja vene laskettu vesille.

Niin ja entäs piiiiiiiitkät valoisat illat, jo lähes yötön yö, ja ainoastaan meidän pohjoisessa asuvien etuoikeudella jo tässä vaiheessa vuotta!

Riippuu taas ihan mihin tätä kaikkea vertaa, eikös? 🙂

Tervetuloa, kesä, Kemiinkin!
Anna


Olen Anna Huhtilainen, 29-vuotias kiteeläislähtöinen uudehko kemiläinen. Kaupungista vasta pintaraapaisun tunteva ja sitä vielä tarpeeksi ulkopuolisen virkein silmin katsova. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri, luokan- ja aikuisopettaja, mutta nykyisin työskentelen freelance-kirjoittajana tehden ”kaikkea teksteihin liittyvää”, kuten usein yrittäjyyteni kiteytän. Vapaa-ajallani olen ja ajattelen pääosin hiihto- ja kävelylenkeillä. Voit seurata minua myös henkilökohtaisessa blogissani sekä Instagramissa @annahuhtilainen.

Eija Kinnunen: Minäkin pyöräilen – huvikseen ja hyödykseen

Peesaan Annan viime viikon blogin aihetta, joka on todella lähellä sydäntäni: pyöräily, ihana laji! Ja helppo harrastaa huvikseen ja hyödykseen.

Vietin lapsuuteni maalla Simoniemessä ja ensimmäinen automme hankittiin, kun olin jo yli 10-vuotias, joten olen tottunut siihen, että varmin tapa päästä paikasta toiseen on lihasvoima. Tottumusta vahvistaa perheemme nykyisten autojen kunto ja ikä. Pidän pyöräilyä vaivattomimpana siirtymiskeinona, kunhan kilometrimäärä on kohtuullinen. Potkurikin on kiva, varsinkin talvella, tosin nykymaailman hiekotustaso vähän heikentää kelejä.

Ajelin siis pyörällä ympärivuotisesti lapsuuteni ja nuoruuteni. Aikuisiällä, kun lapsemme olivat pieniä, oli aina niin kiire, että autolla säästetyt minuutit olivat olennaisia. Kun minuuttiaikataulu vuosien myötä löystyi, palasin ympärivuotiseen työmatkapyöräilyyn ja onhan se mukavaa!

Kun aloin taas pyöräillä työmatkat, hirveä ajankulumisvauhti hidastui. Havainnoin jälleen vuodenaikojen vaihtumiset. Toisin kuin kiireisimpänä aikana, tiesin esimerkiksi vähälumiseen aikaan helposti, onko talvi tulossa vai menossa. Noteerasin kevään ensimmäiset rentukat ja syksyn ensimmäiset jääriitteet. Ja ne tuoksut! Viime viikolla aistin ensimmäisen kerran tälle vuodelle SEN kevätsateen vihreän tuoksun.

Kun työmatkapyöräilyä jatkaa tarpeeksi kauan, sään täytyy olla todella huono tai auton todella tarpeellinen päivän aikana, jotta pyörän vaihtaa autoon. Kun pyöräilee oikein huonolla säällä, tuntee itsensä sankariksi. Kun on kotiin tullessaan saanut hiukset ja ripset sulatettua tai kurat pestyä naamalta, voi hyvällä omatunnolla rentoilla illan sohvannurkassa. Rehellisyyden nimissä on tosin todettava, että autoonkin tottuu. Kun kulkee usein autolla, on erittäin helppoa keksiä syitä, miksi sillä tänäänkin pitää.

Mekaaniset aivot toimivat paremmin, kun polkee. Asiat loksahtelevat paikoilleen ja oikeisiin mittasuhteisiin ja ideoitakin pulpahtelee. Joskus ajatukset selkiytyvät ja toisinaan taas pää tyhjenee sopivasti. Milloinkaan ongelmat eivät kasva vaikeammiksi pyöräilyn aikana. Koko päivän tai useita päiviä kestävät pyöräilyt ovat suorastaan meditatiivisia. Kun poljimme pyöräretkellämme kymmenen kokonaista päivää peräkkäin, maailma muuttui hyvin yksinkertaiseksi. Samoin me ajajat. Mutta siitä palautuu samalla kun fyysisestäkin rasituksesta. Luulemme me.

Jos tulee oikein anarkistinen olo, voi työmatkan pyöräillä eri kautta kuin tavallisesti. Se on yllättävän hurjaa. Eikä edes tarvitse välttämättä kiertää Sompujärven kautta, vaan riehakkaaksi itsensä tuntee jo, kun ajaa eri katuja pitkin.

Kemissä on hyvä pyörätieverkosto ja lisää on rakenteilla. Opasteetkin ovat keskimääräistä kattavammat. Ja nyt puhuu kokenut, useilla paikkakunnilla eksynyt retkipyöräilijä. Eikä kehuni johdu siitä, että osaan pyöräillä Kemissä opastamattakin, vaan siitä, että Kemissä on pyöräteilläkin retkipyöräilijälle olennaisia opasteita naapurikaupunkeihin Tornioon ja Ouluun eikä pelkästään oman kaupungin eri osiin, kuten monessa muussa kaupungissa.

