Jalostusohjesääntö
YleistäJalostukseen tulee käyttää FCI:n papillon- ja phalènerotujen rotumääritelmän vaatimukset täyttäviä yksilöitä, jotka ovat perinnöllisistä sairauksista ja vioista vapaita.
Kasvattajien tulee noudattaa tämän ohjesäännön lisäksi myös Suomen Kennelliiton rekisteröinti- ja rotukirjaohjetta ja muita kasvattajaa koskevia määräyksiä.
Muutokset jalostusohjesääntöön käsittelee jalostustoimikunta, joka esittää ne hallitukselle.
Hallitus esittää muutokset Suomen Papillon- ja Phalèneyhdistys r.y:n yleiselle kokoukselle.
Jalostustiedustelu
Kirjalliset jalostustiedustelut jalostustoimikunnalle tulee tehdä vähintään yhtä kuukautta ennen nartun juoksuajan alkamista. Tiedusteluun liitetään kopiot nartun sukutaulusta ja silmä- ja polvitarkastustuloksista. Tiedustelu lähetetään jalostustoimikunnan sihteerille.
Jalostustoimikunta nimeää kolme urosta ja perustelee esityksensä, jonka jälkeen nartun omistaja itse päättää, mikä näistä sopii ja ottaa itse yhteyttä uroksen omistajaan riittävän ajoissa. Kasvattajan omat toivomukset uroksesta otetaan huomioon.
Kasvattajalla on vapaus itse valita nartulleen uros. Kuitenkin tulisi pyrkiä siihen, että uros täyttää jalostusohjesäännön vaatimukset.
Perinnöllisten sairauksien välttäminen
Jos pentueessa esiintyy mm. seuraavia perinnöllisiä vikoja kuten luxatio patellae (polvilumpion sijoiltaan luiskahtaminen), silmäsairauksia (esim. PRA, HC, RD), koukkuhäntäisyyttä, ylä- tai alapurentaa, hammaspuutoksia, kivespuutoksia tai luonnevikoja, tulee niistä ilmoittaa jalostustoimikunnalle eikä samaa yhdistelmää tule käyttää uudelleen jalostukseen.
Jalostukseen käytettävällä uroksella ja nartulla tulee olla aikaisintaan vuoden ikäisenä tehty voimassa oleva virallinen silmätutkimustulos ja polvitutkimustulos.
Jalostukseen käytettävältä nartulta edellytetään:
Nartun tulee olla vähintään 15 kk ikäinen ennen ensimmäistä astutusta.
Nartun ensimmäinen astutus suositellaan tehtäväksi ennen 5 vuoden ikää.
Jalostukseen ei tule käyttää yli 8-vuotiasta narttua.
Nartulla tulee olla vähintään kaksi kertaa laatuarvostelun erittäin hyvä palkinto kahdelta eri tuomarilta virallisesta näyttelystä. Vaihtoehtoisesti sen tulee olla saanut jalostustarkastuksessa maininta, suositellaan tai suositellaan ehdoin jalostukseen.
Jalostukseen käytettävältä urokselta edellytetään:
Uroksen tulee olla vähintään 12 kk ikäinen käytettäessä sitä ensimmäisen kerran jalostukseen. Uroksen tulee saada vähintään kolme kertaa laatuarvostelun erittäin hyvä kolmelta eri tuomarilta virallisesta näyttelystä. Vaihtoehtoisesti sen tulee saada yksi laatuarvostelun ensimmäinen palkinto, erittäin hyvä näyttelystä ja jalostustarkastuksessa maininta suositellaan tai suositellaan ehdoin jalostukseen.
Sekä urosta että narttua koskevat terveysedellytykset:
Luxatio patellae
Jalostukseen käytettävän koiran polvien tulee olla terveet eli 0+0 Putnamin asteikolla.
