Kemin sarjakuvakeskus järjestää vuosittain toukokuussa maailman pohjoisimmat sarjakuvafestivaalit, tuottaa sarjakuvanäyttelyitä ja harjoittaa kustannustoimintaa. Sarjakuvakeskuksen yhteydessä toimii huomattava sarjakuvakirjasto.

Arktista irrottelua

eli sarjakuvatoimintaa Kemissä 1981 - 96

Ainoa mitä elämässäni kadun on se, etten ole koskaan piirtänyt sarjakuvia.
Pablo Picasso France Soir -lehdessä 14.10.1966

"Suomalaisella sarjakuvalla on pitkä perinne ja se voisi viettää vaikkapa 6 000-vuotisjuhliaan, kun lähtökohdaksi ja esikuvaksi otetaan esimerkiksi Uukuniemeltä löytyneet kalliopiirrokset, joissa on sarjakuvan piirteitä", kärjisti akateemikko Matti Kuusi Helsingin vanhalla ylioppilastalolla 2.11.1988. Suomen sarjakuvaseuran järjestämässä tilaisuudessa, johon osallistui myös silloinen kulttuuriministeri Anna-Liisa Piipari, keskusteltiin kotimaisen sarjakuvan asemasta ja julkistettiin kemiläisten Keijo Ahlqvistin ja Ari Kutilan ensimmäinen suomalainen sarjakuvan oppikirja Piirrä sarjakuvaa.

Nykyaikaisen, tekstin ja kuvan saumattomalle symbioosille rakentuvan sarjakuvan syntymäpäivänä pidetään kuitenkin helmikuun 16. päivää 1896. Richard Outcaultin Yellow Kid ilmestyi silloin ensimmäistä kertaa Joseph Pulizerin julkaisemassa World-lehdessä. Samoihin aikoihin syntyivät elokuva, jazz-musiikki, kaupallinen äänilevy ja langaton lennätin. Ensimmäinen suomalainen sarjakuva ilmestyi vuonna 1911, jolloin WSOY julkaisi kirjana Ilmari Vainion Professori Itikaisen tutkimusretken.

Sarjakuva pysyi Suomessakin pitkälti 1970-luvulle saakka lähinnä monikansallisten syndikaattien välittämänä sanomalehtien suosituttuna viihdeaineistona. Aikuisten sarjakuvaa ei albumeina juuri julkaistu, lapsille tarkoitettuja sarjakuvalehtiä sitäkin enemmän. Ranskasta 1950-luvun lopulla alkanut sarjakuvan aikuistuminen tavoitti Suomen näkyvimmin vasta 1980-luvulla. Kemillä on ollut tässä kehityksessä merkittävä panos.

Kemissä sarjakuvaa käsiteltiin kaupungin virallisissa elimissä tiettävästi ensimmäisen kerran joulukuun 30. päivänä 1974, jolloin kaupunginhallitus äänestyspäätöksellä puheenjohtajan kaupunginjohtaja Taisto Johteisen äänen ratkaistessa karsi kasvatusneuvolaan tilattavien lehtien listalta Aku Ankan. Kuriositeettiuutinen kaupunginhallituksen päätöksestä levisi mitä kummallisimmin versioin ympäri maailman Kemille naureskeltiin Sri Lankaa myöten. Pari vuotta myöhemmin Espoon nuorisolautakunnan nostattama kohu housuttomasta, sukupuolikuria loukkaavasta Aku Ankasta meni sekin yleisessä tietoisuudessa Kemin piikkiin, vaikka Kemillä ei ollut asian kanssa mitään tekemistä. Kemin kannanotto oli poliittinen, ei moralistinen.

Vuonna 1977 Kemiin perustettiin kulttuurilautakunta. Kartoittaessaan toiminta-aluettaan muiden kulttuuriasioita hoitavien lautakuntien joukossa, kulttuurilautakunta keksi yhdeksi kohteekseen kotimaisen populaarikulttuurin, erityisesti sarjakuvan edistämisen.

