| Etusivu |
| Taustaa |
| Luottamustoimet |
| Kirjoitukset |
| Palaute |
| Yhteystiedot |
Nyt jos koskaan luulisi kaikkien kynnelle kykenevien rientävän äänestämään, sillä kukapa ei haluaisi vaikuttaa siihen, ketkä Kemin asioista tulevan valtuustokauden aikana päättävät. On otettava kantaa siihen, miten terveydenhuolto järjestetään, missä ja miten sairaita ja vanhuksia hoidetaan. On päätettävä, tuetaanko myös lasten kotona hoitamista vai tarjotaanko vain päivähoitoa. Kuinka käy koululaisten, onko kouluterveydenhoitaja paikalla ja saavatko opettajat apua koulukuraattorilta ja psykologilta vaativaan tehtäväänsä. Entäpä vammaisten oikeudet tasavertaiseen kohteluun, henkilökohtaisiin avustajiin ja mahdollisimman normaaliin elämään. Miten ehkäistään nuorten syrjäytymistä, edistetään terveyttä ja millä keinoilla puututaan varhain, kun on tarvetta.
Päättäjät ovat paljon vartijoina. Eteen tulee kauaskantoisia valintoja kaavoittamisesta, kunnallistekniikan satsauksista, yrittämisen mahdollistamisesta. Kemin imago rämpii edelleen pohjalukemissa; siinäkin on tavoitetta päättäjille, että me kemiläiset itse etunenässä ja meidän perässämme myös muut näkisivät kaupunkimme mahdollisuudet, sen kauneuden ja viihtyisyyden.
Töitä siis riittää. Vaikka menneeseen ei kannata liikaa keskittyä, on kuitenkin hyväksyttävä se, että tulevat vuodet rakentuvat niiden päätösten mukaan, jotka olemme tänä valtuustokautena tehneet. Meneillään olevat neljä vuotta ovat olleet tiukkaa taloudenhoitoa, kriisikunnaksi joutumista ja lujaa sitoutumista kriisistä selviytymiseen, monia äänestyksiä ja koviakin keskusteluja, joissa ei aina ole muistettu edes hyviä käytöstapoja. Uskon kuitenkin, että päällimmäisenä meillä kaikilla luottamushenkilöillä on ollut tavoite selviytyä kriisistä, mennä eteenpäin ja tehdä Kemistä entistä parempi paikka asua.
Nyt on aika valita joukkue seuraavalle nelivuotiskaudelle. Hyvässä joukkueessa on mukana vanhoja konkareita, joilla on tietoa ja kokemusta, mutta myös uusia innokkaita tulokkaita, joilla on ideoita ja tuoreita ajatuksia. Niin kuin missä tahansa työpaikassa, myös valtuustossa ja lautakunnissa tarvitaan molempia. Lisäksi tarvitaan kunnioittamista, arvostamista, kuuntelemista ja taitoa tehdä kompromisseja. Tarvitaan tekemisen iloa ja hyvää yhteishenkeä.
Päätöksenteko ei kuitenkaan ole vain meidän kemiläisten käsissä, vaan uuden valtuuston on oltava valmis entistä tiiviimpään yhteistyöhön naapurikuntien kanssa. Valtuuston lisäksi valitsemme edustajamme kuntayhtymiin ja maakunnallisiin luottamustehtäviin. Näihin tehtäviin on valittava sellaisia henkilöitä, joilla on uskallusta ja taitoa viedä asioita eteenpäin oman kaupunkimme kannalta. Olen sitä mieltä, että kun valtuusto on esimerkiksi sitoutunut tavoittelemaan sosiaali- ja terveyspiiriä, myös kemiläisten edustajien on puhuttava saman tavoitteen puolesta. Maakunnallisissa ja seudullisissa luottamustehtävissä ei edusteta vain itseään, vaan ollaan oman kaupungin äänenä.
Valtuuston puheenjohtajana olen saanut olla neljä vuotta päätöksenteon keskeisellä näköalapaikalla. Kokemus on ollut haastava ja mielenkiintoinen ja olen oppinut paljon myös itsestäni. Kemi on hieno paikka asua ja tehdä työtä. Me kemiläiset olemme usein liian kriittisiä ja helposti näemme vain kotikaupunkimme nurjat puolet.
