|
||
|
|
||
Tuntikuvaukset
Aerobic on vauhdikasta ja tehokasta musiikkiliikuntaa. Tuntirakenteeseen kuuluvat alkuverryttely, aerobinen osuus, lihaskunto-osuus sekä venyttely.
Alkuverryttelyn avulla pyritään lämmittämään lihakset varsinaista suoritusta varten. Se sisältää erilaisia liikkeitä vartalon isoille lihasryhmille.
Aerobisen osuuden aikana tehdään erilaisia liikesarjoja joko hyppien tai askeltaen. Lihaskunto-osuus sisältää tehokkaita liikesarjoja esimerkiksi vatsa-,
selkä-, pakara- ja rintalihaksille. Venyttelyssä lihakset palautetaan takaisin lepopituuteensa. Aerobic parantaa lihasten kestävyyttä ja voimaa,
koordinaatiokykyä sekä hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoa. Aerobic sopii sekä miehille että naisille. Se on myös tehokas tukiharjoitus eri urheilulajien harrastajille.Aikuinen-lapsiryhmä
Aikuinen-lapsiryhmä on tarkoitettu kaikille 2-4-vuotiaille lapsille sekä heidän vanhemmilleen. Jumppatuntien tavoitteena on antaa lapsille ja vanhemmille
liikkumisen riemu ryhmässä toimien. Tunnit ovat luonteeltaan reippaita ja hyvin ohjattuja, joissa yhdessä osallistuminen liikkumisen avulla on keskeistä.
Luvassa on liikuntaa niin leikin kuin musiikinkin kautta. Ota mukaasi rennot jumppavaatteet sekä tossut molemmille.ChiBall
ChiBall on pehmeä, kevyt, mutta tehokas tapa liikkua. Chiball-tunti kehittää kehon- ja keskivartalon hallintaa, parantaa liikkuvuutta ja kehon tuntemusta.
Tunti alkaa Tai Chi -pohjaisilla liikkeillä, sykettä nostetaan ChiBall-tanssiosuuden aikana, kehoa huolletaan joogasta ja Pilateksesta tutuilla liikkeillä
ja lopuksi rentoudutaan. ChiBall on monipuolinen laji ja rauhallisuudestaan huolimatta se on tehokasta kehon huoltoa. Perinteinen kiinalainen lääketiede
ja sen tasapainoon tähtäävä filosofia tulee esiin eri vuodenaikoina, jolloin harjoituskerran osioita painotetaan vaihtelevasti.Circuit training
Circuit Training on vauhdikasta ja monipuolista kuntopiirijumppaa. Tunti koostuu alkuverryttelystä, Circuitradasta ja loppuverryttelystä. Varsinainen harjoittelu
tapahtuu salia kiertäen liikesuorituspaikasta toiseen. Toteutettavat liikkeet ovat kuvina harjoitusradan varrella. Harjoituksia tehdään kolme kierrosta. Musiikki
antaa rytmiä ja ohjaaja seuraa pillinvihellyksin suoritusten kestoa. Kuntoilu päättyy loppuverryttelyyn ja -venyttelyyn. Circuit Training sopii kaikille, jotka ovat
jonkin verran kuntoilleet ja omaavat normaalin peruskunnon.Gymstick Lue lisää PDF-tiedostosta. Jumppamix Tehokas ja monipuolinen kuntojumppa. Tunnilla sykettä nostattavat helpot askelsarjat, joissa käytetään vaihtelevasti mm. step-lautoja. Lihaskunto-osuuksiin tehoa tuovat erilaiset välineet, kuten käsipainot ja kuminauhat. Tunti päättyy kevyisiin palauttaviin liikkeisiin ja rauhallisiin venytyksiin. Helppoa ja monipuolista jumppaa koko keholle. Kilpa-aerobic Kilpa-aerobic on näyttävä ja fyysisesti sekä psyykkisesti haastava laji. Fyysisen suorituskyvyn alueella urheilijalta vaaditaan voimaa ja