Maailman pienin sarjakuvafestivaali

Suunnitelmista tekoihin päästiin syksyllä 1981. Kulttuurilautakunta järjesti 26. - 27.9. yhteistyössä Suomen sarjakuvaseuran kanssa tapahtuman, jota voitaneen pitää maailman pieninpänä sarjakuvafestivaalina. Sarjakuvaseminaarissa, johon osallistui 13 henkeä, kyseltiin onko sarjakuva taidetta, käsiteltiin sarjakuvan historiaa, tuotantoa ja kulutusta, kotimaista sarjakuvaa ja sarjakuvantekijän asemaa sekä - Aku Ankkaa. Tapahtumaan liittyvään ensimmäiseen valtakunnalliseen sarjakuvakilpailuun osallistui 27 piirtäjää. Kilpailun aihe oli varovasti rajattu käsittelemään kunnallista toimintaa, ja sen voitti Harri Vaalio Kärkölästä mämmilävaikutteisella sarjakuvallaan Näkkilä; Vaalion käsialaa on myös kaupungintalon parkkipaikalle 1985 maalattu seinäsarjakuva. Vaatimaton alku sai myönteistä julkisuutta, mm. Ilta-Sanomat kirjoitti 19.10.1981 otsikolla Kemi teki sarjakuvahistoriaa "Kemin seminaari loi luottamusta siihen, että sarjakuvakiinnostus alkaa levitä myös kulttuuriviranomaisten pariin." Tapahtuman kustannusarvio oli 3 000 markkaa.

Seuraavina syksyinä sarjakuvatapahtumat vakiinnuttivat paikkaansa. Kävijämäärät alkoivat kasvaa, samoin sarjakuvakilpailut vetivät yhä enemmän osallistujia, ja parhaat kilpailutyöt julkaistiin vuodesta 1982 lähtien albumeina. Kahdensadan kilpailijan raja ylitettiin 1985. Seminaareissa tultiin toimeen kotimaisin voimin samaan vuoteen saakka Tarmo Koivisto veti sarjakuvakurssin 1982, suomalaisen sarjakuvan grand old man Veikko "Joonas" Savolainen esitteli tuotantoaan 1983. Käsiteltiin sarjakuvan kieltä, käsikirjoitusta, arvostelua ja arvottamista, sarjakuvan, kirjallisuuden, kuvataiteen ja elokuvan välisiä suhteita. Ranskalainen sarjakuva tunki esille jo 1982 näyttelyn muodossa.

Kulttuuritomisto järjesti aluksi tapahtumat yksin. 1988 sen rinnalle tuli silloin perustettu Sarjakuvakeskus Kemi ry. Vuonna 1993 suuren hallintouudistuksen myötä sarjakuvapäivien järjestäminen siirtyi kokonaan Sarjakuvakeskukselle. 1994 Kemin sarjakuvapäivät hyväksyttiin Finland Festivalsin jäseneksi ja nimettiin vuoden euroarktiseksi kulttuuritapahtumaksi Suomessa.

Kaupungin ja valtion avustusten turvin järjestettävien festivaalien lisäksi Sarjakuvakeskus tuottaa näyttelyjä ja harjoittaa julkaisutoimintaa.Sarjakuvakeskuksen puheenjohtajina ovat toimineet toimittaja Hannu Sainio, varatuomari Veijo Röntynen, sosiaali- ja terveystoimenjohtaja Riitta Luosujärvi ja opettaja/toimittaja Maippi Tapanainen.

Argentiinasta Arkangeliin

Sarjakuvapäivien kansainvälistyminen tapahtui 1985. Rankalainen "selkeän viivan" edustaja Serge Clerk vieraili Kemissä tulkkinaan Patrice Boyer Ranskan kulttuurikeskuksesta. Sen jälkeen arktisilla sarjakuvafestivaaleilla ( Festival Arctique de la B. D. - The Arctic Comics Festival) on vieraillut puolisensataa sarjakuvapiirtäjää, käsikirjoittajaa ja sarjakuvan asiantuntijaa paristakymmenestä maasta, kaikista maanosista Australiaa lukuunottamatta mm. undergroundguru Robert Crumb ja sarjakuvafilosofi Scott McCloud USAsta, piirtäjä Jose Munoz ja käsikirjoittaja Carlos Sampayo Argentiinasta, Euroopan (!) sarjakuvapiirtäjien järjestön FECOn varapuheenjohtaja Norio Yamanoi Japanista ja piirtäjä Frank Odoi Keniasta. Ranskalaisen kielialueen sarjakuvaa ovat esitelleet mm. maailman ehkä tunnetuin naispiirtäjä Claire Bretecher, Bordeaux«n yliopiston professori, käsikirjoittaja Pierre Christin ja Belgian Philipsin pääjohtajan paikalta sarjakuvakäsikirjoittajaksi heittäytynyt Jean van Hamme. Euroopan reuna-alueidenkin, Albanian, Portugalin ja Arkangelin sarjakuva on ollut esillä.

