Perämeri

Perämeri on Itämeren ja Pohjanlahden pohjoisin osa Suomen ja Ruotsin välissä. Se rajoittuu etelässä Merenkurkkuun, jonka mataluus estää suolapitoisen veden virtausta Perämerelle. Myös ympäristön maa-alueilta valuvan makean veden runsas määrä pitää Perämeren suolapitoisuuden vähäisenä (enimmilläänkin vain noin 4 ‰). Perämeri eroaakin muistan Suomen merialueista hyvin alhaisen suolapitoisuuden ja lyhyen kasvukauden vuoksi. Alue on Itämeren arktisin osa. Jääolot ovat ankarat, sillä jää peittää Perämerta jopa puolet vuodesta.

Itämeri on maapallon nuorin meri. Pienestä koostaan huolimatta se on maapallon toiseksi suurin murtovesiallas, jossa makea vesi ja suolainen vesi sekoittuvat ja luovat ainutlaatuisen ekosysteemin. Itämeri luokiteltiin vuonna 2004 erityisen herkäksi merialueeksi (PSSA, Particularly Sensitive Sea Area). Lue lisää wwf.fi

Perämeressä ei ole varsinaista vuorovettä. Sen sijaan yhteen suuntaan pitkään puhaltavat tuulet voivat nostaa vedenkorkeutta jopa parilla metrillä. Meren pohja on suurimmilta osin hiekkaa ja sen rannat usein kivikkoisia. Alueen eliöstökin on melko vähälajinen. Perämeren eliöt ovat sopeutuneet voimakkaiden vuodenaikojen vaihteluun. Talvella merellä on kylmä, valoakin vain vähän, meri jäätyy eikä ruokaakaan ole paljon tarjolla. Kesällä taas on yötön yö ja valoa riittää koko vuorokaudeksi. Kalat ovat aktiivisia koko vuoden, kun taas monet linnut muuttavat Suomesta talvea pakoon lämpimille seuduille etelämmäksi. Lisää Perämeren eliöistä järviwiki.fi

Pohjan kasvillisuus on Perämerellä harvaa ja laikukasta johtuen kovasta aallokosta ja jäiden liikkeistä. Paikoin esiintyy täysin kasvittomia alueita. Maankohoamisen vaikutuksesta Perämeren rannikko ja saaristo muuttuvat jatkuvasti.  Alueen kasvillisuudessa on havaittavissa selkeää vyöhykkeisyyttä. Lisää Perämeren kasveista ja linnuista ymparisto.fi

Perämeren kalakannoista erityisesti ahven on runsastunut. Useat lämpimät vuodet ovat vaikuttaneet Perämeren ahven- ja kuhakantojen voimistumiseen. Vaellussiika on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi heikkojen luonnonkantojen vuoksi. Se lisääntyy luontaisesti Tornionjoessa. Itämerestä saa myös lohta, taimenta, silakkaa, muikkua ja meriharjusta. 

Perämeren alueen perinteisiä elinkeinoja ovat olleet hylkeenpyynti-, kalastus, saha- ja puuteollisuus, sekä merenkulku. Näihin liittyvät kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rakennelmat ovat monin paikoin hyvin säilyneet.

 

Murtovesi

Perämeren vesi on murtovettä. Se on suolapitoisempaa kuin makea vesi, mutta murtoveden suolapitoisuus ei saavuta meriveden suolapitoisuutta. Kemin LumiLinna onkin voitu rakentaa joka vuosi Perämeren murtovedestä. Lumi valmistetaan lumitykeillä LumiLinnan alueella Mansikkanokalla, joka sijaitsee Perämeren rannalla Kemin kaupungin keskustan välittömässä läheisyydessä.