PRA
PRA:ta sairastavaa tai PRA:ta aiheuttavaa geeniä kantavaa koiraa ei suositella jalostukseen. PRA:n kantaja on koira, jonka jommankumman vanhemman tai yhden tai useamman jälkeläisen on todettu sairastavan PRA:ta.
Sekä polvi- että silmätutkimus tulee tehdä virallisesti eli tunnistusmerkityille koirille ja aikaisintaan yhden vuoden ikäisenä. Silmätutkimus on voimassa kaksi vuotta. Mikäli tutkimus tehdään ERG:llä, se voidaan tehdä jo alle vuoden ikäisenä eikä sitä tarvitse uusia. Silmätutkimus ei saa olla astutushetkellä 10 kk vanhempi.
Muita jalostukseen liittyviä määräyksiä ja ohjeita:
Otteita jalostuksen tavoiteohjelmasta:
Kasvattajan vastuu:
Kasvattajan tulee valita nartulleen vain tavoiteohjelman vaatimukset täyttäviä uroksia.
Kasvattaja on yksin vastuussa tuottamistaan pennuista.
Uroksen omistajan vastuu:
Uroksen omistajan tulee luovuttaa uroksensa astutukseen vain nartulle, joka täyttää tavoiteohjelman vaatimukset.
Geenipohjan säilyttäminen:
Jalostukseen käytettävä papillon- ja phalènepopulaatio on säilytettävä mahdollisimman suurena, jotta rotujen geenipohja ei kapenisi. Erityisesti tästä on huolehdittava phalèneiden kohdalla, jossa jalostusyksilöiden määrä on hyvin pieni. Läheistä sisäsiitosta on vältettävä. Sisäsiitosasteen tulisi olla alle 6,25 %.
Luonne:
Papillonin ja phalènen tulee olla luonteeltaan tasapainoinen, itsevarma ja eloisa.
Niissä ei saa esiinytä arkuutta eikä vihaisuutta. Tavoitteena on yhteiskuntakelpoisen seurakoiran luonne.
Terveysvaatimukset:
Jalostukseen käytettävän koiran tulee olla terve ja hyväkuntoinen. Jalostuksessa on vältettävä yhteisten virheiden periyttämistä. Jalostukseen ei saa käyttää perinnöllistä vikaa tai sairautta sairastavaa koiraa.
Näyttelyvaatimukset:
Mikäli uros tai narttu on saanut virallisessa näyttelyssä laatuarvostelussa nollan (0) eikä palkintosijan syy ilmene arvostelusta, tulee sen osallistua jalostustarkastukseen ennen kuin sitä voidaan suositella uudelleen jalostukseen.
Piilokiveksisyys:
Molemmissa roduissa esiintyy jossain määrin yksi- tai kaksipuoleista piilokiveksisyyttä. SKL-FKK:n määräyksen mukaan piilokiveksisen uroksen jälkeläisiä ei rekisteröidä eikä piilokiveksinen uros saa osallistua näyttelyihin. Piilokiveksistä urosta ei saa käyttää jalostukseen.
Nartun penikointi:
SKL-FKK:n koirarekisteriohjeen mukaan narttua saa penikoittaa korkeintaan kerran kymmenessä kuukaudessa. Poikkeusluvan lyhyempään pentueväliin myöntää SKL-FKK:n palvelukeskus. Rekisteröintimaksu on tällöin oman maksuluokan perusmaksu kolminkertaisena. Papilloneilla ja phalèneilla esiintyy jonkin verran synnytysvaikeuksia, jotka johtuvat yleensä nartun synnytysteiden ja lantion ahtaudesta sekä hormonitoiminnan häiriöistä. Jalostuksessa annetaan etusija niille yksilöille, jotka pystyvät lisääntymään luonnollisesti ilman keisarinleikkausta. Mikäli nartulle on tehty keisarinleikkaus kaksi kertaa, ei ole suositeltavaa, että narttua enää käytettäisiin jalostukseen.