Anna Huhtilainen: Kun kuuntelen kemmii

Olen lukenut ja kirjoittanut niin kauan kuin muistan. Menin itse asiassa kouluunkin kuusivuotiaana, ja yksi vahvimmista perusteluistani asialle oli, että: ”Miksi miun pitäis enää odottaa, kun osaan jo lukea, kirjoittaa ja laskea?!” Niinpä. Onneksi vanhempani olivat helposti ympäripuhuttavissa, ja niinpä istuin koulunpenkillä elokuussa 1995 viikko kuusivuotissyntymäpäivieni jälkeen.

Kiinnostukseni äidinkieleemme on aikojen saatossa vain kasvanut. Olen opiskellut yliopistossa muiden aineiden ohella suomen kieltä ja kirjallisuutta ja toiminut sittemmin äidinkielen opettajanakin. Erityisesti sanat, ilmaukset ja etymologia niiden taustalla kiehtovat. Tälläkin saralla Kemissä asuminen on ollut mielenkiintoista. En ehkä ole omaan kieleeni täältä vielä kovinkaan monia ilmaisuja omaksunut, mutta joka kerta sellaisiin törmätessäni havahdun, että ai niin, nyt ollaankin eri puolella Suomea.

Kaikki alkaa tervehtimisestä, luonnollisesti. Hei on kuulunut itselläni lähinnä virallisten sähköpostien aloitukseen, mutta täällä sitä tuntuu käyttävän niin lapset kuin aikuisetkin myös tuttavallisena tervehdyksenä. Kuulosti alkuun ihan pimiältä! Omaan moikkailijan suuhuni kun nimittäin tuntuu istahtavan vain lähdön hetkellä sanottavat heiheit, ellen silloinkin huikkaa moikkaa.

Ko minulta ensimmäistä kertaa kysyttiin mistä olen pois, en rehellisesti sanottuna olisi osannut vastata, ellei toinen osapuoli olisi oitis jatkanut tiedustelemalla, että mikä sai tulemaan Kemiin. Siinä vaiheessa hoksasin, että nyt lienee tarkoitus kertoa siitä, mistä olen tänne tullut. No ihan perin juurin Kitteeltä – ja tokihan sannoin tämän pohjoiskarjalaiseen tapaan vähintään tuolla tuplateellä ääntäen. Häätyy piettää lippua korkealla omista juuristaan!

Näin kitteeläisittäin sanottuna tälleen alakusyksysenä iltana on kiva kerätä kaverit kassaan, ottoo evväät mukkaan ja lähttee turisemmaan vaikka Takajärven luavulle

Naapurimme pikkupoika pohti kerran poristessamme, mitä tapahtuu jos autolla peruuttaa kadullemme tuolloin parkkeerattua kaivinkonetta pahki. Koska en ymmärtänyt kysymystä, en tiennyt mitä vastata etten nyt ihan mettään mene. Hunteerasin hetken, ja opettajaidentiteettini onneksi keksi keinot ja vasiten heitti saman kysymyksen pojalle takaisin 😀 Selvisi, että huonostihan siinä kävisi. Myönnetään, että vähän hirisin perään omaa tietämättömyyttäni: olisihan tuo pitänyt heti äkätä. Mutta kaikkea sitä oppii täsä uuesa kapungisa!

Odotan parhaillaan esikoistamme ja nyt lasketun ajan lähestyessä tuttavieni kanssa praatatessani moni on kysellyt, vieläkö olen ehijänä ja joko kämpilä on kaikki valmiina vauvaa varten? Kyllä, yhtenä kappaleena olen ainakin vielä tätä tekstiä kirjoittaessani, ja meän kotimmekin on jo sillä mallillaan, että vauva voi tulla milloin parhaakseen näkee 🙂 Ja entäs sitten ne raskausoireet? Onko ollut vaikea laittaa nukkumaan tai muuta tyypillistä? Kiitos, kaikki on sujunut oikein hyvin mitä nyt viimeisillä viikoilla on ollut hieman unihaasteita. Kuulunee kuitenkin juttuun eli en valita lainkaan.

.
Saapi nähä
, vieläkö Pohjois-Karjalan tyärenä itsekin joku päivä puhun sujuvaa kemmii täsä ihmekaupungisa,
Anna

.


