30.6.2020

Kemin varhaiskasvatus- ja kouluverkkokysely kuntalaisille

Nykyistä varhaiskasvatus- ja kouluverkkoa Kemissä täytyy muokata uudelleen laadukkaampaan, tehokkaampaan ja toimivampaan suuntaan. Palveluverkko on nyt liian pirstaleinen ja hajallaan.

Myös syntyvyys on viime vuosina merkittävästi alentunut. Se on pudonnut vuosittaisesta 220–250:n tasosta 170:een. Vuonna 2019 uusia kemiläisiä syntyi 133.

Tämäkin vaikuttaa sekä varhaiskasvatuksen että perusopetuksen yksiköihin. Esimerkiksi perusopetuksessa oli lukuvuonna 2019–2020 kaikkiaan 1945 oppilasta, mutta kuuden vuoden kuluttua heitä on 1630.

Linkki kyselyyn, vastausaika on 23.8.2020 saakka.

Takaisin listaukseen