|
Osallistu ja vaikuta
Äänestysoikeuden lisäksi kuntalainen voidaan asettaa
ehdokkaaksi valtuustoon ja hänet voidaan valita
kunnan luottamustehtäviin.
Kemiläisillä on oikeus tehdä aloitteita kunnan
toimintaan koskevissa asioissa. Lisäksi palautetta
päättäjille voidaan antaa epävirallisesti niin
sähköisesti kuin perinteisin menetelminkin.
Kysy kysymyksiä, anna palautetta
Kysymystorilla voit esittää kysymyksesi
kaupungin palveluista tai kehittämistoimista.
Kysymyksesi ohjataan asiasta vastaavalle
työntekijälle. Kysymystorilla julkaistaan kysymys ja
siihen liittyvä vastaus. Kysymystä ei kuitenkaan
julkaista, mikäli kysyjä ei ilmoita kysymystorin
pitäjälle nimeään ja yhteystietojaan. Kysymyksen
esittäjä voi esiintyä myös nimimerkillä.
Kysymystorille
Palautetta voi antaa myös sähköisen asioinnin
lomakkeella tai
lähettämällä palaute kaupunginkanslian kirjaamoon,
kirjaamo(at)kemi.fi.
Muista ilmoittaa yhteystietosi niin palautteeseesi
tai kysymykseesi vastataan.
Sähköisen
asioinnin lomake
Asioiden valmistelun ja päätöksenteon tueksi on
perustettu yhteistyöelimiä, mm. vanhus- ja
vammaisneuvostot ja nuorisoasiain-neuvottelukunta. |