Nyt on loppukiri vaikuttaa seuraavan valtuustokauteen. Jokainen ääni ehdokkaille on kannanotto siihen, miten tästä mennään eteenpäin. Käytä siis ääntäsi.
sivun alkuunTänä syksynä on taas mahdollisuus hakea neljän vuoden pätkätöitä. Palkka ei ole suurensuuri ja työaikakin on epäsäännöllistä, mutta jos haluat elämääsi haasteita, mielenkiintoisia tehtäviä ja olet valmis opiskelemaan uusia asioita, olet juuri oikea henkilö tehtävään. Helppoa pestiä ei ole lupeissa, mutta aivan varmasti opit katsomaan asioita eri kantilta kuin tähän asti. Hakuaika alkaa olla vähissä eli ei muuta kuin ilmoittautumaan hakijaksi.
On siis kunnallisvaalisyksy. Ehdokashaku on kiireimmillään, listoja eri painotuksilla löytyy kaikille halukkaille ja tervetulleeksi toivotetaan niin uusia kasvoja kuin vanhoja konkareitakin. Juuri nyt on aika hylätä tekstaripalstat vaikuttamisen välineinä ja lähteä mukaan tekemään päätöksiä ihan oikeasti. Tekstaripalstojen vakituisille kirjoittajille suosittelen ehdokkuutta juuri siksi, että heillä on tapana puuttua epäkohtiin ja tarjota auliisti ratkaisuja erilaisiin ongelmiin. Asioita ei kuitenkaan ratkaista lehtien palstoilla, vaan demokratia vaatii yhteisiä päätöksiä ja juuri niitä päättäjien paikkoja jaetaan tänä syksynä. Päätöksenteossa ei oma esitys tai ongelmanratkaisu saa välttämättä kannatusta ja voipa käydä niinkin, että jonkun muun esitys alkaa itsestäkin vaikuttaa paremmalta. Se onkin koko luottamustehtävän suola: on hyvä huomata, ettei kaikki viisaus asu minussa tai minun mielipiteissäni, vaan joku muu voi nähdä asiat paremmin ja esittää osuvampia ratkaisuja. Parhaat ratkaisut syntyvät useimmiten keskustelemalla, pohtimalla ja kompromissejakin tekemällä.
Luottamustehtävän hoitamista helpottaa, jos on avarakatseinen eikä kovin tiukkapipoinen. On hyväksi osata myöntää, ettei tiedä kaikkea tai ettei osaa vastata kaikkiin kysymyksiin. Ahkera kannattaa olla ja innokas ottamaan selvää itselleen vieraista asioista. On hyvä, jos ei kuvittele lähtevänsä parantamaan kaikkia epäkohtia, mutta uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiin ja maailmanparantamiseen on hyvä kuitenkin olla, muuten homma käy puurtamiseksi ja siinä väsyy. On eduksi, jos viihtyy ihmisten parissa. Keskustelutaidosta on hyötyä ja varsinkin kyvystä kuunnella. Hyvä kunto ja kunnon yöunet auttavat jaksamaan pitkiäkin kokouksia.
Eri alojen asiantuntijoita tarvitaan luottamustehtävien hoitajiksi, mutta ei kannata jäädä vain yhden asian ajajaksi. Mielestäni on hyvä, jos insinööri ei välttämättä hakeudu tekniseen lautakuntaan tai opettaja päättämään koulutuksesta. Sairaanhoitaja saattaa katsoa terveydenhuoltoa liian läheltä tehdäkseen kokonaisuuden kannalta parhaita ratkaisuja ja hän voisi olla hyvä miettimään vaikkapa kunnallisteknisiä ongelmia tavallisen kuntalaisen kannalta. Maallikkojahan luottamushenkilöt ovat ja liiaksi omaan ammattiin ja työhön sidottuina saattavat olla kyvyttömiä näkemään kokonaisuuksia.
