TOIMINTATIEDOTTEITA

 

 


Syyskokoushan sovittiin pidettäväksi ke. 9.11.2011 klo 18.00 alkaen, Hepolan koulun auditoriossa. Syyskokouksessa valitaan tulevan vuoden toimihenkilöt yhdistykselle, sekä muut kokoukseen kuuluvat asiat.


Uusinta uutta postilaatikkoasiaa 12. kesäk. 2011

Tiedoksi niille postinsaajille (138 jäsentä), jotka alkukesästä 2007 toimittivat yhdistyksellemme valtakirjan, jolla postinsaaja ilmoitti, ettei halua postilaatikkoaan siirrettäväksi Postin osoittamaan paikkaan. Kaupungin rakennustarkastaja on ke 8.6.2011 Hepolassa pidetyssä kuulemistilaisuudessa ilmoittanut, että mm. näiden valtakirjojen toimittaneiden postinsaajien ei tarvitse vielä siirtää postilaatikkoaan minnekään. Kemin kaupungin ympäristöjaosto tulee kesän 2011 aikana tekemää päätöksen postilaatikoiden sijoittelusta. Tähän päätökseen voi hakea muutosta/valittaa, hallintokäyttölain säätämällä tavalla (hallinto-oikeuksissa). Myöskään postilaatikoita ei tarvitse laittaa tienvarsille, koska maanantaista 13. kesäk. 2011 posti jaetaan Salesta entiseen tapaan.

 


Alla linkit postityöryhmän kuulemistilaisuudessa annettu yhdistyksen mielipide ja Liikenne- ja viestintäministeriöllä pyynnöstä annettu lausunto postipalvelulainsäädännön uudistamisesta. Päivitetty 21.10.2010

http://tinyurl.com/32obg2v      

http://tinyurl.com/2vaw9t8

http://tinyurl.com/3y8eehk

Alla linkki, joilla Liikenne- ja viestintäministeriö on lähettänyt lausuntopynnöön. Sivulla on luettelo niistä, joilta lausuntoa on haluttu, myös omakotiliitto siellä on, kuten yhdistyksemmenkin.

http://tinyurl.com/2wzz856


 

Postilaatikkoasiaa 4.12.2009

Rovaniemen hallinto-oikeus on 4.12.2009 antanut seuraavan ratkaisun
postilaatikkokiistassamme "Siltä osin kuin yhdistys on tarkoittanut
kannella viranomaisten menettelystä asiassa, hallinto-oikeus jättää
vaatimuksen tutkimatta toimivaltaansa kuulumattomana. Muilta osin
hallinto-oikeus on tutkinut asian ja hylkää valituksen."
Etenemme asiassa syykokouspäätöksen mukaisesti.

 


Postilaatikkoasiaa pe 20.3.2009

Viestintävirasto on 19 kk:n vitkuttelun jälkeen tehnyt päätöksen hylätä yhdistyksemme valituksen ( ratkaisupyynnön) jonka teimme 12.7.2007 Postin alueellemme esittämästä jakelutavan muutoksesta. Olemme johtokunnan aiemman päätöksen mukaisesti tänään 20.3.2009 toimittaneet asiasta muutoksenhaun/valituksen Rovaniemen hallinto-oikeuteen. Postin esittämä jakelutavan muutos, eli jakelusuunnitelma ei siten vielä ole saanut lainvoimaa, joten asian käsittely jatkuu edelleen ja hallinto-oikeuden pääkseen asti niitä postilaatikkoja ei tarvitse vielä siirtää ja tarvinneeko laisinkaan, riippuen RHo:n päätöksestä!


Postilaatikkoasiaa 12.02.2009

Viestintävirasto on 16.1.2009 ( 16 kk:n vetkuttelun jälkeen) toimittanut lausuntoluonnoksen yhdistyksellemme tekemästämme postilaatikkoryhmittelyn ratkaisupyynnöstämme (valituksesta). Tähän luonnokseen yhdistys on toimittanut vastineen, selvityksineen Viestintävirastoon 1.2.2009. Tästä vastineesta toimitamme kopion sitä haluaville yhdistyksemme jäsenmaksun maksaneille jäsenillemme sähköisessä muodossa, kun jäsen toimittaa yhteystiedot sähköpostiimme, eli etunimi ja sukunimi ja / tai jäsennumero. hepolapty@suomi24.fi

 


