KEMI

 

 

Erityisopetuksen kehittämissuunnitelman toteutuminen Kemin Ammattioppilaitoksessa/ Kemi-Tornion ammattiopistossa

1. Yleistä

Kemin ammattioppilaitos oli v. 1998 vielä Kemin kaupungin alainen yleinen ammattioppilaitos. Silloinen koulutoimenjohtaja tarjosi oppilaitokselle mahdollisuutta tulla mukaan erityisopetuksen kehittämishankkeeseen.

Kymppiluokka oli pari vuotta aikaisemmin siirtynyt ammattioppilaitokseen, joten ainakin siltä osin tarvetta erityisopetuksen kehittämiseen oli.

Ensimmäisen erityisopetuksen kehittämissuunnitelman teimme parityönä. Tehtävä oli vaikea, mutta haasteellinen. Työparinani oli nyt muualle siirtynyt opinto-ohjaaja. Käytimme kummankin koulutuksessa saamiamme tietoja. Myös HOPS:n laatimiseen kului aikaa runsaasti.

Edellä esitettyjen opetusjärjestelyjen luomiseksi ja tavoitteiden saavuttamiseksi luotiin uusi malli mukautetun erityisopetuksenjärjestämiseksi, syntyi ns. Kemi-malli.

 ALKUUN