Undergroundia, Mämmilää, sarjakuvakissoja

Näyttelyt ovat keskeinen osa Kemin sarjakuvapäiviä. Vuosien mittaan on järjestetty nelisenkymmentä näyttelyä, monet niistä kolmiulotteisia ja Sarjakuvakeskuksen itse ideoimia ja tuottamia. Vuonna 1991 sarjakuvapäivien täyttäessä 10 vuotta sarjakuvaa esiteltiin peräti kahdeksassa näyttelyssä Täältä tullaan kuolema (Harri Pystysen muistonäyttely), Perkele! sarjakuvia Kittilästä (Kalervo Palsan sarjakuvia; sisälsi Pekka Pitkäsen veistämän kohua herättäneen Palsan muistomerkin Palava Pensas), Pilapiirroksia Murmanskista ja Epävirallisia pilapiirroksia Murmanskista (Jevgeni Sitnikin underground-piirroksia), Neekeriatrsie (Arto Nyyssösen ja Vesa Ilmarannan originaaleja), Jouluevankeliumi Luukkaan, Matteuksen ja Antero Karjalaisen mukaan ja Jouluevankeliumi Hunt Emersonin mukaan sekä Sarjakuva-aiheisia postimerkkejä. Kotimaisista sarjakuvaa sivuavista kuvataiteilijoista ovat esittäyneet mm. Rosa Liksom 1988, Erkki Pirtola 1988 ja 1992 sekä Jouni Kesti Tintti-maalauksillaan 1992. Näyttely Kuka pelkäisi Aku Ankkaa 1994 sisälsi Carl Barksin litografioiden lisäksi Kaj Stenvallin maalauksia. 1992 esiteltiin myös suomalaista sotapropagandaa sarjakuvissa Ismo Lento - rajaseudun poika -näyttelyssä.

Neljä kilometriä sarjakuvaa yli 20 000 stripissään piirtänyt Jope Pitkänen juhli 20-vuotista taiteilijantaivaltaan 1993 Retrospektiivis-repertuaarisella analyyttisen myyttisellä muistonäyttelyllään. Näyttely oli myöhemmin esillä Suonenjoen mansikkakarnevaaleilla.

Ulkomaisesta sarjakuvasta ranskankielistä on on esitelty useamman kerran, mm. Arkkitehtuuria sarjakuvissa ja Ligne claire - Tintin perilliset -näyttelyissä. Itse Tintti oli näyttävästi esillä 1996. Erikoinen oli 1984 kaupungintalon hisseissä järjestetty ranskalaisen Barben eroottisten pystysarjakuvien näyttely 2 x 13 kerrosta. Batman seikkaili Kemissä 1987 ja Erotiikkaa sarjakuvissa hehkutti 1989. Afrikkalaista sarjakuvaa esiteltiin 1989 ja japanilaista 1992, jolloin myös Tom of Finland kohautti homoeroottisilla piirroksillaan. Mittavin ulkomaisista näyttelyistä oli 1993 Ranskan kansallisen sarjakuvakeskuksen tuottama amerikkalaisen, nykyisin Ranskan ja Espanjan rajalla kuvanveistoa harrastavan Robert Crumbin aikaisemmin Angoulemessa nähty Crumbin maailma, jonka näyttelyoikeuksista Kemi kilpaili voitokkaasti Oxfordin taidemuseon kanssa.

Sarjakuvakeskuksen itse tuottamista näyttelyistä menestyksekkäin on ollut vuonna 1995 Tarmo Koiviston Mämmilä 20, joka veti Kemin taidemuseoon kuukauden aikana ennätykselliset 18 248 kävijää. Yhteensä Mämmilässä on käynyt Kemissä, Orivedellä, Helsingin kaapelitehtaalla ja Malmitalossa yli 60 000 katsojaa. Syksyllä 1996 Mämmilä jatkaa kiertoaan Alvar Aalto -museoon Jyväskylään.

Kissat ja koirat ovat etenkin lasten sarjakuvien vakiohahmoja. Eläviä sarjakuvakissoja on esitelty Kemissä pari kertaa, sarjakuvakoiria kerran. 1989 Barbie-nukke ilahdutti lapsia laajassa Onnen kultatyttö -näyttelyssä. Viime vuosina sarjakuvapäiviin on kuulunut monipuolista ohjelmaa sisältävä lasten sarjakuvalauantai.

"Taiteen voitto A4-saasteesta"

