26.10.2022

Kemiläinen Elissa Aalto rakensi Lappia Alvar Aallon rinnalla – Elissa Aallon syntymästä 100 vuotta

Valokuvanäyttely Kemin kulttuurikeskuksessa 29.10. – 31.12.2022 

Kemissä syntynyt Elissa Aalto, alun perin Elsa Kaisa Mäkiniemi (1922–1994) oli arkkitehti, Alvar Aallon toinen puoliso ja kollega. Hän työskenteli Alvar Aallon arkkitehtitoimistossa vuosikymmenien ajan toimien useiden Aallon merkittävien kohteiden johtavana arkkitehtina. Uransa aikana Elissa teki myös itsenäistä arkkitehdintyötä suunnitellen mm. SOS-lapsikylän Espoon Tapiolaan sekä muutamia pientaloja ja kankaita. 

Alvar Aallon kuoleman jälkeen Elissa johti Aallon arkkitehtitoimistoa vuosina 1976–1994. Hän toteutti toimiston johdossa monia keskeneräisiksi jääneitä töitä. Elissa Aalto oli mukana Alvar Aallon rakennusten suojelua koskevassa keskustelussa ja toimi aktiivisesti Aallon elämäntyötä vaalivan Alvar Aalto-säätiön perustamisessa. 

22.11.2022 tulee kuluneeksi 100 vuotta Elissa Aallon syntymästä. Juhlavuoden kunniaksi kootun valokuvanäyttelyn kuvat ovat Elissa Aallon sukulaisten ja työtovereiden albumeista, Alvar Aalto-säätiön kokoelmista sekä Kemin historiallisen museon kokoelmista. Näyttelyn sisällöllisenä ideoijana ja kuvien kerääjänä on toiminut Elissan elämään syventynyt yhteiskuntatieteiden maisteri Eeva Snellman. 

Lauantaina 29.10.2022 kello 12 järjestetään Kemin kulttuurikeskuksen pienessä auditoriossa Elissa Aaltoon ja näyttelyyn liittyvä keskustelutilaisuus. Tilaisuudessa on mukana Eeva Snellman, Elissan serkku ja kummityttö Kati Kemppainen sekä Elissan kanssa laajaa yhteistyötä tehnyt rakennusmestari Rauno Kostamo. 

Lisätietoja:  

Tanja Kavasvuo, tanja.kavasvuo@kemi.fi, 040 357 6991 

Eeva Snellman, eeva.snellman@gmail.com, 040 879 7037 

Takaisin listaukseen