Olen Anna Huhtilainen, 30-vuotias kiteeläislähtöinen vuoden verran Kemissä asunut eli kaupungista vasta pintaraapaisun tunteva ja sitä vielä tarpeeksi ulkopuolisen virkein silmin katsova. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri, luokan- ja aikuisopettaja, mutta nykyisin työskentelen freelance-kirjoittajana tehden ”kaikkea teksteihin liittyvää”, kuten usein yrittäjyyteni kiteytän. Vapaa-ajallani olen ja ajattelen pääosin hiihto- ja kävelylenkeillä. Voit seurata minua myös henkilökohtaisessa blogissani sekä Instagramissa @annahuhtilainen.

Anna Huhtilainen: Universuminkansalainen Kemissä

Elokuun alussa tuli kuluneeksi vuosi Kemiin muutostamme. En edelleenkään koe itseäni kemiläiseksi – mutta en toisaalta myöskään ”minkään muunkaan paikkakuntalaiseksi”. Juureni ovat Pohjois-Karjalassa mutta muuten en osaa itseäni lokeroida, eikä liene tarvettakaan. Eräs äskettäin itsekin paikkakunnalta toiselle muuttanut ystäväni totesikin viisaasti: ”Ehkä olemmekin emme edes maailman- vaan universuminkansalaisia.” Tällä hän viittasi siihen, että on oikeastaan aika helpottavaa, kun itseään ei tarvitse leimata asuinpaikkakuntansa mukaan. Kun elämäänsä asennoituu avoimin mielin, pystyy kodin tehdä sinne, missä milloinkin on. Naulan kantaan!

Kun mietin kulunutta vuotta, olen kohdannut tässä muutto- ja kotiutumisasiassakin monenlaisia ihmisiä ja asenteita. Siinä missä “uutta alkuamme” ja sen luomia mahdollisuuksia on hehkutettu, olen saanut myös joitain kommentteja kirjaimellisesti Perämeren no-siitä-teidätte-kyllä-mistä-reiästä. Huumoria, kyllä, mutta silti aika mielenkiintoinen ensireaktio etenkin paikkakuntalaisilta itseltään.

Vaikka Kemistä tuskin saa leivottua mitään maailman täydellisintä paikkaa (toisaalta, saako mistään muustakaan paikkakunnasta tai onko sellaista edes olemassa?), niin itse miettisin pari kertaa ennen tuollaisen mielipiteen esittämistä. Etenkin tässä tilanteessa, kun aiemmat piirimme ja ennen kaikkea perheemme sekä muut läheisemme – oikeastaan koko aiempi elämämme – ovat täysin eri puolella Suomea. Vaikka noiden kommenttien antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, niin kyllähän ne aina jollain tasolla jäävät kaikumaan omaan mieleen, halusipa tai ei.

Mutta kun elämäänsä ei perusta liikaa toisten mielipiteille, ainakin meille Kemi on ollut – muutamia ei ehkä niin mukavalla tavalla esitettyjä kummasteluja muuttoomme liittyen lukuun ottamatta – aiempien asuinpaikkakuntiemme lailla oikein hyvä. Tärkeimpänä tietysti oma ihana koti. Toisekseen mielenkiintoiset työt ja harrastukset sekä niiden mukanaan tuomat ihmiset ja muut kontaktit. Harrastukset, Kouvolan vuosien jälkeen aivan veden äärellä oleminen ja luonto ylipäätään. Ulko-ovelta lähtevät lenkkipolut ja pienet mustikkamättäät. Valoisuudellaan yllättänyt kesä. Oma rauha ja sopivan eloisa asuinalue sopusoinnussa keskenään, ainakin kasvotutuiksi tulleet naapurit ja rutiineiksi muodostuneet ruokakauppareitit. Silti vielä paljon uusia kadunkulmia ja oikopolkuja opittavaksi. Tiivistetysti: oikeastaan aika lailla kaikki, mitä ihminen arkeensa tarvitsee.

.
Toivotetaanhan kaikki uudet tämänkin maan-, maailman- ja universuminkolkan kokijat ilolla tervetulleiksi :),
Anna

.


Olen Anna Huhtilainen, 30-vuotias kiteeläislähtöinen vuoden verran Kemissä asunut eli kaupungista vasta pintaraapaisun tunteva ja sitä vielä tarpeeksi ulkopuolisen virkein silmin katsova. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri, luokan- ja aikuisopettaja, mutta nykyisin työskentelen freelance-kirjoittajana tehden ”kaikkea teksteihin liittyvää”, kuten usein yrittäjyyteni kiteytän. Vapaa-ajallani olen ja ajattelen pääosin hiihto- ja kävelylenkeillä. Voit seurata minua myös henkilökohtaisessa blogissani sekä Instagramissa @annahuhtilainen.

