Kemin spektaakkelimainen Taiteiden yö 2019

Kemin Taiteiden yö on tuttu pimenevää lokakuuta ilahduttava tapahtuma lauantaina 26.10. Tapahtumakattaus on jälleen huikea, johon mahtuu esiintyjiä pikku balettitanssijoista rocklegenda Pelle Miljoonaan. Uutuutena mukana lasten spektaakkeli leikkiajoneuvojen katsastuksineen sekä koko päivän elokuva-spektaakkeli, jossa kaksi paikallista lyhytelokuvaa ensi-illassa. Taide- ja teatteri-, tanssi-, musiikki- ja illan bändi-spektaakkelit ovat pääasiallisesti maksuttomia tapahtumia ja paikalle odotetaan paljon yleisöä.

Taide- ja teatteri-spektaakkelit

Taide-spektaakkelit starttaavat kuvataiteilija Liisa Rautiaisen juhlaseminaarilla kulttuurikeskuksen isossa auditoriossa. Seminaarin luennoitsijoina ovat väitöskirjatutkija Kaisa Alatarvas, Ryhmä Kemin asiantuntija Liisa Harju sekä Kemin kuvataiteilijoiden edustaja Liisa-Maria Tiihonen. 

Taiteiden yön lauantaina kirjasto ja museot ovat aamu kymmenestä ilta yhdeksään asti auki. Taidemuseossa nähtävänä Tuomas Korkalon teoksia, joissa tutkitaan väriteoriaa sekä leikitellään muodoilla. Historiallisessa museossa esillä viimeisimmät tutkimustulokset Pyhän Mikaelin kirkon Rungius-muumiosta. Tsekkaa myös Kabinetin, lehtilukusalin ja kirjaston näyttelyt. Kulttuurikeskuksen aulassa voit tutustua taiteilijoihin ja heidän tuotantoonsa Kemin kuvataiteilijat ry:n Taidekujalla kymmenestä kuuteen saakka. Ehkäpä löydät taidetta myös kotiisi.

Kaupunginteatterin ohjelmistossa päivällä lämminhenkinen lastennäytelmä Viirun ja Pesosen joulun (14 €) ja illalla Kemin Pirtillä komedia Älä pukeudu päivälliselle (23 €).

Lasten spektaakkelit

Lasten listalta löytyy aamupäivällä kaupunginkirjastossa nalle- ja keppiheppatohtorin vastaanotto, keppiheppa Photo Booth sekä leikkiajoneuvojen katsastuskonttori yhteistyössä kaupunginteatterin kanssa (Satu Tala ja Kimmo Tuppurainen). Samalla vierailulla voit osallistua Lapin AMK:n Kädentaitopajaan kirjaston keskiaukealla ja iltapäivällä pinssipajaan. Lastenkulttuurikeskuksen avoin Halloween-työpaja starttaa kahdeltatoista Sauvotalolla ja lastenteatterinäytös Viirun ja Pesosen joulu Tullimakasiinissa kello kaksi (14 €). Elokuvateatteri KinoPirtissä yhdeltä starttaavat elokuvat Late Lammas Farmageddon (S) sekä Jeti (K-7). Kahdelta tanssi-spektaakkelissa Taidemuseossa useita pienten ryhmiä lavalla. Lisäksi Tervahallilla Kemin Into ja Tornion Baletti esiintymässä Koko perheen hyväntekeväisyystapahtumassa ja Syväkankaan koululla liikuttaa MLL:n Temppulauantai. 

Musiikki-spektaakkelit

Kulttuurikeskuksen musiikki-spektaakkelissa kuullaan omaa tuotantoa esittävät Radio Luxemburg, Melymbrosia-biisintekijäduo sekä herkkä tulkitsija Kaisla Huovinen – Tyttö ja piano. Paikallista laulun ja soiton riemua lavalle tuovat Kivalo-opiston kuoro Syke, pitkät perinteet omaava Pohjan Mieslaulajat, Suomi-neitojen kunniaksi ohjelmistonsa suunnannut Kivalo-opiston Mandoliiniorkesteri Remolo, slaavilaista musiikkia esittävä Suomi-Venäjä-seuran Sudaruska kuoro sekä tanssimusiikkia soittavat lauluyhtye Haaparanta-Tornio ja Kivalo-opiston Viihdeorkesteri Sateenkaari. Country shown esittävät Meri-Lapin Country ry:n Rivitanssijat yhdessä MLC-Band:in kanssa.  

