|
|
|
Martti Takalo:
Tavallinen päivä
Minä aina ensin muistan heitä,
äitejä jotka pois nukkuneet ovat.
Sitten käännän katseeni kohti teitä,
joilla työt tänään miltei mahdottomat.
Kun pitää sitä ja tuota saada,
ole siinä sitten, ja aamusta iltaan raada.
Jo aamusta herättele ukko kulta,
et muista edes, milloin viimeksi häneltä
sait huomiota osaksesi, tai milloin lemmentulta.
Sitten on vuoro kerrossängyn nuppujen,
nähdä aamuilmeet, kiukun kera itkujen,
mutta niin kultaisten rakastettavien lapsien.
Aamupesu, aamiainen, pienten vaatteet ylle,
raapii vain vatsaansa ukko kulta.
Saa sanotuksi: ”Menee työssä myöhään mulla.”
Kahvikupin seuraksi itsellesi leipää leikkaat.
”Lapsetko haet”, siinä taas sä väärin veikkaat.
Kiireessä palan syöt ja syödessäsi meikkaat.
Jää astiat, kiireesti kun kutsuu työ,
päivän päätteeksi ne siitä löytyy,
kun jatkuu perheenäidin ylityö.
Kotimatka tarhan, ruokakaupan kautta,
olisi lepo tarpeen, voi jo Herra auta
antamaan elämään onnea ja rakkautta.
Mutta onneksi on yksi päivä,
se arjen harmaan helminauhan katkaisee.
Kun huomaat, hävinnyt vierestä ukko kulta
ja ovi suljettu on huoneeseen,
äiti hymyilee, vaikka näkee ukon kadonneen.
Tuoksuu kahvi, ja kuuluu kuiskuttelu vuoteeseen.
Ei tavallinen päivä, ei aamuista nyt kiirettä,
tiskivuoroa hänelle ei nyt siirretä.
Johan aukeaa vihdoin huoneen ovi,
ukolla kukat, kahvitarjotin, ja laulaa lapset.
Onnea ja haikeutta paisuu äidin povi.
Poiketaan arjesta, edes pieni tovi.
|