Anna Huhtilainen: Kemistä kotiin ja kotiin Kemiin

Niin kauan kuin muistan, road tripit ovat kuuluneet omiin kesiini. Kiteeltä Helsinkiin ajelimme useita kertoja pitkin vuotta, mutta muut kuin valtatie 6:tta pitkin tehdyt reissut sijoittuivat usein kesälomaan. Kävimmepä lapsuudessani autoillen Euroopassakin, ja nekös ne vasta olivatkin mukavia pari-kolmeviikkoisia 🙂

Osaatte ehkä arvata, että Kemiin muutettuamme nämä road tripit eivät ole osaltamme ainakaan vähentyneet. Kun perheemme ovat reilun 600 kilometrin päässä, missä myös iso osa sosiaalisesta elämästämme yhä tapahtuu, ajamiemme reissujen määrässä ei meinaa enää perässä pysyä. Jokainen ajettu kilometri, myös takaisin tänne pohjoiseen tullessa, on kotiinpäin erityisesti tässä elämäntilanteessa, kun oma sydän on hyvällä tapaa pirstaleina eri puolilla Suomea.

Lapsena Kiteen ja Helsingin väliä ajellessamme Somerharju makeistukkuineen oli the paikka, jossa maalaisina olimme jo melkein kaupungissa. Ja entäs myöhemmin, kun Uttiin aukesi iso liikenneasema? Silloinhan oltiin jo melkein perillä, vaikka tosiasiassa pikitien päähän Helsinkiin oli vielä puolentoista tunnin ajomatka jäljellä.

Sama ajatusmalli pätee vieläkin.

Nyt Itä-Suomeen lähtiessämme Oulu tuntuu ensimmäiseltä etapilta, eikähän siitäkään ole enää kuin hetki ennen kuin ikkunasta vilahtaa Tupoksen kolmen kirjaimen asema. Pulkkilan peukun kohdalla meillä on usein ensimmäinen pysähdys, jolloin matkaa on taitettu jo mukavasti. Toiselta perinteiseltä stopiltamme Kuopiosta onkin enää vain lasketella kohti Savonlinnaa, joka on usein ollut Itä-Suomen reissujemme ensimmäinen kohde.

Takaisin pohjoiseen ajellessa maamerkit ovat edelleen paikallaan ja muistuttavat tällöinkin kodin lähestyvän koko ajan. Vaikka lähtö Itä-Suomesta on usein ollut haikea, viimeistään vesihöyryä nostavien tehtaiden piiput nähdessä mielen valtaa tunne, että onpa vain hyvä ja kiva tulla Kemiinkin takaisin. Kertonee siitä, että koteja voi tosiaan olla siellä ja täällä, vaikka fyysisesti mahdollista onkin vain yksi tukikohta kerrallaan.

Mökkititetä pitkin takaisin pohjoiseen 🙂

Kesäreissuterveisin
Anna

.


Olen Anna Huhtilainen, 29-vuotias kiteeläislähtöinen uudehko kemiläinen. Kaupungista vasta pintaraapaisun tunteva ja sitä vielä tarpeeksi ulkopuolisen virkein silmin katsova. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri, luokan- ja aikuisopettaja, mutta nykyisin työskentelen freelance-kirjoittajana tehden ”kaikkea teksteihin liittyvää”, kuten usein yrittäjyyteni kiteytän. Vapaa-ajallani olen ja ajattelen pääosin hiihto- ja kävelylenkeillä. Voit seurata minua myös henkilökohtaisessa blogissani sekä Instagramissa @annahuhtilainen.

Anna Huhtilainen: Vinkkisi kesä-Kemiin?

Kuten aiemmista teksteistäni on ilmennyt, on alkanut kesä ensimmäiseni Kemissä. Siinä missä tunsin kesäisen Kiteen kuin omat taskuni ja Kouvolassa osasin suunnata Repoveden kansallispuistoon tai Käyrälammen uimarannalle, olenkin nyt yhtäkkiä ihmettelemässä uudessa kaupungissa. Tai ainakin uuteen vuodenaikaan.

