Soveltava liikunta

Soveltava liikunta

Soveltava liikunta on liikuntaa kaikille ihmisille, jotka kokevat tarvitsevansa tukea oman liikuntaharrastuksensa aloittamiseen ja sen ylläpitämiseen. Sovellutuksen tarve voi johtua vammasta, iästä tai vaikkapa pitkään jatkuneesta liikunnan puutteesta. Soveltavassa liikunnassa sovelletaan käytännössä välineitä ja suoritettavaa lajia tarpeen mukaan. Soveltavan liikunnan ryhmät ovat pääsääntöisesti suljettuja, tietyn vammaryhmän mukaan rajattuja liikuntaryhmiä. Poikkeuksena uimahallin avoimet soveltavan liikunnan vesitreenit sekä kuntosaliryhmät Uimahallilla ja Tervahallin Seniorikuntosalilla.

Tervahallin seniorikuntosali on mukavan tunnelmallinen, Hur-paineilmalaitteilla varustettu pieni kuntosali. Seniorikuntosali on tarkoitettu ikääntyvälle väestölle ja on maksuton. Kuntosalilla on ohjattua toimintaa kahdesti viikossa. Ohjaajina toimivat Maarit Hast sekä Ilkka Kotala. Salia voi käyttää omatoimisesti ma-pe salin aikataulun mukaan.

Soveltava liikunta syksy 2017

Päivä Paikka Aika Ohjelma
Maanantai Seniorikuntosali klo 10:00-11:30 Voimaa ja tasapainoa kuntosali-ilta -kurssi.
Kurssi 1: 11.9.-27.10.
Kurssi 2: 30.10.-15.12.
Tervahalli klo 12:15-13:00 Kahvakuula, ikääntyvät (omas kuula)
Kemin Uimahalli klo 14:00-14:45 Tanssillinen vesijumppa
Tervahalli klo 14:00-15:00 Pyörätuolikoripallo, yhteyshenkilö Teija Karisaari-Kittilä 044 388 3799
Tiistai Kemin Uimahalli klo 11:00-11:30 Vesijumppa
Kemin Uimahalli klo 12:00-12:30 Vesijumppa, matala sykkeinen
Tervahalli klo 12:00-14:00 Soveltavan liikunnan Kemi-boccia, yhteyshenkilö Esko Jakku 040 733 0448
Tervahalli klo 15:10-16:00 Jumppaa ja tasapainoharjoittelua ikääntyville
Keskiviikko Kemin Uimahalli klo 11:00-11:45 Seniori hydroraider, vedessä pyöräily
Sauvosali klo 13:00-14:00 Tuolijumppaa ja tasapainoharjoitteita, ikääntyvät. Sopii myös liikuntakyvyltään heikentyneille, liikkeet pääsääntöisesti istuen.
Tervahalli klo 14:00-15:00 Pyörätuolikoripallo, Yhteyshenkilö Teija Karisaari-Kittilä 044 388 3799
Seniorikuntosali klo 14:30-15:00 Seniorinaisten kuntosaliohjaus
Torstai Kemin Uimahallin kuntosali klo 13:00-14:00 Kuntosaliohjaus, ikääntyvät
Kemin Uimahalli klo 14:30-15:00 Vesijumppa
Perjantai Seniorikuntosali klo 10:00-11:30 Voimaa ja tasapainoa kuntosali-ilta -kurssi.
Kurssi 1: 11.9.-27.10.
Kurssi 2: 30.10.-15.12.
Tervahalli klo 12:30-13:30 Kehonpaino kuntopiiri, ikääntyvät

Uimahallilla olevat ryhmät ovat maksullisia, muut Soveltavan liikunnan ryhmät maksuttomia.

Liikunta sopii kaikille, tule rohkeasti mukaan!

Tiedustelut toiminnasta:

Erityisryhmien liikunnanohjaaja Maarit Hast 0400 695846 maarit.hast@kemi.fi