Yli-Jaakheikin savupirtti
Kemin Meripuiston museoalueella
Kuva: Kemin historiallisen museon valokuva-arkisto
Kuva: Kemin historiallisen museon valokuva-arkisto
Kuvaaja: Ismo
Perkkiö
Päätylaudoitukseen
kaiverretut kolme vuosilukua kertovat pirtin
historiaa
Yli-Jaakheikin savupirtti on rakennettu vuonna 1796
Rovaniemen maalaiskunnan Muurolan kylässä. Vuonna 1831
Jaakko Heikinpoika
osti sen ja uitti lautalla Kemijokea alas
pystyttäen sen Ala-Jaakheikin maalle. Samalla pirttiin
muurattiin ulospäin lämpiävä uuni.
Vuonna 1862 seuraava isäntä Heikki Jaakonpoika
laudoitti savupirtin päältä, rakensi kammarin, porstuan ja
kaksi komeroa eteisenperälle ruoansäilytystä varten. Talo sai
nimen isäntänsä mukaan. Koska vanhin veli asui vanhassa
Ala-Jaakheikissä, tuli uudesta talosta Yli-Jaakheikki.
Kemin Kotiseutu- ja museoyhdistys osti pirtin
vuonna 1949. Yhdistys siirsi ja pystytti sen
talkoovoimin vuonna 1950 Kemin Meripuiston
museoalueelle ja muurasi uunin ajan hengen
mukaiseksi. Vuonna 1990 savupirtti siirtyi Kemin
kaupungin hallintaan.
Savupirtin sisustus on koottu pääosin
Alapaakkolan kylältä. Tyypilliset huonekalut,
naisten käsityöhön liittyvät välineet,
työkalut, tekstiilit ja astiat
sekä
elinkeinoihin liittyvät tarvekalut ovat
suurimmaksi osaksi 1800- ja 1900-luvun
alkukymmenien esineistöä.
Savupirtin elämää
Savupirtti oli Peräpohjolassa kuten koko Suomessa tyypillinen
asumus keskiajalta vielä 1800-luvulle asti. Vanhimmissa
savupirteissä ei ollut ikkunoita vaan pienet suljettavat
luukut. Myöhemmin ikkunat rakennettiin vihertävästä lasista.
Liesi oli aluksi keskellä, mutta jo 900-luvulta
lähtien yleistyi tapa sijoittaa nurkkaan kiuas,
joka lämmitettäessä työnsi savua pirttiin.
Asukkaat painautuivat matalalle sakean savun
vuoksi tai tekivät ulkotöitä lämmittämisen
ajan. Savu päästettiin ulos katossa olevasta
räppänästä. Hiilet vedettiin hiillokseksi
uunin eteen, jossa ne olivat koko päivän
keittotulina.
Kemin
historiallisen museon valokuva-arkisto
Valaistuksena
pirtissä oli pärepihtiin sytytetty päre.
Päre on männystä puun syitä myöten kiskottu
ohut säle. Pärepihti asetettiin joko uunin tai
seinän rakoon. Myös tulisija toi valaistusta.
Lisävaloa pirttiin saatiin pitämällä ovea ja
pieniä luukuilla varustettuja ikkunoita auki.
Yksinkertaisimmissa
pirteissä oli yksi tupa kaiken työn ja
olemisen keskuksena. Samassa tuvassa asui monta
sukupolvea ja kulkijoillekin annettiin yösija
ajan tavan mukaan. Alun perin savupirteissä oli
maalattia ja kotieläimiä tuotiin talvella
sisälle pirttiin. Hevonenkin saatettiin
kengittää tuvassa.
Tuvassa veistettiin puuesineitä, tehtiin
tuohitöitä, orsilla kuivatettiin tarvepuita.
Työkaluja oli keräilytalouden-, kalastuksen-,
maanviljelyksen ja karjanhoidon tarpeisiin.
Pellava- ja villalangat kehrättiin rukilla ja
kankaat, matot ja raanut tehtiin itse
kangaspuissa.
Iltaisin, kun päre ei
enää riittänyt valoksi puhdetöiden tekemiselle,
istuttiin pirtin hämärässä kertomassa tarinoita.
Makuupaikkoina asukkailla oli sänkyjen ohella myös
lattia ja seinänvieruspenkit.
Kemin
kaupunki,
Valtakatu 26,
94100 Kemi, Vaihde 016 - 259 111, Fax 016 - 259 220,
kirjaamo@kemi.fi