Ei kuitenkaan tarvitse lähteä pois Kemistä hienoja reittejä ajellakseen. Rantareitti on upea ja kilometrien pituinen. Terassejakin matkan varrelta löytyy, jos jäätelönhimo iskee tai juomapullo on päässyt tyhjentymään. Pajusaaren patosiltareitti on mielenkiintoinen ja maastossa pääsee ajelemaan vaikka Vähä-Ruonaojan vartta Siikakankaalta Elijärvelle. Meillä on normaalit retkipyörät, mutta jos mieheni pääsee valitsemaan reitin, se kulkee yleensä maastossa, jossa vähintään kerran joutuu kantamaan pyörää. Reittejä ja monenlaista muutakin karttatietoutta Kemistä löytyy osoitteesta http://kartta.kemi.fi, kannattaa tutustua.

Niin ja muistakaa kypärä!
Eija


Olen virkaiältäni nuori Vihreä ja kestävä Kemi hankkeen projektipäällikkö Eija Kinnunen, kierrätys-Kinnusena tai Vihreänä Kyylänäkin tunnettu. Synnyin jonkin verran Kemiä myöhemmin eli 57 vuotta sitten Simossa, josta koukkasin mieheni kanssa Oulun, Vaasan ja Helsingin kautta kolmisenkymmentä vuotta sitten Kemiin enkä ole katunut paluumuuttoamme päivääkään. Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri eli ekonomi ja aiemmin olen työskennellyt pääasiassa IT-alalla. Helsingissä asuvat kolme lastamme alkavat olla kanssamme samanikäisiä. Harrastan puuhastelua, rentoilua yksin tai ystävien kanssa, pyöräilyä, hiihtelyä ja niistä kirjoittamista.

Anna Huhtilainen: Vihreämpi ja välittömästi virkistävämpi valinta

Moni kemiläinen on (toivottavasti) kuullut Vihreä ja kestävä Kemi -hankkeesta sekä kotikaupungillemme ympäristöasioiden esimerkillisen hoitamisen ansiosta myönnetystä ISO 14001:2015 -sertifikaatista.

Moni kemiläinen (toivottavasti) myös pohtii, miten ekologisuusajattelu näkyy tai voisi entistä paremmin näkyä omassa arjessa. Sertifikaatit ovat hienoja palkintoja ja osoituksia todellisesta työstä, mutta ruohonjuuritasolla Kemi, kuten muutkin paikkakunnat, alkaa vihertää tehokkaimmin ja todellisimmin vasta, kun kuntalaiset sitoutuvat tahoillaan kestävämpiin arjen valintoihin.

Meille ihmisille on tyypillistä, että haluamme mieluummin ennemmin kuin myöhemmin itsekin hyötyä tekemistämme ratkaisuista ja konkreettisemmalla tasolla kuin pohtimalla, millaisen planeetan jätämme jälkipolvillemme. Tarkoituksenmukainen ajatus sekin toki on, mutta usein hedonistiselle luonteellemme joskus ehkä haastava sisäistää siten, että tunteet muuttuisivat toiminnaksi.

On kuitenkin ympäristöystävällisiä tekoja, joiden vaikutus näkyy paljon nopeammin kuin vasta vuosien kuluttua. Aloitetaanpa helpoimmasta: hyötyliikunta. Yllätyitkö? Jos, niin suosittelen kokeilemaan, ja jos et, suosittelen jatkamaan selvästi hyväksi havaitsemaasi tapaa.

Henkilökohtaisesti olen huomannut, että muun hyötyliikunnan ohessa työmatkakävely tai -pyöräily – ne mitkä kotitoimistoltani esimerkiksi asiakkaideni luokse tai palavereihin kuljen – toimivat hyvin sekä töihin virittäytymiseen että kotimoodiin pääsemiseksi. Aiemmin opettajana toimiessani parhaat ja toimivimmat tuntisuunnitelmani syntyivät aamuisilla työmatkoillani, kun ajatukset alkoivat sopivasti heräillä ilman päivän mukanaan tuomaa kuormaa. Näissä hetkissä lamppu saattaa syttyä yllättävänkin kirkkaasti! Vastaavasti kun työpäivän jälkeen olin jo kävelymatkani aikana prosessoinut päivän tapahtumat mielessäni, ensimmäinen puolituntinen kotona ei mennyt sohvalla makaamiseen ja itseni sekä jaksamiseni keräilemiseen.

Vaikka työni luonne on sittemmin muuttunut, koen edelleen, että työmatkat omalla moottorillani kuljettuina maksavat ottamansa ajan moninkertaisena takaisin. Useat ajatukset, ideat ja pakokaasuttomat kilometrit ovat arvokkaampia kuin se aika, jonka säästäisin autolla kulkiessani.

Hyötyliikkumaan houkutellen,
Anna


Olen Anna Huhtilainen, 29-vuotias kiteeläislähtöinen uudehko kemiläinen. Kaupungista vasta pintaraapaisun tunteva ja sitä vielä tarpeeksi ulkopuolisen virkein silmin katsova. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri, luokan- ja aikuisopettaja, mutta nykyisin työskentelen freelance-kirjoittajana tehden ”kaikkea teksteihin liittyvää”, kuten usein yrittäjyyteni kiteytän. Vapaa-ajallani olen ja ajattelen pääosin hiihto- ja kävelylenkeillä. Voit seurata minua myös henkilökohtaisessa blogissani sekä Instagramissa @annahuhtilainen.

Kemi.fi käyttää evästeitä.

Käytämme evästeitä saadaksemme paremman ymmärryksen yleisöstämme ja hakusanoista, joiden kautta sivustoillemme tullaan. Jos et hyväksy evästeitä, voit jatkaa sivuston käyttöä normaalisti. Lue lisää