Tanssi-spektaakkelit

Super suositussa tanssi-spektaakkelissa nähdään jälleen hurmaavia esityksiä Taidemuseossa. Mukana ovat tanssikoulu STAGE:n lasten- ja nuorten ryhmät Nykytanssi edistyneet, Show 8-vuotiaat, Jazz edistyneet, STAGE KidZ, STAGE United Crew sekä Team STAGE DTC muodostelma. Kivalo-opistolta lavalla nähdään Lady Akat, Senioritanssijat, itämaisen tanssin ryhmä Zahor sekä balettiryhmät 2 ja 4. Pilkettä silmäkylmassa on tanssiryhmällä MuMMoT RC (RC =rollator club), näyttäviä asuja nähdään sambaryhmä La Fuentella ja monikulttuurisuutta spektaakkeliin tuo Mister’s ry:n Danx Impactx. Tanssi-spektaakkelin aloittaa Nana Partasen soolotanssi.

Elokuva-spektaakkelit

Päivän aikana yleisöensi-iltansa saavat Juho Tuovilan ohjaama Kemi 150 -lyhytelokuva kulttuurikeskuksessa sekä Harri Haapakankaan Kemissä ja Temmeksessä kuvattu Some Kind of Plunder -lyhytelokuva Kinopirtissä. Kemi 150 elokuvassa seikkailee kaupungin perustaja keisari Aleksanteri II ihmetellen nykypäivän Kemiä. 

Some Kind of Plunder lyhytelokuva edustaa ohjaaja Haapakankaan kehittämää Cinéma De Nouveau genreä, jossa tarina ei ole lineaarinen, vaan siinä palataan kohtauksiin uudelleen eri henkilöiden kantilta. Eri tarinat nivoutuvat näin yhteen ja tekevät elokuvan ryöstöreissusta sangen kiinnostavan. Valkokankaalla nähdään mm. Tommi Perttunen, Kim Pedersen, Tommi Reponen, Juha Karhu, Tony Grundström, Tanja Suomela, Jarmo Huotari. Kumpaankin ensi-iltaan on vapaa pääsy. 

Elokuvateatteri KinoPirtti näyttää ensi-illan lisäksi koko päivän lukuisia elokuvia kampanjahintaan 10 € per elokuvalippu. Ohjelmistossa on perheen pienimmille Jeti ja Late Lammas, suomalaisia elokuvia Diva of Finland, Fingerpori ja Täydellinen joulu, Hollywoodista Judy, Gemini Man, Maleficent 2 ja kohuelokuva Joker sekä halloween-elokuva Zombieland 2.

Nuorten bändi-spektaakkelit

Nuorten bändi-spektaakkeli alkaa kahdeksalta kulttuurikeskuksessa. Iltaa tähdittävät paikalliset nuoret kyvyt: DJ Strand, elektronimuusikko Bliniks sekä Rock Academy Kemin huikea bändi Umpimähkä, jonka karismaattisena speakerina ja solistina toimii Ville Köngäs. Nuorisotyön Puuhapaku on paikalla kulttuurikeskuksessa Taiteiden yön illassa seitsemästä yhteentoista saakka, jolloin talo sulkeutuu.

Bändi-spektaakkeli

Illan bändi-spektaakkelit levittyvät koko kaupunkiin, kun illassa kuullaan Cafe Hertassa Krista Tiitinen duo, Oluthuone Kukossa Nuorala ja Malkamäki duo, Chilloutissa trubaduuri Jaakko Balk sekä rockyhtye Pääesiintyjä (5 €) sekä Gringossa omaa tuotantoa tulkitseva trubaduuri Ari Viitala. Ankkurissa Meri-Lapin soulääni Roland Berg on solistina Rocca’s Rythm ‘n’ Blues Revue:ssä (12 €) ja RockBar & Grill 82:ssa nostattaa tunnelmaa Mr-X -yhtye soittaen rock-covereita. Kemin Taiteiden yön kovin kiinnitys on legendaarinen Pelle Miljoona lämppärinään Little Bee -yhtye Ramonassa (15 €). Hotelli Palomestarin Bar Brankkiksessa lavalla Kari Koistinen & Tommi Pyykkö duo sekä trubaduuri Aleksi Viitala, jonka jälkeen Taiteiden yön jamit sekä Open Stage Oscar Suovaniemen johdolla.  