Kenenkään ei kannata lähteä ehdokkaaksi vastentahtoisesti tai vain muiden mieliksi. Valtuusto tai lautakuntatyö sitoo neljäksi vuodeksi ja vaikka kokouksia ei niin kovin tiheästi olisikaan, on jatkuvasti pidettävä itsensä ajan tasalla ja oltava kiinnostunut omasta vastuualueestaan. Mutta jos olet innostunut, haluat vaikuttaa, oppia ja antaa oman panoksesi oman kotikaupunkisi kehittämiseen, tule ihmeessä mukaan. Kaikki me ehdolle lähtevät olemme samalla viivalla, kun vaalit alkavat; yhtään ääntä ei ole valmiina hankittuna. Siksi kannattaa olla tosissaan ja kertoa se muillekin, että tietävät äänestää.
sivun alkuunKesäillat alkavat viiletä, aamuissa on syksyn kirpeyttä. Juhlakesä on lopuillaan. Aloitimme keväällä tyttären lakkiaisilla, seuraavaksi juhlimme ammattiin valmistuneita ja lopuksi kuopuksen rippijuhlia. Kakkuja on siis leivottu, vieraita kestitty ja nautittu iloisesta yhdessäolosta. Juhlat ovat valopilkkuja arjessa, odotettuja ja huolella valmisteltuja. On ollut hienoa jakaa hyviä hetkiä perheen ja ystävien kanssa.
Kesällä elämä muuttuu epäsäännöllisemmäksi ja aikataulut löysemmiksi. Lomalla ei tarvitse herätä kellon mukaan ja nukkumaankin mennään sitten, kun huvittaa, eikä unta edes tarvita kovin paljon. Kun koulut alkavat, on säännöllistä rytmiä taas opeteltava. Arki koittaa, tavallinen jokapäiväinen elämä kaikkine tuttuine kuvioineen.
Arki on hyvä asia. Loputon loma tai jatkuva juhla ei enää tuntuisi juhlalta, jos ei välillä olisi arjen aikaa. Harmillisen usein emme kuitenkaan malta elää tavallisessa arjessa. Ajatukset karkaavat tulevaan tai muistelevat menneitä niin, ettemme enää huomaa, miten arvokas ja ainutlaatuinen juuri tämä hetki on. On paljon kiinni omasta asenteesta, miltä elämä maistuu. Silmät ja korvat auki kulkiessa arkeen mahtuu monenlaista iloa. Ei niiden asioiden niin isoja tarvitse olla; hymy, ystävällinen sana, taputus olkapäälle. Toisen ihmisen huomioonottaminen, ilon ja hyvän olon jakaminen antavat itsellekin hyvän mielen.
Seurakunta on mukana niin ilon kuin surunkin juhlissa. Pienen lapsen ristiäiset, nuoren konfirmaatio, hääjuhlat, mutta myös hautaan siunaamiset ja surun kohtaamiset ovat tuoneet seurakunnan lähelle tänäkin kesänä. Ihmisen kohtaaminen ei kuitenkaan saa jäädä vain hetkittäisiin juhliin, vaan seurakunta voi ja haluaa olla osana tavallista arkea. Kesän rippileirien tarkoituksena ei ole vain tarjota täysihoitoa viikoksi, vaan kipinää tulla mukaan seurakunnan toimintaan. Toivottavasti mahdollisimman moni tämän kesän riparilainen löytää tiensä nuoriskalle ja isoiskoulutukseen.
Huomaan muistavani yhä enemmän ohjeita ja sanontoja, joita lapsena kuulin vanhemmiltani ja myös yhä enemmän arvostavani sitä elämänviisautta, jota he jakoivat arjen keskellä. Parhaiten ohjeet ja neuvot muistaakin, kun niitä kuuntelee ja kohtaa jokapäiväisessä elämässä. Perheen yhteiset hetket ovat sitä tavallista arkea, josta löytyy paljon pieniä iloja, mutta myös tukea ja turvaa silloin, kun sitä tarvitaan. Perheen yhteiselle ajalle on tänä päivänä suuri joukko kilpailijoita. Siinäpä onkin haastetta meille vanhemmille, että pärjäämme kisassa ja saamme viettää laatuaikaa lastemme ja nuortemme kanssa. Ei auta jäädä taivastelemaan nykymenoa, vaan on riennettävä kisaan mukaan, arjen iloja jakamaan.
sivun alkuunKesälomareissu on tältä kesältä tehty ja pyykkipussitkin jo purettu ja pesty. Lomareissussa on miltei parasta kotiin palaaminen; pihalla kukat kukkivat, huoneet ovat avaria ja valoisia, kaikessa on tervetulotoivotuksen kaiku. Pienen poissaolon jälkeen koti tuntuu maailman parhaimmalta paikalta olla ja asua.