Suomen sarjakuvakaupunkina Kemi löi itsensä läpi 1986. Kaupunki käänsi kymmenkunta vuotta aikaisemmin Aku Ankka -jupakan leimaamaa totisen toverin mainettaan päälaelleen, kun kaupungin kunnalliskertomus vuodelta 1985 ilmestyi sarjakuvana. Keijo Ahlqvistin ja Hannu Sainion Kertomus kaupungista nousi etusivujen otsikoihin. Idea oli kaupunginjohtaja Juhani Leinon, kuten myöhemmin Lumilinnakin. Sytöt erilaiseen kunnalliskertomukseen Leino sai kuunnellessaan syksyn 1985 sarjakuvatapahtumassa toimittaja Heikki Jokisen esitelmää, jossa hän kertoi eräiden ranskalaisten suuryritysten, kuten Citroënin, julkaisseen vuosikertomuksiaan sarjakuvan muodossa. Kunnalliskertomuksesta tuli bestseller, sitä myytiin Akateemisessa kirjakaupassa Helsingissä, ja tällä hetkellä se on divari-harvinaisuus. Kunnallisesta sarjakuvakertomuksesta kirjoitettiin koti- ja ulkomaisissa lehdissä toista sataa palstametriä. "Kerrankin valoa idästä", hihkui Ruotsin radion uutislähetys 11.6.1986. Kansan Uutiset jatkoi 20.6.1986 "Kunnalliskertomusten kunniakkana perinteenä on ollut tylsyys ja vaikeaselkoisuus. --- Miten mikään voi tämän jälkeen olla ennallaan? Miten käy kunnallisen arvokkuuden, kun lapset alkavat puhua veroäyristä samalla innolla kuin Aku Ankasta?" Ilta-Sanomat innostui 29.9.1986 "Kemi on uskomaton paikka. Missäpä muualla kuin Kemissä olisi voitu tehdä kunnalliskertomus sarjakuvan muotoon. Sanokaapas toinen kunnalliskertomus, jota voisi lukea naurussa suin kuin tätä. --- Se on taiteen voitto A4-saasteesta."

Kertomus kaupungista oli alku uudenlaisille kunnalliskertomuksille Kemissä, vanhaan ei ollut paluuta. Sarjakuvaa käytettiin osittain kunnalliskertomuksessa 1986 Kemi - kantava kyky ja Sortteerin vuosiliitteessä - eräänlaisessa kunnalliskeromuksessa 1987. Kokonaan sarjakuvallinen oli Ahlqvist-Kutila-Sainion Jyviä ja papanoita - Kemin kaupungin kunnalliskertomus 1993. Erilaisten kunnalliskertomusten sarja huipentui vuonna 1991, kun Kemin kaupunginteatteri esitti kunnalliskertomuksen näytelmänä, johon sisältyi kaupunginvaltuuston autenttinen virallinen kokous.

Kemin kautta esille

Kemin valtakunnallisten sarjakuvakilpailujen alku 1981 oli vaatimaton. Sittemin yhteensä jo 15 kilpailussa aihe on ollut vapaa ja osallistujamäärä vakiintunut vuosittain keskimäärin kahteensataan. Ennätys on vuodelta 1991, jolloin kilpailijoita oli 234. Kaikkiaan kilpailuihin on osallistunut yli kaksi ja puolituhatta yleensä nuorta piirtäjää ja käsikirjoittajaa ympäri maata, Hangosta Inariin, Maarianhaminasta Ilomantsiin. Palkinnoille ja kunniamaininnoille on sijoittunut 134 sarjakuvantekijää. Useimmin menestenyt on oululainen Ilpo Koskela, joka on palkittu seitsemän kertaa. Kemin kilpailujen kautta ovat tulleet esille lähes kaikki merkittävät suomalaiset sarjakuvapiirtäjät 1980- ja 90-luvuilla mm. Hannu Hirvonen, Ari Kutila, Sari Luhtanen & Tiina Paju, Joel Melasniemi, Hannu Mänttäri & Johanna Sinisalo, Pentti Nuortimo, Ville Pirinen, Harri Pystynen ja Sami Toivonen, joka sai vuonna 1989 ensimmäisenä sarjakuvantekijänä Suomen arvostelijain liiton Kritiikin kannukset.

Kemin kilpailujen parhaista töistä on julkaistu albumit Ruusu 1982, X-dreams 1983, Taidetta taiteen vuoksi 1984, Vihaan sarjakuvia 1985, Insayddzoucqin linna 1986, Ihan kiva elämä 1987, Oi kuu 1988, Vihreä polkupyöräni 1989, Kemi 10 1991, Pieni vampyyritarina 1992, Viimeinen bussi 1993, Kulohälytys koko maassa 1994, Hitleri poimii hilloja 1995 ja Coitus interruptus 1996. Albumeissa on sivuja yhteensä 974, joten yhteensidottuna niistä koostuisi tiiliskiviteos.

