Valot, projektori, istu!

Noin yhdeksänkymmenen ilmoittautuneen oppilaan hartaasti odottama elokuvamaraton starttasi 19.10. klo. 17:00 Kemin lyseon lukion auditoriossa. Kauko Kemppinen veti koulumme historian kolmannen elokuvamaratonkurssin, johon kuului 24 tunnin elokuvaputki. Kurssi pidettiin tänä vuonna Kemin lyseon lukion 110-vuotisjuhlan kunniaksi.

Rakkautta kankaalla

Vuorokauden aikana ehdittiin katsoa yhteensä 12 erilaista elokuvaa. Elokuvien punaisena lankana toimi rakkaus. Rakkaus-teemasta huolimatta ei kuitenkaan katsottu kahtatoista nyyhkyleffaa putkeen, vaan ohjelmaan sisältyi elokuvia Fucking Åmålista Natural Born Killersiin. Ohjelmaan kuului muitakin kuin Hollywood-elokuvia, ja elokuvien tasokin oli vaihteleva. Oppilaat saivat itse äänestää kaksi viimeistä elokuvaa, ja enemmistö halusi nähdä suomalaisen Tyttö sinä olet tähti ja The 5th Elementin.

Pakko jaksaa!

Oppilaskunta oli ottanut tehtäväkseen pitää huolen kurssilaisten ravinnonsaannista. Tauon aikana pystyi kohtuullisin hinnoin ostamaan puffetista teetä, kahvia, keksejä, ruisleipiä ja myslipatukoita. Ruisleivät jäivät takahuoneeseen homehtumaan, mutta oppilaskunnan pitsahaku sen sijaan osoittautui tuottavaksi. Pitsoja haettiin euron välityspalkkiolla.

Eipä silti, oppilaat olivat kyllä itsekin varustautuneet maratoniin kuin eloonjäämiskurssille: karkki- ja sipsipussit rapisivat ja energiajuoma virtasi läpi yön. Pakko jaksaa! Tyynyjä ja peittoja lojui siellä täällä, ja jotkut oppilaat olivat kantaneet käytäviltä sohviakin auditorion etuosaan. Oleskelusta tehtiin mahdollisimman mukavaa; ikkunatkin aukaistiin tuuletusta varten jokaisen elokuvan jälkeen. Aamulla kahdeksalta oppilaille tarjottiin Makusassa tuhti aamiainen, jonka jälkeen jaksoi hyvin katsoa vielä kahdeksan tuntia elokuvia.

Aivan pihalla

Oppilaille annettiin elokuviin liittyviä kysymyksiä ja monistenivaska, joka tulisi täyttää kahden viikon kuluessa. Oppilaiden tuli myös arvostella elokuvat tähtimerkinnöin. Mielipiteitä löytyikin laidasta laitaan, varsinkin elokuvien Pont-Neufin rakastavaiset ja Romeo & Julia kohdalla. Ensimmäisen kohdalla suurin osa oppilaista tilitti olevansa aivan pihalla, toiset taas ylistivät teosta maasta taivaaseen. Romeo & Julia enimmäkseen itketti tai nauratti katsojia.

Elokuvamaraton oli monien osallistuneiden mielestä yksi mahtavimmista lukiokokemuksista. Muutamat näkivät jopa Kemppisen lupaamia hallusinaatioita - erään tytön kohtaamat jättiläismakaronit lienevät kuitenkin absurdeimmasta päästä. Elokuvamaratonista riittää oppilailla keskusteltavaa vielä pitkäksi aikaa ja varmasti jokainen muistelee tapahtumaa hymyssä suin.

Teksti: Anriikka Mentilä
Kuvat: Kauko Kemppinen
 


Hilpeää meininkiä Makusassa aamulla.


Kyllä tässä kelpaa katsoa leffaa ja tehdä muistiinpanoja.


Tauoilla käytiin kiivaita keskusteluita katsotuista elokuvista.


Lisää kuvia                                                                                          Kuvaa klikkaamalla näet sen isompana.