|
Torstaina 22.3. 2012 koulussamme
kävi entinen Kemin lyseon lukion oppilas Tiia Honkanen.
Hän piti esitelmän luokalliselle biologiasta
kiinnostuneita oppilaita aiheenaan Dengue- kuumevirus.
Meille selvisi että Dengue-virusta esiintyy trooppisilla
alueilla ja sen voi saada turistialueillakin, koska sitä
levittää asutuskeskuksissa viihtyvä hyttynen. Virus voi
aiheuttaa tavallisen denguekuumeen tai vakavamman, jopa
kuolemaan johtavan dengueverenvuotokuumeen. Tautiin ei
ole rokotusta, koska virus muuntelee voimakkaasti.
Tiia valmistui ylioppilaaksi vuonna
2009 ja on siitä lähtien opiskellut Oulun yliopiston
Biokemian laitoksella. Ylioppilaskirjoituksissa hän
kirjoitti mm. kemian ja biologian hyvin arvosanoin.
Tiia on opiskellut nyt kolme vuotta
ja on kohtapuolin valmistumassa Luonnontieteiden
kandiksi. Biokemiaa Tiia kertoi lähteneensä opiskelemaan
Jukin ansiosta, kun opomme oli ehdottanut: ” Mitenkäs
olisi biokemian opiskelut?” Erityisen kiinnostunut Tiia
kertoi olevansa syöpätutkimuksesta ja elävien solujen
viljelystä. Tietenkin opiskeluun kuuluu myös
hauskanpito ja Dengueluennon jälkeenTiia olikin
lähdössä biokemistien oman killan Histoni ry:n
elokuvailtaan.
Menestystä vaan Tiialle
opinnoissaan ja kiitos mielenkiintoisesta luennosta.
Biologian opettajat Seija ja Seija
|