Murtoveden suolapitoisuus on alle 24,6 ‰. Tätä pienemmillä suolaisuuksilla veden maksimitiheyden lämpötila on aina korkeampi kuin jäätymislämpötila. 24,6 promillessa lämpötilat ovat yhtä suuret. Perämerestä murtoveden tekevät Kemijoki sekä Torniojoki, joiden makea jokivesi sekoittuu meriveteen. Murtovesi aiheuttaa eliöstölle poikkeavat sopeutumisvaatimukset sekä myös -mahdollisuudet. Perämeren yhdistelmä mataluutta, humuspitoisuutta ja murtovettä on täysin omanlaisensa. Moni laji sinnittelee Perämerellä levinneisyytensä äärirajoilla, mikä tekee alueesta suojelubiologille mielenkiintoisen työkentän. 

 

Lapin suuret joet Tornionjoki ja Kemijoki

Perämereen laskee useita jokia, joista suurimmat ovat Tornionjoki sekä Suomen pisin joki, Kemijoki. Euroopan pisin vapaana virtaava joki Tornionjoki (522km) alkaa Torniojärvestä, Kiirunan kunnasta Ruotsista ja laskee Perämereen Tornion ja Haaparannan rajalla. Jokea sanotaankin rajajoeksi. Yli puolet Tornionjoen yläjuoksun vedestä virtaa Pajalan Junosuvannosta noin 50 kilometriä pitkää Tärännönjokea pitkin Kainuunväylään eli Kalixjokeen. Ilmiötä kutsutaan bifurkaatioksi. Tornion-Kalixjoen bifurkaatio on maailman toiseksi suurin. Paikallisten Torniojoesta käyttämä nimi Väylä on tunnettu myös runsaana lohijokena.  

Kemijoki (550 km, Suomen pisin joki) laskee Kemijärven ja Rovaniemen kautta Pohjanlahteen Kemin ja Keminmaan rajalla. Kemijoen valuma-alue (jokeen laskevien sadevesien alue) kattaa merkittävän osan Pohjois-Suomea ja ulottuu Venäjälle asti. Ensimmäinen Kemijoen vesivoimalaitos rakennettiin vuonna 1946 Isohaaraan. Yhteensä Kemijokeen ja sen valuma-alueelle on rakennettu 21 voimalaitosta. Ennen voimalaitosrakentamista Kemijoki oli yksi Euroopan tuottoisimmista lohijoista, jolloin saalis oli vuosittain jopa 160 000 kg. Vaikka lohenkalastus keskittyi joen alajuoksulle, oli sillä tulonlähteenä merkitystä Kemijärven yläpuoliselle jokiosuudelle saakka.

Perämeren kansallispuisto

Perämeren kansallispuisto koostuu noin kolmestakymmenestä maankohoamisen, aallokon ja ahtojään muovaamasta matalasta moreenisaaresta ja luodosta. Kansallispuisto ja luonnonsuojelualue perustettiin vuonna 1992. Kansallispuiston suosituimpia nähtävyyksiä ovat Selkä-Sarven, Iso-Huiturin ja Pensaskarin vanhat ja idylliset kalastustukikohdat. Metsähallituksen järjestyksessään toinen vedenalainen luontopolku sijaitsee Perämeren kansallispuistossa Maasarven luoteiskulmassa Selkä-Sarven saaristossa. Polku on tarkoitettu sukeltajille, jotka ovat kiinnostuneet Perämeren vedenalaisesta luonnosta, kulttuurista ja meribiologien työstä tai haluavat vain vaihtelua perinteiseen sukeltamiseen.

Perämeren kansallispuisto on monella tavoin poikkeus Suomen vajaan neljänkymmenen kansallispuiston joukossa. Se on yksi neljästä merellä sijaitsevasta kansallispuistosta ja niistä ainoa joka on Merenkurkun pohjoispuolella. Se oli ainoa laatuaan koko Pohjanlahdella vuoteen 2011, jolloin perustettiin Selkämeren kansallispuisto Porin ja Rauman edustalle.

