PS Kemi ei jättänyt FC YPAlle mahdollisuuksia
Kuva: Helena Laakso
PS Kemi oli fyysisesti FC YPAa vahvempi. Esa Savolainen ja Joni Mäkitalo taistelussa ylivieskalaisia vastaan.Kemi, Olli Kelhä
PS Kemi Kings oli selvästi parempi Kakkosen pohjoislohkon ottelussa FC YPAa vastaa sunnuntaina. Kemiläiset kaatoivat vieraat 2-0 (2-0) halliten peliä alusta loppuun.Kotiyleisö palkittiin varttitunnin pelin jälkeen, kun Arto Hakala keskitti pallon vapaapotkusta rangaistusalueelle. Adrian Vladut ehti paikalle ja sijoittui pallon varmasti maalivahti Roope Matsin vartioimaan maaliin.
Vain parin minuuttia avausmaalin jälkeen keltapaidat olivat saada lisää kylmää vettä niskaansa. Kun puolustajat odottivat linjamiehen lipun nousevan, Ville Himanka pääsi juoksupallosta karkuun, mutta hyvin pelannut Matsi torjui hienosti.
Ottelun toinen maali nähtiin reilun puolen tunnin pelin jälkeen. Ottelun parhaana pelaajana palkittu Tapio Heinonen siirsi pallon Mika Kurkelalle, joka rankaisi vieraita kauniilla laukauksella rangaistusalueen rajamailta. Keskikenttämiehen ampuma pallo kiersi aivan oikean pystypuun juureen.
Vierasjoukkueen hyökkäykset päätyivät usein PS Kemin vahvaan hallintaan keskikentällä, jonka lukkona hääri Juha-Pekka Juvonen. Ensimmäisen puoliajan lopulla kotijoukkueelle oli kuitenkin sattua vahinko, kun pallo päätyi pomppimaan oman pelaajan puskusta maalin ylähirrelle. Lopulta puolustus hoiti tilanteen.
Toisella puoliajalla PS Kemin peli näytti hyvin helpolta ja joukkue pääsi kokeilemaan useita kertoja Roope Matsin torjuntataitoja. Kajaanin Hakasta Ylivieskaan siirtynyt veräjänvartija kuitenkin loisti lähitorjunnoillaan.
Ylivieskalaisten yritykset jäivät hampaattomiksi. Kerran vieraiden Juha Korhonen sai tykitettyä kaukaa kohti maalia, mutta kemiläisten maalivahti Lauri Rönkkö torjui laukauksen.
PS Kemi koki ottelun loppuhetkillä takaiskun, kun Juha-Pekka Juvonen sai tällin nilkkaansa ja joutui jättämään pelin kesken.
”Kovimmassa tikissä”
PS Kemin valmentajan Jukka Kuusiston mukaan ottelu oli alusta loppuun kotijoukkueen kontrollissa.
- Näki että pojat nauttivat pelaamisesta, eikä kentällä ollut yhtään heikkoa lenkkiä, valmentaja iloitsi.
FC YPAn valmentaja Marko Myllykangas antoi tunnustusta kemiläisille.
- Täytyy sanoa, että Kemi on kärkiporukoista kovimmassa tikissä, vasta GBK:n ja TUS:n esitykset nähnyt valmentaja totesi.
Myllykankaan mukaan ylivieskalaisten tarkoituksena oli panna palloa liikkeelle ja pitää peliväline maassa. Fyysisesti vahvempi PS Kemi teki tämän kuitenkin mahdottomaksi.
|| Faktat | Uutiset | Edustusjoukkue | Kausi 2005 | Historia | Tilastot | Juniorit | Johtokunta |Tukijoukot ||RM © 2000 - 2005