|

Kirjallisuusseuran kurssilla inspiroiduttiin
Lapin Kirjallisuusseuran perinteeksi muodostunut kirjoittajakurssi Sodankylässä osoitti taas kesäkuussa 2011 suosionsa. Tänä vuonna ryhmiä oli neljä. Niissä nelisenkymmentä osanottajaa paneutui viikon ajan kirjoittamisen saloihin draaman, elämänkertaproosan, lyhyeen proosan ja lyriikan alueilla. Ringistä kurssille osallistui peräti neljä kirjoittajaa: Toini Marjamaa (draama), Irma Melin (elämänkertaproosa), Annukka Immonen ja Saara Heikkinen (lyhyt proosa).
Knoppidraamaa
”Vanha lapinmies nousi tunturiin mukanaan muutamia sieniä. Hän asetti korin tunturin laelle ja alkoi joikata. Sienet kahdentuivat kerran minuutissa. Mies lopetti joikaamisen tasan kello 24, kori oli silloin täysi. Mihinkä aikaan kori oli puolillaan?” Tällaisten knoppikysymysten, erilaisten lyhyttekstien ja joka päivälle uuden kohtauksen omaan näytelmään laatimisen avulla perehdytti Juha Hurme tusinaa opinhaluista kurssilaistaan näytelmän kirjoittamisen saloihin.
Juha ei säästellyt neuvoja, joskus hieman ankariakin, mutta aina mukana oli myönteistä palautetta, väliin jopa kiitostakin. Knoppikysymyksien tarkoitus oli opettaa, miten hämäystä voi käyttää näytelmissä, joissa katsoja tietää enemmän kuin näyttelijä, mutta ohjaaja tietää aina kaiken.
Draamaa on luonnehdittu villiintyneeksi puutarhaksi, ja sellaiselta se totisesti meidän kahdentoista tuotosten valossa tuntui. Meillä oli ankaran työn ohessa hauskaa, nauroimme paljon. Useimmille kurssilaisille jäi vakaa aikomus saattaa aloitettu näytelmä esityskuntoon, jostakin tuli jo esityspyyntöjä. (Toini)
Muistilaatikoista kannet auki
Osallistuin Taija Tuomisen proosaryhmään, jonka aiheena oli tänä vuonna elämäntarina. Meitä kiinnostuneita oli 14 innokasta kynäilijää. Osa ryhmäläisistä oli julkaissut kirjan, jotkut jopa useamman, joillakin kirja oli valmistumaisillaan. Ryhmässä oli hyvä ja kannustava henki. Mukaan tarttui tietoa, taitoa ja tietysti innostusta.
Taija Tuomisella on erityinen kyky houkutella jokainen kirjoittamaan omalla tyylillään tarinoita. Ja ryhmä kirjoitti, kynät kiisivät paperilla. Me avasimme muistilaatikkomme, niinpä syntyi luonnikkaita, mielenkiintoisia muisteluita ja elämäntarinoita. Luimme niitä ryhmälle ja annoimme palautetta. Jokaiseen päivään sisältyi kelpo annos teoriaa, jota voi näin jälkeen päin sulatella monisteita lukemalla.
Aamuluennolla kukin ryhmän vetäjä esitteli omaan alaansa liittyvää. Näin ryhmälleni tuli tuulahdus myös nykyrunoudesta, draamasta ja eräkirjallisuudesta. Päivä päättyi kunkin kohdalla, kun ns. yöjuttu-kirjoitus oli valmis.
Taija kannusti, antoi tietoa, opasti. Vielä sähköpostissa Taija muistuttaa: "Lukekaa ja kirjoittakaa kiivaasti!" Ja minä kirjoitan ainakin 5 minuuttia päivässä. (Irma)
Ei mikään likainen tusina
Lyhyen proosan tusina osanottajaa edusti maantieteellisesti kattavaa aluetta etelästä pohjoiseen ja jopa valtakunnan rajan yli. Ryhmää ohjasi kirjailija Seppo Saraspää, joka teetätti kurssilaisilla runsaasti lyhyitä harjoituksia. Oppituntien nopeat improvisoinnit todistivat kirjoittajan mielikuvituksen rajattomuuden. Yhden tai kahden sanan otsikoista syntyi joka kerta tusina tarinaa, joissa kirjoittaja lähestyi otsikkoa tyystin eri näkökulmasta. Iltatehtävissä sovellettiin päivän oppeja, miten kertomusta lihotetaan ja elävöitetään esim. henkilö- ja miljöökuvauksella sekä dialogilla.
Ryhmä kävi spontaaneja keskusteluja sujuvan tekstin ominaisuuksista. Pois heitettävien säkkiin kerättiin turhia lauseenvastikkeita, kin-päätteitä, tarpeettomia selittelyjä ja saman asian toistoa eri sanoin. Paperille jätettiin teksti, joka kuulosti selkeältä mutta silti rehevältä kerronnalta.
Kuuleman mukaan Sepon ryhmäläisillä jälkimainingit jylläävät yhä. Kirjoitusinto ei laantunut kurssin päättymiseen, vaan nipistelee sormenpäissä edelleenkin. Kukaties ryhmän jäsenistä kuullaan vielä… (Saara)
*
Kuva ylhäällä: Päättäjäistilaisuudessa Taija Tuomisen ryhmä otti ilon irti elämästä ja tartutti naurujoogan avulla sen muihinkin.
Kuva alhaalla:Joku asia vielä askarruttaa Seppo Saraspäätä, jonka ryhmä on päättäjäisissä ympäröinyt opettajansa.
Sivun alkuun
Sisällysluetteloon
Palautelomake
|