Kemin moottorikerho on perustettu vuonna 1939 ja on täten (ainakin epävirallisten tietojen mukaan) suomen vanhin edelleen toimintaansa jatkava moottorikerho. Kerho perustettiin lähinnä kilpailutoimintaa ajatellen, mutta nykyään kerhon jäsenet koostuvat lähes yksinomaan matka- ja harrastemoottoripyöräilijöistä, eikä kukaan enää nykyään (mikä on valitettavaa) kilpaile Kemin moottorikerhon nimissä aktiivisesti. Katumoottoripyöräkiihdytyskisoissa on kuitenkin kilpailtu joka kesä muutaman kerran.
Jäseniä kerhossa on n.100, ikähaarukan ollessa 1-60 vuotta. Kerhon aktiivijäsenistö alkaa kuitenkin olemaan "ukkoutumaan" päin, paria poikkeusta lukuun ottamatta, ja nuorempaa verta kaivattaisiinkin toimintaan mukaan. Toiminta koostuu tietysti moottoripyöräilystä, pyörien rakentelusta ja kerhotoiminnasta. Kerhotoiminta käsittää erilaisten tapahtumien, kuten vuotuisen moottoripyöränäyttelyn järjestämisen sekä yhteisiä kokoontumisajomatkoja ja hauskanpitoa pikkujoulujen, saunailtojen yms. merkeissä.
Kokoontumisajoista suosituimpia ovat vuosien mittaan olleet Kontio, Hailuoto, Rotta ja Kokkotreffen. Katukiihdytyskisoissa on käyty Kalajoella ja Vaasassa. Ulkomaanmatkojakin on tehty pienemmissä porukoissa, joku on käynyt afrikan mantereellakin. Radalla on käyty taitoja kartuttamassa ainakin kerran kesässä. Toivottavasti jatkossa päästäis käymään vähän isommalla porukalla ja useamminkin radalla "suttaamassa".
Kerhon pyöräkalusto koostuu pääasiassa japanilaisista kyykky- ja matkapyöristä. Onpa sekaan eksynyt muutama custom- tyyppinen pyöräkin. Kerhotiloissa on mahdollisuus pyörän talvisäilytykseen ja huoltoon (voit lukea mahdollisuuksista tarkemmin tehonmittaus sivulta).