KePSin ja Oulun NMKY:n pelaajat Kemin Palloseuran historian ensimmäisen ottelun jälkeen kesällä 1932.
KePSin edustusjoukkue v. 1939.
Kemin Palloseuran syntysanat lausuttiin Kemin Pirtillä 10.3. 1932. Ensimmäisessä perustavassa kokouksessa oli läsnä 15 asiasta innostunutta ja kokouksessa todettiiin erillisen jalkapalloseuran perustaminen Kemin seudulle välttämättömäksi.
Ensimmäisen sarjaottelunsa KPS pelasi Tornion Pyryä vastaan häviten tuon ottelun 0-1. Pohjois-Suomen aluesarjassa pelattiin vuodesta 1934 lähtien ja sijoitukset olivat useimmiten kolmen parhaan joukossa.
Sauvosaaren kenttä valmistui 1934 ja Ruutinrannan harjoituskenttä 1935, jolloin peliolosuhteet paranivat oleellisesti.
Junioritoiminta aloitettiin kaupunginosajoukkuein.
KePSin edustusjoukkue v. 1941.
Talvi- ja jatkosota jättivät jälkensä myös jalkapallotoimintaan. Rauhan töihin palattiin taas vuoden 1945 aikana.
Vuonna 1949 KPS pääsi karsimaan Suomi-sarjaan.
Huvikielto kumottiin ja taloutta kohennettiin tansseja järjestämällä. Vuosikymmenen lopulla perinteikäs "koopeeäs" sai nimimuodon KePS.
KePSin edustusjoukkue v. 1953.
Koulutukseen ja valmennukseen satsattiin edelleen. Myös kansainvälistä kosketusta haettiin: kaukaisin vastustaja oli itävaltalainen Westbahn.
Laajeneva toiminta asetti taloudelle entistä suurempia vaatimuksia, niinpä seura avasi kioskin Valtakadulle 1956 ja ryhtyi samalla myös veikkausasiamieheksi.
Näin kutsuttiin KePS:n 25-vuotisjuhlaan puoli vuosisataa sitten.
Vuosikymmenen alku oli taantuman aikaa. 1964 KePS putosi aluesarjaan -nykyiseen nelosdivisioonaan- mutta nousi heti seuraavana vuonna takaisin maakuntasarjaan.
Jalka- ja jääpallon lisäksi myös koripallo kävi seuran toimintaohjelmassa, mutta ilmiö jäi lyhytaikaiseksi.
KePSin kakkoseen nostaneet urhot!
Bingo! KePS aloitti bingotoiminnan lappubingoilla Kino-Arissa ja urheilutalolla. Ensimmäinen konebingo avattiin v. 1972 ja parhaimmillaan Kemissä toimi kolme KePSin bingoa.
Palloilupuolellakin vauhti parani: 70-luvun taitteessa KePS kilvoitteli rovaniemeläisen kaimaseuransa kanssa tiukasti maakuntasarjan ykköstilasta. Nousu silloiseen suomensarjaan jäi kuitenkin vielä saavuttamatta.
Vuodesta 1974 voidaan katsoa alkaneen jalkapalloilun nousukauden seurassamme, mihin osaltaan vaikutti myös talouden kohentuminen bingotoiminnan myötä. Vuonna 1976 nousu kakkoseen lopultakin onnistui, pelaajahankintojen ja päätoimisen valmentajan avulla.
Vuonna 1978 KePS nousi kaupungin ykkösseuraksi Kemin Innon pudottua kakkosdivisioonasta.
Tämä taas merkitsi sitä, että joukkueemme voimistui edelleen Innosta tulleiden pelaajavahvistusten myötä.
SM-pronssijoukkue ylhäältä vasemmalta: Skants, Keskitalo, Kotiranta, Pirilä, Pasanen, Hosio, Juntunen. Keskirivi: Vartiainen (joukk.joht.), Jatko (huolt.), Ikäläinen, Himanka, Gullsten, Tammela, Kantomaa, Koivisto, Myllyoja (valm.). Eturivi: Alatarvas, Kovaniemi, Siitonen, Kaikkonen, Rantamaa, Lahtinen.
Kunnian vuodet...toistaiseksi: Nousu ykkösdivisioonaan 1981, nousu SM-sarjaan 1983, SM-pronssia 1985, Suomen Cupin finaali 1986.
Paluu arkeen vuonna 1989, jolloin seuramme putosi takaisin ykkösdivisioonaan.
Vuonna 1981 perustettiin maineikas KJK KePSin sisarseuraksi. Vuosikymmenen puolivälissä KePS hankki omat toimitilat Kemin Pienteollisuustalosta, jossa sijaitsivat myös seuran bingo sekä kokous- ja toimistotilat.
KePSin edustusjoukkue v. 1991.
90-luvun alkupuolen KePS pelasi vaihtelevalla menestyksellä ykkösdivisioonassa, enimmäkseen kuitenkin sarjataulukon yläosastossa.
Kausi 1996 päättyi pettymykseen: joukkueemme putosi 15 vuoden tauon jälkeen kakkosdivisioonaan.
Matalalla profiililla pelejä jatkettiin kakkosdivaritasolla omista junioreista koostuneella "tulevaisuuden joukkueella". Vuoden 1999 syyspuolella alkoivat kaupunkia kierrellä huhut kemiläisten jalkapalloseurojen fuusiohankkeesta. Tämä näkyi myös pelaajien ja joukkueiden esityksissä. KePSistä, Visasta ja TP-47:sta lainattujen vahvistusten avulla alueen ykkkösseura KPT-85 onnistui säilyttämään Ykkösen paikkansa.
KePSin tarina päättyi epäonnisen kauden jälkeen putoamiseen kolmosdivisioonaan, samalla seuran edustusjoukkue päätettiin lopettaa. Kauden päätyttyä kolme Kemin johtavaa jalkapalloseuraa yhdistivät voimansa, jonka tuloksena syntyi Kemin jalkapalloilun lippulaivaksi PS Kemi Kings!