Postilaatikkoasiaa 16. lokak. 2008

Posti on jakanut Hepolan aluelle osalle postinsaajista "postilaatikon sijoitus" tiedotteita, joissa on ilmoitettu mm. jakelusuunnitelman muutoksesta.
Tiedoksi jäsenistölle, että Viestintävirastoon tekemäämme ratkaisupyyntöön (valitukseen) em. virasto ei ole vielä antanut päätöstä. Päätös on odotettavissa lähiaikoina. Mikäli päätös on meille kielteinen, niin seuraava vaihe asian käsittelyssä on postipalvelun kohta:
"23§
Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen päätös postilaatikkojen sijoittamisesta sekä korvausvelvollisuus
Jos asianosaiset eivät sovi postilaatikkojen sijoittamisesta, siitä määrää kunnan rakennusvalvontaviranomainen ottaen huomioon kysymykseen tulevan paikan muun käytön ja tarkoituksenmukaisen postitoiminnan vaatimukset. Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tulee ratkaisussaan ottaan huomioon myös Viestintäviraston 14§:n nojalla antamat yleiset ohjeet. (16.11.2001/1017)
Postilaatikkojen aiheuttamasta haitasta ja vahingosta on suoritettava korvaus siten kuin kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetussa laissa (603/1977) säädetään. Korvauksesta tehty sopimus sitoo myös kiinteistön ja rakennuksen myöhempää omistajaa."
Tätä käsittelyä varten olemme toimittaneet Kemin kaupungin rakennusvalvontaan kesällä 2007 postinsaajajäseniltämme saamamme valtakirjat, joiden valtuuttamina yhdistyksemme edustaja/t tekee vaatimuksen postilaatikon paikan määrittämiseksi
Kaikissa valtakirjoissa jäsenten vaatimuksena on, että he haluavat säilyttää nykyisen postilaatikon paikan.
JOTEN POSTILAATIKKOASIA ON VIELÄ KOVASTI KESKEN.
Mitä em. postin tiedotteeseen tulee, on huomioitavaa, ettei ole syytä vielä toimia Postin ehdottamalla tavalla, koska moinen toiminta voidaan tulkita sopimukseksi Postin kanssa.
Mutta mikäli postinsaaja kuitenkin ei voi vastustaa haluaan siirtää postilaatikkoaan postin esittämällä tavalla, on postinsaajan syytä pyytää Postia tarkoin merkkaamaan postilaatikkonsa paikan, jotta myöhemmin vältyttäisiin mahdollisilta postilaatikon siirron aiheuttamilta vahingoilta ja haitoilta mm. mahdolliset maakaapelit, tien kunnossapito yms.


POSTILAATIKKOASIAA 16.kesäk. 2008

Viestintävirasto on kantelussamme eduskunnan oikeusasiamiehelle valitusasian käsittelyn viivästymisestä johtuen vastineessaan todennut mm: "Valituksen käsittelyaikaan on vaikuttanut osaltaan ratkaisun ennakkotapausluonne ja että ratkaisu asiassa pyritään saamaan valmiiksi viimeistään kesän aikana".
Siis asia ei ole vielä ratkennut puoleen tai toiseen, odottelemme vielä päätöstä.




Hepolan Pientaloyhdistys r.y.:n tiedote postilaatikkoryhmittelystä.

Pävätty 01. helmik. 2008

Postilaatikkoasiata lyhyesti, yhdistys toimitti ratkaisupyynnön Viestintävirastoon 4.7.2007, johon Viestintävirasto on saanut pyynnöstä selvityksen Postilta/Itellalta 24.9.2007 ja johon selvitykseen  olemme Viestintävirstolle toimittaneet oman mielipiteemme 1.11.2007, eli ratkaiuyyntömme käsitteleminen on vielä kesken Viestintävirastossa. Tiedustellessamme asian käsittelyn valmistumisen ajankohtaa, 23.1.2008 emme ole saaneet vastausta Viestintävirastolta.



- Tiedote kaikille postinumero 94830 alueen asukkaille. Posti on laittanut alueen asukkaille tiedotteen, jossa on mm. seuraavaa: "Koska emme ole päässeet teidän kanssanne sopimukseen postin vastaanoton järjestelyistä, keskeytämmä postinjakelunne 01.11.2007 alkaen".
Ilmoitamme alueen asukkaillemme, että ei tarvitse vielä hermostua, eikä ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin. Ratkaisupyyntö on vielä käsiteltävänä Viestintävirastossa. Myöskään Kemin kaupunki ei ole vielä käsitellyt yksittäisten postinsaajien laatikoiden sijaintipaikkoja. POSTI EI OLE MYÖSKÄÄN SOPINUT KEMIN KAUPUNGIN KANSSA MISTÄÄN JAKELUSUUNNITELMAAN LIITTYVISTÄ POSTILAATIKKORYHMITTELYISTÄ.

Alla uutta asiaa olevan syyskokouksen tiimoilta joka oli 31.10.2007

- Hieman on havaittu rikkurointia postilaatikkojen laiton osalta, mutta ei huolestuttavasti. Parempi olisi katsoa tätä postista hakua ainakin joulun yli, jos ei sitä ennen aiemmin mikään viranomainen keskeytä postin toimia.

Jos siirrät postilaatikkosi esim. Postin merkkikepin kohtaan ja siinä yhteydessä menee vaikka kaapeli vialle, olet velvollinen korvaamaan aiheuttamasi vahingon. Ilmaista palvelua mm. kaapeleiden paikantamisessa antaa paikallinen sähkö- ja puhelinlaitos. Nämä merkkikeppien paikat eivät ole ehdottomasti turvallisia vaan ne voivat olla myös sähkö- tai puhelinkaapelin sijaintipaikkoja.

