Viikingit taipui PS Kemille ottelun loppusekunneilla
Kuva: Nina Susi
PS Kemin kärkimies Dennis Santosilla pysyy pallo jalassa, vaikka välillä olisi hieman ahdastakin.
Ykkönen: Tommy Torvikosken harteilta tippui apina ja myös paita lähti päältä Jouni Valikainen
Kemi
PS Kemin Ykkösen kotiavaus oli kaikin puolin onnistunut. Osa Junkohallin yli 500 katsojasta ehti jo kotimatkalle, kun Tommy Torvikoski huudatti viime sekuntien maalillaan kotiyleisöä. Sarjan vahvimpiin joukkueisiin veikattu Vuosaaren Viikingit kaatui 2-1 (0-1).
Ratkaisumaalin Matti Palosaaren ja Ozeias Gracianon syötöstä viimeistellyt Torvikoski päätti osumallaan pitkän kuivan kauden.
- Edellisen osuman tein pelatessani kaudella 2007 Kokkolan Palloveikkojen riveissä. Päätin jo viime vuonna, että jos vielä joskus vielä teen maalin, silloin lähtee paita päältä. Varoitus ei haittaa ja nyt on uskomaton fiilis, Tommy Torvikoski iloitsi.
Voitolla on tavallistakin isompi merkitys kemiläisjoukkueelle. Joukkueen itseluottamus kasvoi metrikaupalla ja luonnollisesi myös yleisölle jäi hyvä kuva voiton jälkeen.
Onnekas maali
Ottelutapahtumiin nähden tasapelikään ei olisi ollut suuri vääryys. Viiikingit pystyi rakentamaan ensimmäisellä jaksolla lähinnä Jussi Peterin kautta muutamia vaarapaikkoja hyvin torjuneen Sami Mäkipörhölän maalille.
Jo kahden peliminuutin jälkeen syntynyt Viikinkien johtomaali oli onnekas. Peterin vapari otti kimmokkeen muurista ja painui takanurkkaan.
PS Kemin keskikentällä pelanneet Tuomas Tyystälä ja Miika Hosio jäivät ottelussa vähille töin. Keskikenttä ohitettiin pitkillä syötöillä.
- Kun vastustajalla on kolme pelaajaa keskikentän keskustassa, niin meidän on silloin turha pelata palloa sinne. Laitalinkit on helpompi löytää, PS Kemin valmentaja Jukka Ikäläinen kertoi.
Paikat vähissä
Taktiikka toi tulosta heti toisen jakson alussa. Etenkin Tuomas Nikupeteri sai tilaa omalla laidallaan. Nikupeterin keskityksestä lähti myös PS Kemin tasoitus. Santos jatkoi päällään pallon Johanssonille, joka ohitti laukauksellaan Viikinkien maalivahti Da Silva Luis Fernandon.
- Päätimme puoliajalla, että emme lähde hakemaan päättömästi tasoitusta. No silloinhan se tasoitusosuma tietenkin tuli.
Sami Mäkipörhölän työt vähenivät toisella jaksolla. Liimaustaitojaan mies näytti Joonas Sareliuksen puskussa. Gracianon ja Juha-Pekka Juvosen johtama puolustus hoiti Erkka pätsin ja Matti Palosaaren avustuksella muut pallot helposti väljemmille vesille.
Ikäläisen tekemät vaihdot osuivat oikeaan. Tuomas Tyystälän keskikentällä korvannut Arto Hakala toi malttia keskikentällä ja hän jakoi oikea-aikaisia syöttöjä kärkeen. Hakala osallistui myös puolustustyöskentelyyn.
- Oli tosi kiva huomata, että pojilta löytyi virtaa aina ottelun loppuminuuteille saakka. Kärkipari Santos/Johansson teki paljon töitä, Ikäläinen kehui.
Viikinkien valmentaja Toni Korkeakunnaalla oli loppuvihellyksen jälkeen asiaa erotuomari Juha-Matti Kanniaiselle.
- Miten tuomari voi antaa 2,5 minuuttia lisäaikaa, kun ottelussa ei tapahtunut muita viivytyksiä kuin kolme vaihtoa. Peli oli ympäripyöreä ja vastustaja oli tällä kertaa onnekkaampi.
Kuva: Nina Susi
Viikinkien Ilkka Jäntti (oik.) on hieman myöhässä Tim Johanssonin tykittäessä 1-1 tasoitusosuman.Junkohalli ei miellyttänyt yhtään valmentajaa.
- Tämähän on alimittainen juniorikenttä. Ei tällaisella kentällä pysty pelaamaan kunnon jalkapalloa, Korkeakunnas vuodatti tappion jälkeen.
|| Uutiset | Faktat | Edustusjoukkue | Kausi 2009 | Historia | Tilastot | Juniorit | Johtokunta |Tukijoukot ||RM © 2000 - 2009