Puhekuplista ensyklopediaan

Kunnalliskertomukset ja kilpailualbumit mukaan lukien kemiläisiä sarjakuvajulkaisuja on ilmestynyt tähän mennessä kolmisenkymmentä.Vuonna 1986 kulttuurilautakunta julkaisi ensimmäisen suomalaisen sarjakuvaa käsittelevän esseekokoelman Puhekuplia - kirjoituksia sarjakuvasta. Kirjan toimitti kulttuuritoimiston siviilipalvelusmies Erkki Huhtamo, joka on toiminut mm. mediatieteen vt. professorina Lapin yliopistossa. Puhekuplia sisältää kirjoituksia sarjakuvan semiotiikasta, ranskalaisesta "selkeästä viivasta" näytteenä Serge Clerkin sarjakuva Vakoilijoiden pesä - Alpha-Plage ja maailmankuulun kirjailijan ja semiotikon Umberto Econ esseen Jaska Jokusen maailma. Teosta on käytetty yliopistollisena kurssikirjana. Mm. sarjakuvan käsikirjoittamista pohdiskeleva Puhekuplia 2 ilmestyi Heikki Ansan tomittamana 1987.

Puhekuplia-sarjassa kolmantena julkaistiin 1988 ensimmäinen suomalainen sarjakuvan oppikirja, Keijo Ahlqvistin ja Ari Kutilan Piirrä sarjakuvaa!. Toiseen painokseen jo seuraavana vuonna yltänyttä kirjaa on myyty lähes 3 500 kappaletta.

Ensimmäinen Sarjakuvakeskuksen kustantama julkaisu oli fil. lis. Pekka Rönkön 1988 toimittama Kalervo Palsan (1947 - 87) postuumi koostealbumi Kuolema ja intohimo. Siitä kirjoitti Kalervo Toiviainen Pohjolan Sanomissa 16.9.1988 "... on sanottava, ettei viime keväänä perustettu kemiläinen Sarjakuvakeskus olisi voinut aloittaa julkaisusarjaansa upeammin. Kuolema ja intohimo on henkeä salpaava teos, yksi niistä hurjimmista, mitä tässä maassa on koskaan julkaistu." Albumin ranskankielinen laitos La mort et la passion ilmestyi Kirsi Kinnusen kääntämänä seuraavana vuonna, ja se julkistettiin Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilla.

Muita Sarjakuvakeskuksen kustantamia kotimaisia sarjakuva-albumeja ovat Jope Pitkäsen Murmanskissa 1990 julkistettu Puolipohja ja Lempi-kooste Karjala takaisin 1991 sekä Hannu Hirvosen Eroottinen eläintarina, josta on tehty myös ranskankielinen toistaiseksi julkaisematon käännös. Ilpo Koskelan Irlantilainen ilmestyi 1991 ja Ari Kutilan Mustapukuinen mies 1995. Keijo Ahlqvistin ja Ari Kutilan englanninkielinen Tromssan maailman talvikaupunkitapahtumaan tilaustyönä tehty Kemi, perhaps julkistettiin 1990 Lontoossa; albumista ei ole suomenkielistä versiota. Erikoinen on myös 1992 julkaistu Ari Kutilan ja Ilpo Koskelan Sarjakuvakeittokirja, joka sisältää sarjakuvatarinoihin liittyviä oikeita ruokareseptejä. Suomennoksina Sarjakuvakeskus on kustantanut amerikansuomalaisen Graig Ylitalon Einon ja Toivon 1993 ja ruotsalaisen kulttipiirtäjän Ulf Lundkvistin albumin Kahvi kylmenee 1994.

Kustannustoiminnassaan Sarjakuvakeskus on viime vuosinakin suuntautunut sarjakuvaa käsittelevän tietokirjallisuuden julkaisemiseen. Puhekuplia -sarjan jatkona ilmestyi 1992 Sauli Pesosen hakuteos Alkupalat, jossa esitellään 55 suomalaisissa sanomalehdissä ilmestyvää sarjakuvaa. Sani Liljenbäckin Erotiikan ruututarha - Sarjakuvan seksihistoria, lyhyt oppimäärä 1994 oli myyntimenestys. Sarjakuvakeskuksen mittavin kustannushanke toteutui keväällä 1996, jolloin julkaistiin kahden vuoden toimitustyön tuloksena Heikki Jokisen ja Kalervo Pulkkisen Suomalaisen sarjakuvan ensyklopedia. Kemin asemaa uuden kotimaisen sarjakuvan kentässä kuvastaa se, että Kemi mainitaan tietosanakirjassa keskimäärin lähes joka toisella sivulla.

Kemiläisistä sarjakuvantekijöistä Keijo Ahlqvist sai 1987 ensimmäisenä Suomessa läänin taidetoimikunnan puolivuotisen työskentelyapurahan ja Ari Kutila yksivuotisen 1988. Muita kemiläisiä sarjakuvantekijöitä ovat käsikirjoittajat Hannu / Simeoni Sainio ja Erkki Reinikainen sekä piirtäjät Harri Hietala, Mauri Markkanen ja Harri Markoff.

