23.05.2012   
 Yleistä
 Toiminta
 Tapahtumat
 Johtokunta
 Kokoukset &
 Juhlat
 Esitelmät
 Linkit
 Yhteystiedot
 Posti










 

Yleistä

Peräpohjola-Seura ry on kesällä 1997 perustettu puoluepoliittisesti sitoutumaton kulttuuriyhdistys, jonka tarkoituksena on Peräpohjolan ja peräpohjalaisuuden tunnetuksi tekeminen. Yhdistys pyrkii lisäämään kotiseututietoutta, ylläpitämään kotiseutuhenkeä, vaalimaan ja edistämään peräpohjalaista kulttuuria ja säilyttämään kieliperinnettä.

Päämääriensä toteuttamiseksi Peräpohjola-Seura toimeenpanee muun muassa luento- ja esitelmätilaisuuksia, järjestää vuotuisen Peräpohjola-juhlan ja muita teematapahtumia, jakaa tunnustuspalkintoja, apurahoja ja stipendejä. Erityisen hyvästä työstä oman kotiseudun hyväksi seura valitsee ja palkitsee vuosittain "Vuoden peräpohjalaisen". Toimintaa harjoitetaan yhteistyössä kotiseututyötä tekevien yhdistysten, museoiden, yliopistojen ja muiden oppilaitosten kanssa.

Seuran varsinaisiksi jäseniksi voivat liittyä 15-vuotta täyttäneet itsensä peräpohjalaisiksi tuntevat henkilöt (jäsenmaksu 10€) sekä oikeuskelpoiset yhdistykset (jäsenmaksu 35€). Kannattajajäseniksi (jäsenmaksu 85€) voivat liittyä oikeuskelpoiset yhdistykset, yritykset ja kunnat.

© 2003 Peräpohjola-Seura ry