Koulutuslautakunta |
§ 54 |
22.04.2010 |
Kaupunginhallitus |
§ 168 |
17.05.2010 |
Kaupunginvaltuusto |
§ 78 |
14.06.2010 |
Syväkankaan koulun peruskorjauksen valmistuminen
15/45.451/2003
KOLTK § 54
Syväkankaan koulun peruskorjauksen pääurakoitsija on ilmoittanut työmaakokouksessa 31.3.2010 työn valmistuvan pihatöineen syyskuun loppuun 2010 mennessä. Työn valmistumisen aikaistuminen antaa mahdollisuuden ottaa korjatut tilat käyttöön suunniteltua aikaisemmin. Urakkasopimuksessa oli valmistuminen merkitty marraskuun loppuun. Alkuperäisen suunnitelman mukaan koulun toiminnan oli tarkoitus siirtyä korjattuihin tiloihin kevätlukukauden 2011 alussa.
.
Tilat on syytä ottaa käyttöön heti, kun ne on kalustettu ja varustettu. Kalustaminen ja varustaminen on ajateltu suoritettavan lokakuussa ennen syyslomaa ja toiminta siirtyy Syväkankaan koulun peruskorjattuun koulurakennukseen syysloman jälkeen viikon 43 alusta.
Hyväksytyssä talousarviossa 2010 ja taloussuunnitelmassa 2010 - 2013 on koulun kalustamiseen ja varustamiseen varattu 200 000 € vuodelle 2010 ja vuodelle 2011 loput 450 000 €. Vuoden 2011 kalustamisen määräraha 450 000 € tulee saada käyttöön vuodelle 2010. Mahdolliset käyttökustannusten muutosesitykset tehdään tilaajalle laskelmien valmistuttua.
Työmaapalaverissa 22.4.2010 ovat sähkö-, automaatio- ja putkiurakoitsijat ilmoittaneet, että työt valmistuvat marraskuussa 2010. Koulu kalustetaan ja varustetaan joulukuussa 2010 ja koulutyö aloitetaan peruskorjatuissa tiloissa kevätlukukauden 2011 alussa.
Ehdotus SIVJOH Höynälänmaa:
Esitetään kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että vuoden 2011 investointiosasta siirretään 450 000 € vuoden 2010 investointiosaan tilille 1155.090106.
Päätös KOLTK 22.4.2010:
Päätösehdotus hyväksyttiin.
KH § 168
Ehdotus SJ Pietarila:
Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että vuoden 2011 investointiosasta siirretään 450 000 € vuoden 2010 investointiosaan tilille 1155.090106.
Päätös KH 17.5.2010:
Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
KV § 78
Ehdotus KH:
Valtuusto päättää, että vuoden 2011 investointiosasta siirretään 450 000 € vuoden 2010 investointiosaan tilille 1155.090106.
Päätös KV 14.6.2010:
Hyväksyi päätösehdotuksen.
Kaupunginhallitus 21.6.2010 § 258
Ehdotus KJ Repo:
Valtuuston päätös saatetaan kehittämis- ja rahoitusosaston sekä sivistyspalvelukeskuksen tietoon.
Päätös KH 21.6.2010:
Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.