Perämerellä sijaitseva Perämeren kansallispuisto on yhtenäinen, noin 16 km2 kokoinen, matalista saarista ja aukeista vesialueista koostuva alue, jolle on omaleimaista maankohoamisen muovaama saaristoluonto. Sen ominaispiirteitä ovat erityisesti matalat moreenisaaret sekä fladat, eli maankohoamisen seurauksena mataliksi rannikkolaguuneiksi muuttuneet vesialtaat. Perämeren saaret on pinta-alaltaan puolet pienempi, mutta hajanaisempi kansallispuisto, joka koostuu Perämeren kansallispuistoa ympäröivistä saarista, luodoista ja matalikoista. Ne ovat kasvistoltaan ja linnustoltaan merkittäviä alueita, joilla esiintyy maankohoamisrannikon luontotyyppejä ja lajeja. Katso lisää Perämeren kansallispuistosta ja kulkuyhteyksistä luontoon.fi

 

 

Pirtun salakuljetus

Kieltolain aikana vuosina 1919-1932 useat Perämeren saaret toimivat salakuljettajien tukikohtina ja kätköpaikkoina. Ajalta on vielä nähtävissä vanhoja maakuoppia, jotka ovat entisiä pirtukellareiden paikkoja. 

Kieltolain voimaanastumisen jälkeen alkoholin salakuljetus alkoi Pohjanlahden perällä varsin verkkaisesti. Vuonna 1924 rautatiet menettivät asemansa tärkeimpänä salakuljetusreittinä. Tilalle tulivat merireitit ja pirtulaivat. Muutoksen suurimpana syynä oli, että meritse pystyttiin tuomaan seudulle suurempia määriä pirtua ja toimittamaan pirtua siten muuallekin Pohjois-Suomeen. Salakuljetuksen siirtyminen merelle pakotti salakuljettajat miettimään pirtujen piilotuspaikkoja suurten litramäärien takia. Pirtun piilottamisessa käytettiin hyväksi merta ja saaria.

Kemin tullikamaripiirissä alkoholit tuotiin pirtulaivoilta moottoriveneillä saariin tai upotettiin mereen, kertoo Filpus, K. 2001. Talollisenpoika kertoi kuulusteluissa syntyneensä 10.12.1909, olevansa avioliitossa ja asuvan Simon pitäjän Maksniemen kylässä. Lisäksi hän kertoi olevansa varaton, terve ja päivätulonsa noin 20 markkaa. Tämän kuun 27. päivän aamuna kello yhden maissa oli kertoja mennyt Karsikkoniemen rantaan, johon silloin oli tullut mereltä iso moottorivene, jossa oli ollut kaksi tuntematonta miestä. Miehiltä oli kertoja ostanut 112 kappaletta läkkipeltikanisteria spriitä joista maksoi miehille 27 500 markkaa.  Kertoja oli soutuveneellä noutanut moottoriveneestä ostamansa viinat saareen, minkä jälkeen moottorivene oli poistunut merelle päin. Kertoja oli pannut kanisterit säkkeihin ja pannut säkkeihin santaa painoksi sekä upottanut ne saaren ja mantereen välille mereen. Suosittuja saaria olivat Kiikeli, Rytikari, Selkäsaari, Lehtikrunni ja Ajoskrunni. Aina alkoholia ei ehditty toimittaa saarista pois meren ollessa auki, sillä muutaman kerran salakuljettajat toivat alkoholia hevosilla jäitä pitkin maihin. Saarista takavarikoitiin vuosina 1927-1932 18 290 litraa alkoholia, josta 11 970 litraa jäi ilman omistajaa eli noin 65 prosenttia.  Mereen upotuksessa keinot pysyivät samana kuin aikaisemmin, mutta paikat vaihtuivat. Alkoholit upotettiin pitkissä siimoissa pohjoisemmaksi kuin vuosina 1924-1926. Suosituiksi paikoiksi tulivat Kiikelinlahti ja Selkäsaaren ympäristö. Kemin poliisien onnistui suorittaa alkoholitakavarikkoja saarista ja erityisesti mereltä sekä merestä yhteensä 6 657 litraa (noin 56 prosenttia poliisien takavarikoista). Saaritakavarikot tapahtuivat Kiikelin saaresta.

Lähde: Filpus, K. 2001. Alkoholin salakuljetus ja sen valvonta Perämeren rannikolla kieltolain aikana 1919-1932, Oulu.