Kun säätkin ovat viimepäivinä tuntuneet vallitsevan vuodenajan mukaisilta, olen alkanut entistä enemmän miettiä, mihin Kemissä kannattaisi lähteä viettämään kesäpäivää? Mieleeni tulee ensimmäisenä Sisäsatama, joka onkin varmasti yksi kauneimmista, viihtyisimmistä ja eloisimmista kohteista. Mutta ei varmasti ainoa kokemisen arvoinen kesäkohde, vai mitä olette kaupunkia paremmin tuntevat mieltä?

Erilaiset oppaat ja kesälehtiset antavat omat vinkkinsä, mutta uskon, että niiden ulkopuolelle jää paljon hiljaista tietoa. Niinpä ajattelinkin heittää pallon nyt teille blogin lukijoille: kertokaa, mikä tai mitkä kohteet ovat ”must see” Kemin kesässä? Onko talvisten hiihtolenkkien varrelle jäävä Takajärvi käymisen arvoinen tähänkin vuodenaikaan, tai mistä löytyy mukavin puisto piknikin viettämiseen? Mihin retkisatamaan veneillessä kannattaa rantautua, tai mihin kohteeseen mantereella hurauttaa näppärästi polkupyörällä tai miksei autollakin?

Voitte jättää omia ajatuksianne vaikkapa Kemin kaupungin Facebook-sivulle tähän kirjoitukseen tuovan linkkijulkaisun alle. Parin viikon päästä juhannuksen alla on taas oma bloggausvuoroni, jolloin voisin koota tekstiini antamianne vinkkejä. Uskon, että itseni lisäksi ideoista hyötyisi moni muukin matkailijoista aina kaltaisiini hiljattain paikkakunnalle muuttaneisiin – ehkäpä pidempäänkin täällä asuneisiin. Totuushan on se, että joskus sitä sokeutuu helposti asioille, jotka todellisuudessa ovat aivan nenän edessä 🙂

Nyt rohkenisi ehkä jo jättää toppatakin kotiin toisin kuin vielä toukokuussa

Suomalaisilla kaupungeilla on tapana herätä kesäisin eloon, enkä usko Keminkään olevan poikkeus. Tai itse asiassa tiedän, ettei se ole, koska vaikutuinhan tästä paikkakunnasta viimekesäisellä pikavisiitillämme niin, ettei ensivaikutelma ainakaan saanut epäröimään muuttopäätöstämme 😉 Kyseisellä reissulla aikamme tosin kului asuntonäytöissä, ja pintaraapaisu kesään oli edellä mainitsemassani Sisäsatamassa tehty pieni aamukävely. Sekä jokunen paahteinen asuntonäyttö kerrostalohuoneistoissa 😉

Siispä nyt ihan luvan kanssa kehumaan niin itseä kuin naapuria. Ja miksei laajennettaisi reviiriä vaikka koko Meri-Lapin alueelle – varmasti näkemisen ja kokemisen arvoista seutua yhtä kaikki! 🙂

Vinkeistänne kiitollisena
Anna (ja varmasti moni muukin)


Olen Anna Huhtilainen, 29-vuotias kiteeläislähtöinen uudehko kemiläinen. Kaupungista vasta pintaraapaisun tunteva ja sitä vielä tarpeeksi ulkopuolisen virkein silmin katsova. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri, luokan- ja aikuisopettaja, mutta nykyisin työskentelen freelance-kirjoittajana tehden ”kaikkea teksteihin liittyvää”, kuten usein yrittäjyyteni kiteytän. Vapaa-ajallani olen ja ajattelen pääosin hiihto- ja kävelylenkeillä. Voit seurata minua myös henkilökohtaisessa blogissani sekä Instagramissa @annahuhtilainen.

Anna Huhtilainen: Kahdeksan kuukautta Kemissä

”Vielä toissapäivänä tähän aikaan en yhtään tiennyt, millä mielellä olisin nyt palaamassa Kouvolaan. Sillä, että: a) voi kunpa voitaisiin jo jäädä tänne Kemiin, vai b) voi kunpa meidän ei sittenkään tarvitsisi muuttaa tänne. Onneksi a:n ja b:n välilläkin on vaihtoehtoja ja voin ilokseni todeta, että Kemi oli todella positiivinen yllätys! Sää pisti ihan parastaan ja kaupunki näytti kesänsä parhaimmat puolet. Miehelläni on joitakin tuttuja Kemissä entuudestaan, ja jokainen tapaamani ihminen oli todella mukava! Tällaisena Kitteen tyttönä, ei mitenkään hiljaisena itsekään, tuli todella tervetullut olo. Ihan niinku kaltaisteni joukkoon olisin päässyt ja pääsemässä. Toki ajettiin pienet sightseeingit myös Keminmaan, Tornion ja Haaparannan puolella, mutta Kemissä oli sitä jotain ainakin näin ensivaikutelman perusteella.