HUOM! Nyt tässä tilanteessa ei tarvitse tehdä postinkannon keskeytystä, jos lähdet matkoille tai olet muuten kotoa pois jonkin aikaa. Säästät 7-14,90 €, riippuen ajasta ja keskeytyksen ilmoitusmenettelystä.

Posti säilyttää lähetyksiä toimipaikassaan: Saapumisviikon lisäksi 3 täyttä kalenteriviikkoa.

Postista ei kannata hakea, kuin kirjepostit. Jos tulee sellainen tilanne, että Posti on toiminut väärin keskeyttäessään myös muunlaisen kuin kirjepostin jakelun, niin siinä tilanteessa postilta voi hakea korvausta aikakausilehtien osalta. Voit myös perua lehtitilauksen siksi aikaa, kun posti on keskeyttänyt jakelun, alla muutamien lehtien tilaajapalvelun osoitteita:

Yhtyneet kuvalehdet:

Alibi Anna Deko Erä Golf Digest Hymy Hymy Ristikot Kaksplus Kanava KG Kippari KMVET
Kotiliesi Kotilääkäri Koululainen Käytännön Maamies Lemmikki Leppis Maalla Metsästys ja Kalastus Moda Odotus & vauvat Parnasso Seura Seura Ristikot Seura  ,Sudoku SK Gourmet
Suomen Kuvalehti Suosikki Tekniikan Maailma TM Rakennusmaailma Tom & Jerry TV-maailma
Vauhdin Maailma Vene Villivarsa Viva

Peruutukset : tilaajapalvelu@kuvalehdet.fi

Bonnier- lehdet:

Digi-kuva, Tieteen Kuvalehti, Historia, Kotimikro, Kuntoplus, National Geographic, Suomi Olivia, Teeitse

Peruutukset: tilaajapalvelu@bonnierpublications.fi

Alla muita lehtiä tilaajapalveluosoitteineen.
Cosmopolitan: cosmopolitan@sanomamagazines.fi ET-lehti: et-lehti@sanomamagazines.fi
Gloria: gloria@sanomamagazines.fi Glorian Antiikki: glorianantiikki@sanomamagazines.fi
Glorian Koti: gloriankoti@sanomamagazines.fiGlorian ruoka&viini: glorianruoka&viini@sanomamagazines.fi Hyvä Terveys: hyva.terveys@sanomamagazines.fi
Kodin Kuvalehti: kodin.kuvalehti@sanomamagazines.fi Me Naiset: menaiset@sanomamagazines.fi
Matkaopas: matkaopas@sanomamagazines.fi Meidän Perhe: meidanperhe@sanomamagazines.fi
Ristikkolehdet: ristikot@sanomamagazines.fi  Sport: sport@sanomamagazines.fi
Suuri Käsityölehti: suuri.kasityolehti@sanomamagazines.fi Tiede: tiede@sanomamagazines.fi
Vauva: vauva@sanomamagazines.fi Auto Bild Suomi: toimitus@autobild.fi
GTi-Magazine: toimitus@gtimagazine.net MikroBitti: toimitus@mikrobitti.fi
Pelit: toimitus@pelit.fiProsessori: toimitus@prosessori.fiRakennuslehti: toimitus@rakennuslehti.fi
Tietokone: toimitus@tietokone.fiV8-Magazine: toimitus@veekasi.net                                  Yritysjulkaisut: yritysjulkaisut@sanomamagazines.fi

Aku Ankka: aku.ankka@sanomamagazines.fi Iines: sarjakuvat@sanomamagazines.fi
Lasten Oma Kirjakerho: lastenomakirjakerho@sanomamagazines.fi
Merkurius-kirjakerho: merkurius@sanomamagazines.fi Nalle Puh: nalle.puh@sanomamagazines.fi
Roope-setä: roope-seta@sanomamagazines.fi Sisters Club: sistersclub@sanomamagazines.fi
W.I.T.C.H: witch@sanomamagazines.fi


Hyvää syksyn jatkoa kaikille alueemme asukkaille.

Sivu päivitetty la 3 p:nä marraskuuta 2007.


Tiedote kaukolämpöasiakkaille!

Tiedoksi YH:n kaukolämpöasiakkaille. Kuluttajan ei tarvitse lämmönkulutusilmoitukseen merkitä kuin ainoastaan lämpöenergiankulutuslukemat. YH lopettaa tasalaskutuksen ja tulee laskuttamaan ensi vuodesta eli 2008 alkaen, kaukolämmöstä todellisen kulutuksen mukaan, joka perustuu arvioon tai kuluttajan ilmoittamaan lukemaan. Tästä asiasta käytiin palaveeraamassa YH:n Isoherrasen luonna, YH haluaa jatkossa toimia näin.
Tällaisen viestin laittoi Lauri Siltanen.