Kemin Taiteiden yön musiikki- ja tanssi-spektaakkelin juontavat Kemin kuninkaalliset Venla Kakko sekä Jon Sebastian Säkkinen. Kulttuurikeskuksen kahvilasta löytyy pientä herkkua ja virvokkeita, kahvilaa pyörittää Lukion opiskelijakunnan nuoret. Ammattiopisto Lappian matkailualan opiskelijat toimivat päivän aikana kulttuurikeskuksessa oppaina ohjaten esiintyjiä sekä yleisöä tapahtuman tiimellyksessä. Lisäksi kulttuurikeskuksen aulassa voi tutustua kaupungin Vihreä ja kestävä Kemi ständiin jossa mm. hyvikkismoothie-baari. Tervetuloa!

Käy katsomassa koko ohjelmisto ja päivän aikataulu kaupungin tapahtumakalenterissa tai kemi.fi/taiteidenyo -sivulla ja seuraa meitä facebookissa.

 

Lisätietoja: 

Venla Kakko, 0408329691, venla.kakko@kemi.fi

Tuomas Laajoki, 0407518013, tuomas.laajoki@kemi.fi 

Kemin Taiteiden yö 2019 ohjelma

Lataa ohjelma tästä pdf-tiedostona!

Katso myös Kemin Taiteiden Yöstä

Ohjelma ajan mukaan

Ohjelma paikan mukaan

Kotisivuille tästä!

 

HARRASTEMESSUT

Tervetuloa harrastemessuille lauantaina 22.9. Tervahallille!

Eri lajien harrastajat, järjestöt ja seurat kokoontuvat Tervahallille esittelemään erilaisia harrastusmahdollisuuksia Meri-Lapin alueella.

Koko perheen tapahtuma.

Lisätietoja: Marko Kehusmaa 040 742 6384
marko.kehusmaa@kemi.fi

Summer Pop Up Kemi 2018 Evelina

Nuorten Summer Pop Up – pääesiintyjänä Evelina

Kemin kaupungin nuorisotyö ja nuorten työpaja Kemi Factori ylpeänä esittävät kesän megakonsertti nuorten Summer Pop Up- Easy living in Kemi festivaalilla Evelina!

Laulaja/lauluntekijä Evelina on tehnyt lyhyessä ajassa läpimurtonsa maamme artistien kärkikastiin. Evelinan musiikki on sekoitus urbaania poppia, rnbtä sekä hiphoppia. Musiikin lisäksi Evelina on myös tullut tunnetuksi muoti-ikonina sekä nuorien esikuvana, joka rikkoo rohkeasti rajoja.
Evelina tuli suuren yleisön tietoisuuteen Mikael Gabrielin kanssa tekemällä hitillään “Honey” jota on streamattu Spotifyssä jo yli 14 miljoonaa kertaa. Lisäksi hitit “Tornado”, “Kylmii Väreitä” sekä “Sushi” ovat soineet ahkerasti radiotaajuuksilla. Yhteensä Evelinan kappaleita on streamattu lähes 100 miljoonaa kertaa. Evelina oli myös ensimmäinen artisti, jonka debyyttialbumi (24K) streamasi platinaa ennen julkaisua. Evelina palkittiin myös vuoden 2018 Emma-gaalassa vuoden naissolistiksi.
Omien kappaleiden lisäksi Evelina on ollut feattina mm. JVG:n, Asten & Brädin kappaleilla.

Nuorten Summer Pop Up soi Kemin Täiköntorilla klo 16-22, Evelina nousee lavalle klo 20. Tapahtumassa kuullaan myös useita paikallisia bändejä. Tervetuloa!

Tapahtuma on maksuton!

Easy Living in Kemi

Easy Living in Kemi

Nuorten FRISBEEGOLF turnaus

Easy Living -viikon tiistaina 17.7. Kemin nuorisotyö järjestää toimintapuisto Urban parkissa FRISBEEGOLF turnauksen klo 18 alkaen.

Tule mukaan pelaamaan tai hengailemaan!

Easy Living in Kemi

Nuorten Fest – Kemin Urban parkissa 14.7.