Viikonlopun aikana sain vastata usean kerran kysymykseen, että: ”Miltäs tää Kemi vaikuttaa?” Vastaukseni oli poikkeuksetta: ”Tosi hyvältä.” Mie niin paljon enemmän näen meidät muuttamassa pienempään kaupunkiin kuin vaikka Helsingin keskustaan. Myös Kemiä ympäröivät vesialueet tuntuvat meille molemmille suurimman osan elämästään veden äärellä kasvaneille ja eläneille todella kotoisilta. Vaikka onhan tämä meri-ilmasto tietysti oma lukunsa, mutta vesi kuin vesi. Sanoisin, että jos fyysinen välimatka kotipaikkakunnillemme ja sitä kautta läheisiimme ei olisi näin pitkä, niin minuu ei mietityttäisi muutossa juuri mikään. Oma asenne ja avoin mieli, olenkohan joskus aiemminkin maininnut niistä? 😉

Itse ajattelen nimittäin niin, että ihan mistä tahansa paikasta saa joko miellyttävän tai epämiellyttävän hyvin pitkälti sillä, miten itse asiaan suhtautuu. On myös etuoikeus (ja toki helpottava asia!) saada jakaa tämäkin seikkailu itselle rakkaan ihmisen kanssa, jonka kanssa tiedän hommamme toimivan ns. vaikka maailmannavalla!”

Näin kirjoitin henkilökohtaiseen blogiini kesäkuussa 2018 otsikolla ”Ensikosketukseni Kemiin”. Matka oli itselleni ensimmäinen tulevaan kotikaupunkiimme ja ylipäätään näin pohjoiseen Länsi-Suomeen. Seuraava reissumme tänne Perämeren pohjukan ihmekaupunkiin olikin jo elokuinen muuttomatkamme. Ensivaikutelma siis vakuutti – ja toki myös puolisoani täällä odottanut työpaikka.

Ja niin vierähti loppukesä, syksy ja talvi. Jo kahdeksan kuukautta! Kemi tuntuu tuolloin kesäkuussa vielä turistin silmin kaupunkia katsoneen – ja valokuvanneen – lisäksi edelleen hyvältä paikalta. Pienen kaupungin kasvattina koen olevani täällä kuin kala vedessä ja maailmaa Helsinkiä ja Sydneya myöten asuneena olen nähnyt myös sen, että loppumattomista virikkeistä huolimatta isommassakin kaupungissa arki on juuri niin hyvää kuin siitä itse tekee. Kokemukseni mukaan pienemmässä kaupungissa kenties vielä parempaa.

Tällä hetkellä odotan ensimmäistä kevättäni Kemissä. Vaikka virallista kaamosta täällä ei paikallisilta kuulemani mukaan olekaan, tuntuu lisääntynyt ja lisääntyvä valo erittäin ansaitulta. Ainakin päivän ja hiihtokauden pituudessa Kemi on jo tässä vaiheessa lyönyt laudalta eteläisemmän Suomen, eli ei tämä nykyinen kotikaupunkini yhtään hullumpi ole!

Mahdollisimman paljon kevätaurinkoa toivoen ja toivottaen

Anna


Olen Anna Huhtilainen, 29-vuotias kiteeläislähtöinen uudehko kemiläinen. Kaupungista vasta pintaraapaisun tunteva ja sitä vielä tarpeeksi ulkopuolisen virkein silmin katsova. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri, luokan- ja aikuisopettaja, mutta nykyisin työskentelen freelance-kirjoittajana tehden ”kaikkea teksteihin liittyvää”, kuten usein yrittäjyyteni kiteytän. Vapaa-ajallani olen ja ajattelen pääosin hiihto- ja kävelylenkeillä. Voit seurata minua myös henkilökohtaisessa blogissani sekä Instagramissa @annahuhtilainen.