liikkuvuutta, nopeutta ja anaerobista kestävyyttä sekä taitoa. Psyykkisellä puolella on oltava rohkeutta esiintyä, pitkäjännitteisyyttä määrätietoiseen harjoitteluun ja luovuutta uusien ideoiden tuottamiseen. Kilpailuohjelma ja kilpailujärjestelmä Suomessa aerobicissä kilpaillaan FIG:n säännöillä, joissa on ikäluokat 12-14v, 15-17 v ja yleinen sarja(18 vuotiaasta ylöspäin). Suomessa on näiden ikäluokkien lisäksi svoli-sarjat, joissa ikäsäännöt eivät ole käytössä. Suomen kansalliset luokat ovat 1-6, joista alle 18-vuotiaiden korkein mahdollinen sarja on 5 ja yli 18-vuotiaiden 6. Ohjelmat kestävät 1.30 tai 1.45 (+/-5sek.) luokasta riippuen. Kilpailuja on vuoden aikana seuraavasti: cup kilailuja 4 kertaa ja sm-kilpailuja kerran vuodessa. Näiden lisäksi on myös viiden lajin kilpailut sekä voimistelupäivät, missä kilpa-aerobic on myös yksi kilpailulaji. Harrastajat Kemin Naisvoimistelijoissa Kilpa-aerobicin harrastajamäärä on hiukan laskenut viimeiden vuoden aikana, mutta olemme saaneet mukaan myös uusia harrastajia. Kilpasarjoissa kilpailevia kokoonpanoja ovat joukkue ja kolme yksilöä. Heidän lisäksi lajia harrastaa seitsemän 10-13-vuotiasta tyttöä. Mukaan mahtuu vielä ja otamme mielellämme uusia harrastajia mukaan! Valokuvia kilpa-aerobicryhmistä 2005, 2006 ja 2007 Kuntojumppa Tunti täynnä hikeä ja pirtsakkaa menoa. Mukavat perusaskeleet, tehokkaat lihaskuntoliikkeet ja letkeä musiikki siivittävät harjoitusta. Kuntotrimmi
Kuntotrimmi on tehokasta ja mukaansa tempaavaa kuntojumppaa, jossa liikkeet ovat pelkistettyjä ja sarjat yksinkertaisia. Tunti koostuu alkulämmittelystä,
lihaskunto- ja liikesarjaosuuksista sekä venyttelyistä. Kuntotrimmi sopii erinomaisesti niin liikuntaa aktiivisesti harrastavalle kuin sen jo muutamaksi vuodeksi unohtaneelle.
Liikuntaleikkikoulu
Liikuntaleikkikoulussa lapset oppivat monipuolisesti liikunnan perustaitoja. Jokaisella harjoituskerralla lapset saavat ensin purkaa energiaansa vauhdikkaan toiminnan avulla.
Omaa kehoa opetellaan hallitsemaan liikunnan avulla.Perusliikkeiden oppimisessa käytetään apuna mielikuvia. Harjoitus päättyy aina rentoutukseen. Liikuntaleikkikoulu tukee
lapsen kokonaisvaltaista kehitystä. Ryhmässä opitaan yhteistoiminnan alkeita. Lapsi ja aikuinen liikkuvat yhdessä joka neljännellä tunnilla. Vanhemmalla on siten tärkeä rooli
lapsen kannustamisessa ja tukemisessa liikuntaan.Miesten kuntojumppa
Miesten kuntojumppa on tehokasta jumppaa kaikille lihasryhmille. Tuntirakenne koostuu alkulämmittelystä (tehdään sykettä nostavia liikkeitä isoille lihasryhmille), aerobisesta-
ja lihaskunto-osuudesta sekä lopuksi tehtävistä rauhallisista ja palauttavista venytyksistä. Tunnilla liikutaan rennon musiikin tahdissa. Toisinaan käytetään myös esimerkiksi
käsipainoja liikkeiden tehostamiseksi.MixDance
MixDance on monipuolista tanssillista liikuntaa, joka kehittää lapsen ja nuoren kokonaisilmaisua. MixDance kokonaisuuteen kuuluu lämmittelyä, ilmaisuharjoituksia sekä tanssia.