Sarjakuvakeskuksen tiloissa toimii kaupungin omistama sarjakuvakirjasto, jossa on noin 10 000 nidettä ja muuta aineistoa, mm. Robert Crumbin kirjeet Pekka Gronowille 1970-luvun puolivälissä. Julkaisuja ei lainata, vaan ne on tarkoitettu tutkijoiden ja friikkien käyttöön paikan päällä.

Lempi-pystit

Kuvanveistäjä Sanna Koiviston Jope Pitkäsen idean pohjalta toteuttamia Lempi-patsaita on jaettu sarjakuvapäivillä vuodesta 1987 lähtien. Lempi Grand Prix myönnetään vuoden parhaasta kotimaisesta sarjakuvakirjasta, merkittävästä pitkäaikaisesta tuotannosta tai muusta suomalaista sarjakuvaa edistävästä teosta. Strippi-Lempi jaetaan vuoden parhaasta sanomalehtistripistä ja Lehti-Lempi kotimaiselle sarjakuvalehdelle tai kotimaista sarjakuvaa suosivalle sanomalehdelle. Lempi International myönnetään laadukkaille käännösalbumeille.

Ensimmäisen Lempi Grand Prixin sai Harri Pystynen (1950 -90) strippialbumistaan Kadekismus. 1988 palkittiin Suomen sarjakuvaseura tuottamastaan Suomalaisen sarjakuvan näyttelystä, joka oli esillä Angoulemessa edellisenä vuonna, ja 1988 Veikko Savolainen Joonas-sarjakuvastaan. Mämmilä on saanut kaksi grand prixiä 1991 sen sai piirtäjä / käsikirjoittaja Tarmo koivisto ja 1995 toinen käsikirjoittaja Hannu Virtanen. 1992 palkinto myönnettiin Hannu Hirvoselle Sarjakuvakeskuksen kustantamasta loistavat arvostelut saaneesta Eroottisesta eläintarinasta. Petri Kemppisen ja Juhani Tolvasen teos Sarjakuva rakastettuni palkittiin 1992 ja sarjakuvakustantaja Harto Pasonen 1993. Vuonna 1996 oli vuorossa kemiläinen Ari Kutila, joka edellisenä vuonna julkaisi peräti neljä sarjakuvateosta.

Srippi-lempi meni ensimmäisenä itseoikeutetusti Lempi-hahmon luojalle Jope Pitkäselle. Tarmo Koivisto sai ensimmäisen Lempinsä 1988 strippisarjastaan Apina Kapina. Muita Strippi-Lempin saajia ovat Hannu-Pekka Miettinen 1989 (Pahkeinen), Tiina Paju ja Sari Luhtanen 1991 (Maisa ja Kaarina), Juho Juntunen 1994 (Kuukauden rakkaustarina) ja Pekka Seppänen, Pertti Hämäläinen ja Jari Pantzar 1996 (Teuvo Lyly).

Kotimaisista sarjakuvalehdistä Lehti-Lempillä on palkittu Kylmä Metalli 1987 ja Suuri Kurpitsa 1992. Päivälehdistä Lehti-Lempin ovat saaneet Ilta-Sanomat / sarjakuvatoimittaja Juhani Tolvanen 1991, Kansan Uutisten Viikkolehti 1993 ja sanomalehti Kaleva / sarjakuvakriitikko Sauli Pesonen 1995.

Lempi International on mennyt ranskalaiselle kielialueelle kolme kertaa 1987 sen sai Didier Comes (Silence), 1988 Enki Bilal (Unien vankila) ja 1993 Hugo Pratt (Corto Maltese). Puolikymmentä kertaa Kemissä vieraillut Hunt Emerson sai Lempin 1989 albumistaan Lady Chatterleyn rakastaja; tällä hetkellä Kemin ottopojaksi mainittu britti piirtää Kalevalaa, joka ilmestyy parin vuoden kuluttua. Argentiinalaiset Jose Munoz ja Carlos Sapayo saivat Internationalin 1991 Alack Sinner -albumeistaan ja seuraana vuonna Tove Jansson Muumistaan. Amerikkalaisista palkinnon ovat saaneet käsikirjoittaja Neil Gaiman 1994 (Nukketalo - Sandman), Robert Crumb (koko tuotanto) ja sarjakuvaesteetikko Scott Mcloud (Sarjakuva - näkymätön taide) 1995 ja Bill Watterson 1996 (Lassi ja Leevi).

Teatteria, musiikkia ja mies joka oli tukehtua kondomiin

Sarjakuvapäivät ovat sisältäneet albumien julkistamisten, esitelmien ja näyttelyiden lisäksi runsaasti monitaiteellista ohjelmaa.1985 tanssiteatteri Raatikko esitti Lucky Luken inspiroiman Jolly Jumperin ja 1987 Kemin kaupunginteatteri ruotsalaisen sarjakuvapiirtäjän Joakim Pirisen näytelmän Sokeri Sakari. 1993 Jaap Klevering tanssi Ari Kutilan Mustapukuista miestä. Asterix lyö vetoa oli Oulun konservatorion oppilaiden Kemin sarjakuvapäiville tuottama sinfoninen sävelteos 1991. Sarjakuvapiirtäjä Heikki Paakkasen posetiivi on soinut ja Huutajat huutaneet.