Kemin Urban parkissa Mansikkanokalla järjestetään  lauantaina 14.7. klo 20 alkaen Easy Living in Kemi -tapahtumaviikon omat Nuorten festit. Tule sinäkin hengailemaan mukaan!

Tapahtuman järjestäjinä toimivat, Kemin nuorisotyö, Kemi Factori sekä PuuhaPaku

Easy Living in Kemi

MUSALEIRIN PÄÄTTÖKONSERTTI

Easy Living in Kemi -tapahtumaviikon Street Food Fiesta -lavalle nousevat Kemin nuoret soittajat perjantaina 13.7. klo 16.00-19.00.

Konsertissa kuullaan Kemin nuorisotyön sekä Kemi Factorin järjestämän Musaleiri 2018 osallistujien tuotoksia ja tutustutaan uusiin nouseviin kasvoihin. Tule mukaan jammailemaan ja nauttimaan samalla Street Food Fiestan antimista.

Kesä Hesa 2018

Kesähesa

Nuorten kesähesa reissu 25-28.6 Helsinkiin. Reissu on suunnattu 2002-2004 syntyneille. Matkan hinta: 100€ sis. vakuutuksen, aamu-ja iltapalat, matkat, lattiamajoituksen, rannekkeen Linnanmäelle, sisäänpääsyn Heurekaan ja Fazerin tehtaalle. Ilmoittautuminen ja maksu 15.5-15.6 Kemin kaupungintalon infoon, 8-15.30. 16 ensimmäistä  mahtuu mukaan. Lisätietoja Päivi Syväjärvi 040-8320240

Ihanko Pihalla? taide- ja kulttuuritapahtuma Kemissä 24.5.2018

Valtakunnallinen nuorten työpajojen Ihanko Pihalla? -tapahtuma täyttää Kemin kulttuuritarjonnalla ensi viikon torstaina 24. toukokuuta.

Mukana menossa on Kemi Factori -työpaja sekä mm. Kemin sarjakuvakeskus, elokuvateatteri Kinopirtti, Kemi kammari ja Kemin kirjasto.

Päivän aikana pääsee kokeilemaan mm. biisien tekoa, kuuntelemaan musiikkia ja katsomaan pajanuorten tekemiä elokuvia oikean elokuvateatterin valkokankaalta. sekä kokemaan The Beatles tribuuttiyhtyeen keikka elokuvateatteri Kinopirtissä.

Tapahtumassa on mahdollisuus tutustua myös vaikkapa järjestö- ja koulutusbasaariin tai kuulla luento musiikkiin liittyvistä tekijänoikeuksista. Ohjelman lomassa voi törmätä myös tapahtuman kummiin, rap-artisti Stepaan, joka vetää tapahtumassa Music, Meet and Greet -osion.

Paikallista osaamista Ihanko pihalla? -tapahtumassa edustaa legendaarisen kemiläisen Tico Tico Studion Ahti Kortelainen, Grooving High Allstarsin rumpali Tuomo Jakku sekä lukuisten kemiläisten nuorten musiikkiesitykset.

Lisätietoja:

Tuomas Laajoki
tapahtumavastaava Kemi Factori
Kemin kaupungin nuorisotyö
040 7518013

www.ihankopihalla.fi

Kemi Puuhapaku liikkuva nuorisotila

Puuhapaku liikku Kemissä

Puuhapaku on liikkuva nuorisotila joka järjestää PopUp-nuokkuja eripuolilla Kemiä!

Löydät meidät
Maanantaina klo 15-21 Kemikammarissa (Keskuspuistokatu 1)
Tiistaina klo 15-21 Karihaarankoululla
Keskiviikkona klo 15-18 Kemin kaupunginkirjastossa
Torstaina klo 16-21 Karihaarankoululla
Perjantaina klo 15-23 Argosin tiloissa, Kemin Sauvotalo (Valtakatu 22)
Lauantaina klo 15-23 Argosin tiloissa, Kemin Sauvotalo (Valtakatu 22)
Lähetä sana “uutiskirje” ja nimesi WhatsAppissa Puuhapakun numeroon 040 6433 704 niin saat joka maanantai nuorisotapahtumat kännykkääsi!
Seuraa meitä myös
Fb & IG: @puuhapaku & #puuhapaku