MixDancen kohderyhmänä ovat 1-3- ja 4-6-luokkalaiset tytöt ja pojat. Tänä vuonna myös yli 13-vuotiaille on oma ryhmä.Pilates
Älykästä harjoittelua, jossa keskitytään mielen ja kehon tuntemiseen. Menetelmän kehitti Joseph Pilates, joka syntyi Saksassa vuonna 1880. Pilates-menetelmää käytettiin aluksi
kuntoutuksessa ja tanssijoiden piireissä. Nykyään Pilates on levinnyt kuntoutuksen ja fitneksen alueille. Pilates on rauhallista lihasten syvävenytyksen, liikkeen sulavuuden
ja liikkeen hallinnan kautta tapahtuvaa liikuntaa. Liikuntatuokiot toteutetaan avojaloin/sukat jalassa. Pilateksessa on vaikutteita joogasta.Satuliikunta 4-6-vuotiaille tytöille ja pojille
Satuliikunnan tavoitteena on lapsen liikunnallisten valmiuksien kehittäminen. Ikäryhmällä tavoitteeksi asetettuja liikunnallisia
taitoja on nivottu mukavasti harjoitteisiin. Satujumpassa on sekä yksilö- että ryhmäharjoitteita. Lapsille tulee oma keho ja sen suomat
liikunnalliset mahdollisuudet tutuiksi. Satuliikunta avaa lapselle oven muillekin liikuntaharrastuksille. Jännittävät ja hauskat seikkailut
odottavat lastasi! Tervetuloa satuliikuntaan! Satuliikunnassa vanhemmat
eivät ole mukana tunneilla.Senioriliikunta Liikuntaohjelma on laadittu seniori-ikäisille. Liikesarjat ovat riittävän yksinkertaisia ja tasaisesti vaikeutuvia, joten vähemmänkin liikuntaa harrastanut voi tunnille osallistua. Senioriliikunta on kuntojumppaa sekä vartalon hallintaa välinein ja ilman. Jumppaan kuuluvat normaalit lihaskuntoliikkeet, venytykset ja rentoutusharjoitukset. Hyppyjä senioriliikuntatunnit eivät kuitenkaan sisällä. Stepaerobic
Stepaerobic on askeltamista laudalle innostavan ja rytmikkään musiikin tahdissa. Step sopii myös lievistä polvi- ja selkävaivoista kärsiville miehille ja naisille
Stepaerobic vaikuttaa mm. reisi-, pakara-, pohje- ja ylävartalon lihaksistoon sekä parantaa hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoa. Stepissä on 16
perusaskelta ja niistä kootaan erilaisia step-sarjoja. Tuntirakenne sisältää alkulämmittelyä (n. 5-10 min.), askeltamisosuuden (n. 30 min.), sekä lihaskunto-osuuden.
Siinä käydään läpi ne lihasryhmät, jotka eivät työskentele askeltaessa esim. selkä- ja vatsalihakset. Lopuksi tehdään rauhallisia venytyksiä. Jos haluat jumpata
tehokkaasti ja tasaisella sykkeellä, silloin stepaerobic sopii sinulle. Tunnilla käytetään käsipainoja.Tehokuntojumppa Tunnin alussa keskitason askelsarjaa noin 25 minuuttia menevän musiikin tahdittamana. Lopputunti tehokkaita lihaskunto-osuuksia koko kropalle puntteja apuna käyttäen. Tunnin lopussa palauttavat venytykset. Ota tunnille omat käsipainot mukaan. Tyttöryhmät
Tyttöryhmät on jaettu 7-10-vuotiaisiin ja 10-13-vuotiaisiin. Ryhmissä harjoitellaan perusvoimistelua siten, että iän mukanaan tuomat haasteet otetaan huomioon. Tunnit sisältävät perusliikkeiden
ja -hyppyjen ohella vartalon hallintaan kuuluvia liikkeitä ja liikesarjoja. Lihaskuntoa ja notkeutta pidetään yllä toistuvilla harjoituksilla. Välineinä käytetään ainakin palloa, hypinnarua,
nauhaa, jopa lakana tai huivikin kelpaa Tuntien vauhdittajiksi sopivat mainiosti pelit ja leikit. Musiikilla on oma tärkeä merkityksensä rytmitajun kehittäjänä ja sitä käytetään tunneilla paljon.
Ryhmissä syntyy voimakas yhteenkuuluvuuden tunne, ja tarkoitus olisikin, että kaikilla olisi mukavaa. |
||