Kuten joka vuosi suuntautui matkamme tänäkin kesänä Helsingin seudulle. Huolimatta siitä, että maisema ja kadutkin ovat käyneet vuosien varrella tutuiksi, koin jälleen samaa pienuuden tunnetta isossa kaupungissa. Ihmisiä ja autoja, liikennettä ja meteliä oli liikaa. Matkat olivat pitkiä ja aikaa vieviä, eikä paikasta toiseen ajaa hurauttanut hetkessä, niin kuin kotona on totuttu.
Juhannusta vietimme Savon sydämessä, järven rannalla, upeissa maisemissa. Mutkaiset tiet, mäet ja vaihtelevat maisemat viehättävät tasaisen maan asujaa erilaisuudellaan. Puut ovat isompia, kukat kukkivat runsaammin ja järvien kimallus hivelee silmää. Kyllä Suomessa kelpaa matkustella, ajella pitkin ja poikin kauniita teitä ja kujia. Näkemistä ja kokemista riittää, vaikkei kävisi ainoassakaan kesätapahtumassa.
Kotimatka tuntuu aina lyhyemmältä kuin menomatka. Niin viehättäviä kuin mäkiset ja vaihtelevat maisemat ovatkin, oli kuitenkin kuin kotiin tulisi, kun pysähdyimme tapamme mukaan Pulkkilan ABC:lle kahville. Kun auton ikkunasta näkyi tasaisia peltoja ja niittyjä, muutama lehmä siellä täällä eikä juuri muuta, tiesi olevansa matkalla sinne, minne pohjimmiltaan kuuluu.
Olen vakuuttunut siitä, että meille ihmisille on sisäänrakennettu se maisema ja paikka, jossa on oma kotimme. On arvokasta ja turvallista kokea kuuluvansa jonnekin. Irtautuminen omasta tutusta maisemasta voi olla vaikeaakin. Meren äärellä kasvaneena ei järvi eikä joki ole minulle ollenkaan niin merkittävä kuin meri. Haluan nähdä veden jatkuvan horisonttiin, rannattomana. Ei kuitenkaan kannata kiistellä siitä, mikä on parasta maisemaa, sillä kukin kokee omimpana sen tutuimman ja itselleen tärkeimmän ympäristön.
Tyttäremme aloittaa opiskelunsa ensi syksynä. Edessä on muutto toiselle paikkakunnalle. On aika ottaa ensi askelia aikuisuuteen, aloittamaan omaa elämää. Muutto pois lapsuudenkodista on suuri muutos nuoren ihmisen elämässä. Aivan varmasti eteen tulee yksinäisiä iltoja ja ikävääkin, mutta toisaalta myös paljon riemua siitä, että selviytyy ja osaa elää omaa elämäänsä. Ja tietenkin myös opiskelun iloa, uusia tuttuja ja ystäviä. Kasvamiseen kuuluu irrottautuminen vanhemmista ja perheestä, vaikka kotiin voikin aina palata. Meidän vanhempien on aihetta olla tyytyväisiä siitä, ettei nuoren kotoa lähteminen tunnu vaikealta. On hienoa, että olemme voineet antaa lapsellemme sellaiset elämisen eväät, joilla pärjää maailmalla. Lapsen kotoa lähteminen on toki kasvun paikka vanhemmillekin. Ikäviä iltoja ja kaipuuta, huolta ja miettimistä on luvassa myös meille. Ja iloa siitä, että nuori selviytyy ja tarvittaessa tietää saavana tukea ja apua vanhemmiltaan ja perheeltään. Tämä kesä on sopeutumista muutokseen meille kaikille.
Lomalla on nautinnollista vain olla ja nauttia juuri tästä hetkestä. Jos sattuu satamaan, ei sitä kannata murehtia. Loma on lomaa, eikä sää tai mikään muukaan sitä muuksi muuta. Päättäjänäkin on hyvä vetää henkeä ja antaa mielen ja ajatusten rentoutua hetkeksi. Olen varma, että taas syksyllä riittää ajateltavaa ja päätettävää liiankin kanssa; niin isoista asioista saamme ja joudumme tekemään päätöksiä.
sivun alkuunKiitollisuus on tunne, joka saattelee meidät tänne sankarihaudoille kaatuneiden muistopäivänä. Kiitollisuus heille, jotka ovat puolustaneet isänmaatamme ja jääneet sodan jalkoihin; kiitollisuus teille, jotka rakensitte tämän maan heidän jälkeensä.
