posari

Nollan pisteen löylyt Oulussa

Sami Korkala, Oulu(Pohjolan Sanomat)


Kuva: Sami Korkala
Laidalla viilettänyt Tommy Torvikoski ei tällä kertaa onnistunut maalinteossa.

PS Kemi ei saanut ansaitsemaansa palkintoa

Jalkapallon Ykkösen pohjoisen paikallinen jätti tuskin ketään kylmäksi keskiviikkona Oulun Castrenin katsomossa, kentällä ja vaihtopenkeillä. Oulun Palloseura-jp väänsi tärkeässä ottelussa 1-0-voiton PS Kemistä Luis Vanderlein vapaapotkumaalilla. Vapaapotku oli monien muiden kenttätapahtumien ohella suuri vääryys, jos asiaa kysytään PS Kemin valmentajalta Kalle Huuskolta.

- Meiltä ei viety tasapelipistettä vaan voitto, Huusko puhisi.

- Me luulimme, että tilanteesta tuli meille vapari. Lisäksi tuomareilta jäi antamatta kaksi rankkaria, Huusko ihmetteli.

Erkka Pätsi sai keltaisen kortin rikottuaan vastustajaan parinkymmenen metrin päässä omasta maalista. Loistavan ottelussa PS Kemin maalissa pelannut Sami Mäkipörhölä ei mahtanut mitään heti toisen puoliajan alussa tulleelle vapaapotkulle.

Ottelun erotuomari Jari Järvinen ei saanut puhtaita papereita kotijoukkueeltakaan. Päävalmentaja Luiz Antonio puheli itsensä ulos tauolla.

Huuskolta hyvä debyytti

PS Kemissä debytoinut Keijo Huusko päästettiin irti vajaan tunnin kohdalla. Hän oli maalata pariin otteeseen.

- Keijo toi kentälle heti johtajuutta, auttoi pallon pitämisessä omalla joukkueella ja teki tilaa, Kalle Huusko kehaisi.

Myös debytanttia rikottiin valmentajan mielestä räikeästi.

- Keijo ei ole lentänyt tuolla tavalla painimatollakaan, Kalle Huusko hymähti.

- Se oli sitten kolmen pisteen heitto, Luiz Antoniota lehdistötilaisuudessa tuurannut OPS-jp:n manageri Miika Juntunen murjaisi.

Rullaus alkoi

PS Kemi sai kotijoukkueen alkurynnistyksestä toivuttuaan pelin uomiinsa, mutta rakentelu pysähtyi 30 metriin.

- Syöttöpeli ei toiminut, ja tekonurmella syöttöjen pitäisi napsahtaa kohdilleen, muuten ei ole mitään tehtävissä. Tällaiset alustat pitäisi kieltää lailla, Kalle Huusko manasi.

Toisella puoliajalla PS Kemi oli parempi ryhmä, muttei saanut palkintoa maalin muodossa.

- Saimme tehtyä hyvät vaihdot, Kalle Huusko kehaisi penkiltä tulleita Mikko Barskia, Keijo Huuskoa ja Matti Palosaarta.

Toppari Joonas Ikäläinen sai Emmanuel Ikhimhinin kädestä kasvoihinsa niin kovan tällin, että joutui vaihtoon.

Kemiläisten viisi viimeistä minuuttia olivat melkoista näytöstä, mutta ilman onnistumista.

Yksi PS Kemin parhaista oli laitapuolustaja Sami Hyvärinen, joka olisi voinut paremmalla viimeistelyllä kirjauttaa kaksi maalisyöttöä.

OPS-jp:n maalivahti Oskari Forsman torjui loistavasti ja Juntunen vuodatti kiitoksia myös toppareilleen Augustine Jibrinille ja Kemistä tutulle Juha-Pekka Juvoselle.


|| Uutiset | Faktat | Edustusjoukkue | Kausi 2010 | Historia | Tilastot | Juniorit | Johtokunta |Tukijoukot ||

RM © 2000 - 2010