Vuonna 1985 festivaalivieraat johdatti Valtakadun ja Meripuistokadun kulmalta kulttuurikeskukseen 16-ruutuinen näyteikkunasarjakuva. Keijo Alhqvistin piirtämä ja Aino Kajaniemen toteuttama yhdeksän metriä korkea "rättisarjakuva" koristi kulttuurikeskuksen seinää parina vuonna. 1991 tavoiteltiin taivaita ruotsalaisten kuvaveistäjä Hans Tjörnerydin ja lentotaiteilija Pierre Holländerin tarkoitus oli piirtää taivaalle kilometrin korkuinen Lempi, mutta tuuli sotki yrityksen.

Sarjakuvapäivillä on kilpailtu vuoden sarjakuvatietäjän tittelistä ja piirretty karikatyyrejä elävän julkkismallin mukaan. Juhlapuheita ovat pitäneet mm. imitaattori Jope Ruonansuu, Kemin vs. kulttuurisihteerinäkin toiminut, nykyinen kansanedustaja Veltto Virtanen, dosentti Seppo Knuuttila, meänkielinen kirjailija, pastori ja fil. tri Bengt Pohjanen sekä Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja Jarkko Laine.

Strippikansa irrottelee jokavuotisissa sarjakuvabileissä, joissa Cat Catien, Altivaltiosihteerin, Lapinlahden lintujen, Rehupiiklesin ym. ohella on esiintynyt sarjakuvapiirtäjien oma bändi Pikkusielun viholliset. Eroottisten sarjakuvapäivien bileissä 1989 muuan mies oli tukehtua kondomiin, kun pääsylippuina myydyistä pähkinöistä kymmeneen oli yllätyksenä piilotettu varmuusesine.

Kemin sarjakuvapäivistä on sarjakuvantekijöille ja friikeille muodostunut vuoden tärkein tapaamistilaisuus Suomessa. Ulkonäöltään usein kuin suoraan stripeistä repäisty festariväki ei ole aiheuttanut järjestyshäiriöitä. Kansallisoopperan ja Helsingin kaupunginorkesterin huilistin kuukausipalkkaisista toimista sarjakuvapiirtäjäksi jättäytynyt Harri Pystynen, maailman hiljaisin mies, kirjoitti käytyään Kemissä viimeisen kerran "Heräsin junassa. Jos olin häiriöksi, en halua sitä tietää." Kalervo Palsan rinnalla suomalaisen sarjakuvan hurjin taiteilija kuoli itsemurhaan 1990.

Muumi vai Cäcisalmen Cicciolina?

1980-luvun puolivälissä sarjakuvapäivien vakiinnutettua asemansa Suomen merkittävinpänä ja maailman pohjoisinpana sarjakuvafestivaalina, tapahtumalle etsittiin tunnushahmoa. Ilta-Sanomien sarjakuvatoimittaja Juhani Tolvanen ehdotti Tove Janssonin Muumia. Kiltti Muumi, vaikka se onkin ylivoimaisesti tunnetuin suomalainen sarjakuvahahmo maailmalla, ei oikein istunut Kemin arktiseen ja anarkistishakuiseen imagoon. Sen sijaan Ilta-Sanomissa 1981 aloittanut Jope Pitkäsen Lempi, "Filosofinisti, Rambo of Bomba, Ikoninurkan Idi Amin ja Ruttopuiston Räkäposki" sopi hyvin. Karjalaa takaisin haikailevalle "Cäcisalmen Cicciolonalle" ei riittänyt maallinen vaellus, vaan kuoltuaan sähköiskuun lähes 100-vuotiaana 30.10.1993 "Elämän Evakko" jatkaa elämöintiään taivaassa. Jope suunnitteli sarjakuvapäiville ja Sarjakuvakeskukselle Suomen vaakunaa lempeästi parodioivan logon. Vähän pelättiin, että tunnus käsitettäisiin insänmaallisia arvoja rienaavaksi. Asenteet olivat kuitenkin avartuneet 1970-luvun vaihteesta, jolloin Harro Koskinen sai Sikavaakunastaan vankeustuomion. Lempi on kissoineen komeillut sarjakuvapäivien lipussa, t-paidoissa ja muissa tuotteissa sekä veistetty lumeen ja styroxiin. Lempi-hahmoista vapaudenpatsastakin on suunniteltu sisäsatamaan. Lempin mökki on roikkunut sarjakuvapäivillä nosturin nokassa useita kertoja.

