Tällä sivulla käsitellään Hepolan alueella olevaa Destian louhosta.
Varapuheenjohtaja Lauri Siltanen on ollut puhelinyhteydessä Vaasan Hallinto-oikeuteen pe 18.4.2008 ja sieltä on täsmennetty vielä seuraavalla maininnalla jo tullutta päätöstä.
Vaasan hallinto-oikeuden ratkaisun kohta, jossa mainitaan ” Hallinto-oikeus toteaa, että kaupunki-rakennelautakunnan antama lupa aloittaa toiminta muutoksen hausta huolimatta kumoutuu asian näin päättyessä”, tarkoittaa asiaamme käsitelleen Vaasan hallinto-oikeuden lainoppineen hallinto-oikeus tuomarin mukaan seuraavaa:
Mainitulta louhosalueelta voidaan poiskuljettaa jo murskattu kiviaines ja voidaan tarvittaessa jo räjäytetyt kalliolohkareet (pakettiauton kokoiset) pienentää sellaiseen kokoon, että ne voidaan pois kuljettaa, mitään muuta toimintaa, mm. sitä mitä kumotun ympäristöluvan mukaan oli tarkoitus tehdä, ei saa tehdä, esim. räjäytykset ja murskaimen käyttö on kielletty, jopa sen louhoksella oleminen tuntui olevan sallitun rajoilla ja mitään uusia laitteita tai maarakennusaineita ei alueelle saa tuoda, kuten ei myöskään käytettyä tiepinnoitetta.
Tämän oikeuspäätöksen toteutumisen valvonta kuuluu kaupungin ympäristöviranomaiselle, lähinnä ympäristösihteerille/päällikölle, tarvittaessa Lapin Ympäristökeskukselle.
Toivommekin jäsenistöltä aktiivisuutta louhostoiminnan seuraamisessa, jotta alue saataisiin pysymään rauhallisena.
Hepolan Pientaloyhdistys ry. on saanut Vaasan Hallinto-oikeudelta ke 16.04.-2008 monisivuisen päätöksen asiasta, joka koski
Hepolan alueella louhintatyötä, jota Destia (tieliikelaitos) on harjoittanut kesästä 2007 lähtien. Asiasta on tullut tietoa, joka on
luettavissa alla olevista kopioista. Haluamme saada näin jäsenistömme tietoon tämänkin asian, että ainakin
jotain olemme saaneet aikaan yhteisillä ponnistuksilla. HUOM! Jos sivut ei näy Firefox selaimella, käytä Internet Exploreria.


