Tänään ja huomenna
Lukioaikana suunnitellaan tulevaisuutta, mietitään seuraavaa siirtoa ja
tehdään töitä sen eteen.
Tulevaisuudessa on kuitenkin kyse omasta elämästä, joten pitää miettiä,
miten ja ketä varten tässä elämme. Tietenkin haluaisimme jo lähteä
lukiosta ja Kemistä , mutta lähtöön emme ole valmiita. Ehkä juuri se
tekee koko lukioajasta niin kärsimättömän.
Pitää vain muistaa, mitä kaikkea meillä on nyt käsissämme: menneisyys
saattaa kertoa, miten meistä tuli juuri meitä, nykyhetki, mitä olemme
nyt, ja tulevaisuus, mitä joskus saatamme olla.
Nyt loppuva, minulle ensimmäinen vuosi lukiossa on antanut enemmän kuin
kaikki yhdeksän vuotta peruskoulussa. Täällä olen löytänyt paikkani
muiden joukossa, saanut kavereita ja suunnan elämään.
Tätä lehteä varten olemme koonneet tämän lukukauden tapahtumia, joita
lukiossa järjestettiin. Lehdentekokurssilla me kurssilaiset olemme
valinneet jutun aiheiksi tärkeimmät koulun kaikista tapahtumista, ja nyt
ne ovat teidän nähtävillänne. Kurssilaiset ovat yhdessä ja yksin
kirjoittaneet juttuja, ja lehti on koottu hyvin kasaan. Lehdessä myös
löytyy jokaisen lukiolaisen kuva, ettei naamoja vain unohdettaisi.
Taas yksi vuosikurssi lähtee, ja kohta tulee yksi lisää. Katsotaan, mitä
uutta me keksimme ensi vuodelle. Nyt kesällä on kuitenkin ensin aika
ottaa rennosti koko vuoden edestä. Eli hyvää kesää kaikille!
Aino Alahäivälä (09C) |
|
 |