Saattue Murmanskiin ja muita matkoja

Euroopan suurimmat sarjakuvafestivaalit järjestetään vuosittain tammikuussa Ranskan Angoulêmessa, Cognacin piskuisen kaupungin naapurissa. Festivaalien kävijämäärä on lähes 200 000, joukossa satoja piirtäjiä, kustantajia ja tutkijoita ympäri maailmaa eli mitä otollisin paikka solmia kansainvälisiä suhteita. Kemin kulttuuritoimiston, sittemmin Sarjakuvakeskuksen edustajat ovat vuodesta 1986 vierailleet Angoulemen festivaaleilla.

Angoulêmessa 1990 Sarjakuvakeskus sai englantilaiselta Knockabout -sarjakuvakustantamolta kutsun vierailla Lontoossa. Matkalle saman vuoden helmikuussa osallistui kymmenkunta sarjakuvaihmistä Suomesta. Ahlqvistin ja Kutilan albumi Kemi, perhaps oli tarkoitus julkistaa Hyde Parkissa ja pitää kenties jatkot paikallisessa putkassa. Isäntien toivomuksesta tilaisuus pidettiin kuitenkin London Sketch Club Chelseassa. 1700-luvulta peräisin olevalla rähjäisellä piirtäjien klubilla suomalaiset esiintyivät naurattavasti: paikalla olleet puolisen sataa englantilaista piirtäjää oli tikahtua nauruun. Vain Suomen suurlähetystön lehdistöavustaja, nuori nainen, hymyili jotenkin vaillinaisesti Jope Pitkäsen mother fucking -limboille. BBC teki Kemin sarjakuvakeskuksesta radio-ohjelman.

Kymmenkunta englantilaista piirtäjää ja kustantajaa vahvistettuna amerikkalaisella, entisellä underground-miehellä, nykyisin Pariisin keskustassa karjafarmia pitävällä Gilbert Sheltonilla ja hollantilaisella herrasmiehellä Berhard Willemillä teki seuraavana syksynä vastavierailun Kemin kautta Neuvostoliiton Murmanskiin, jossa pidettiin Kemin 9 1/2. sarjakuvapäivät. Varsinaisilla sarjakuvapäivillä oli välivuosi, kun festivaalien ajankohta siirrettiin syksystä kevääseen. Saattueeseen osallistui myös kolmisenkymmentä suomalaista sarjakuvantekijää, friikkiä ja toimittajaa. Murmanskin historiallisessa museossa avattiin Sarjakuvakeskuksen tuottama venäjänkielinen Suomalaisen sarjakuvan näyttely, johon tutustui kolmen viikon aikana parikymmentä tuhatta murmanskilaista. Maan alta löytyi anarkistinen taiteilijaryhmä Avan, johon erityisesti ulkomaalaiset ihastuivat. Ari Kutila myi Mustapukuisen miehensä Polarnaja Pravdaan 30 ruplalla; hänen agenttinsa, matkanjohtaja, sai 70 ruplaa, josta taiteilija oli syystäkin katkera. Jope Pitkäsen Puolipohja julkistettiin albumin tapahtumia muistuttavissa olosuhteissa eli Arktika-hotellin pöydän alla. Willem julkaisi matkasta piirroskertomuksen ranskalaisessa Liberation-lehdessä ja Hunt Emerson Kemin festivaalilehdessä Lempi-Sanomissa.

Syksyllä 1991 Suomalaisen sarjakuvan näyttely avattiin Tallinnassa. Samana päivänä Viro juhli itsenäistymistään. Näyttely oli Tallinnan television toisena pääuutisena heti laululavalla pidetyn isenäistymisjuhlan jälkeen. 1994 samainen näyttely vietiin Venäjän Arkangeliin, jossa se oli esillä historiallisessa museossa. Avajaisten jälkeen yöllä Sarjakuvakeskuksen silloinen puheenjohtaja Hannu / Simeoni Sainio hakattiin henkihieveriin; Sainio sai parin tuhannen dollarin korvaukset, pahoinpitelijä potkut Venäjän armeijan kapteenin virastaan. Matkaa hankaloitti myös lentolakko; Aeroflotin rikkurilennolla päästiin kuitenkin Murmanskiin ja sieltä linja-autolla Suomeen.

LÄHTEET

Kemin kulttuurilautakunnan pöytäkirjat 1977 - 88, Sarjakuvakeskuksen pöytäkirjat 1988 - 96, Lempi-Sanomat 1991 - 95, parituhatta sarjakuvakirjastossa säilytettävää lehtileikettä ja kirjoittajan valikoiva muisti.

Paluu etusivulle