Minun sukupolvessani näkyy sodan muisto. Isäni ja ikäisteni isät antoivat parhaat vuotensa sodalle, antoivat nuoren miehen elämänilon, haaveet ja toivon tulevasta. Osa heistä palasi takaisin, keräsi elämänsä palaset ja alkoi rakentaa uutta. Uskoi ja toivoi ja teki lujasti töitä. Ja onnistui rakentamaan uudelleen sen, mikä oli mennyt rikki ja tuhottu. Muuta vaihtoehtoa ei ollut. Suomalaisella sisulla oli tartuttava töihin. Monen koulu jäi käymättä, vaikka halua ja taitoa olisi ollut. Ei ollut aikaa nuoruudelle, vaan oli astuttava aikuisen saappaisiin. Piti kiriä kiinni ne vuodet, jotka olivat kuluneet sodassa.
Osa ei palannut. Heidän taipaleensa päättyi, nuorten miesten elämänlanka katkesi. Ja heidän jälkeensä jäi suru ja menetys, elämän rakentaminen ilman isää, poikaa, veljeä. Jäljelle jäivät omaiset, joiden piti koota elämän palaset ja yrittää korvata menetetty perheenjäsen. Ei ollut aikaa jäädä suremaan ja elämä jatkui kaikesta huolimatta.
Rauhan ja jälleenrakentamisen vuodet ovat parantaneet ja hoitaneet, lohduttaneet ja antaneet etäisyyttäkin menetyksiin. Nuorten miesten muisto ei kuitenkaan saa haalistua eikä se unohdukaan, kunhan me maltamme kuunnella nyt jo ikääntyneiden veteraanien muisteluita.
Isäni palaa yhä uudelleen sotatantereille, puhuu pojista ja muistelee hätää ja pelkoa, mutta myös iloa, nuorten miesten keskinäistä leikinlaskua ja kisailua. Iän myötä muistot ovat tulleet entistä läheisimmiksi. Ei ole sellaista juttuhetkeä, etteikö jokin muisto tulisi mieleen, jokin sattumus - tilanne, josta selvittiin. Usein silmiin tulee myös etäinen katse, jolloin voi vain arvailla, mitä sen taakse verhoutuu. Arvatenkin tilanteita, joita ei voi eikä jaksa jakaa, jotka vieläkin järkyttävät ja jotka haluaisi jo unohtaa.
Meidän on tärkeää kuunnella ja painaa mieleemme noita isiemme kertomia tarinoita ja kertoa niitä edelleen. Voimme antaa lastemme ja lastenlastemme elämän rikkaudeksi muistoja, sukujen historiaa, joka auttaa heitä ymmärtämään omat juurensa. On tärkeää kokea kuuluvansa johonkin. Kaatuneiden muistopäivänä katsomme taakse päin, vuosikymmenien takaiseen historiaan ja kiitämme heitä, jotka antoivat meille mahdollisuuden kääntää katseemme tulevaan, antoivat meille hyvinvoinnin ja tulevaisuuden.
sivun alkuunNuori tyttö marketin kassalla katsoi ystävällisesti hymyillen silmiini, otti pankkikortin, kiitti ja sanoi pari ystävällistä sanaa. Jono takanani oli pitkä ja hihnalla röykkiöittäin ostoksia. Kaupan sulkemisaikakin oli lähellä. Ystävällisyys ei kuitenkaan vienyt aikaa yhtään enempää kuin kiireinen ja totinen kohtaaminen ja pienestä hetkestä jäi hyvä mieli. Toisin kävi, kun soitin matkapuhelinoperaattorille ja monien napinpainallusten jälkeen sain vain uusia kehotuksia odotella ja taas odotella. Välillä soi mekaaninen musiikki. Automaatti tosin käski lähestyä sähköpostilla, mutta olisin halunnut puhua oikean ihmisen kanssa ja selvittää asiani saman tien. Ei onnistunut.
Asiakas on aina oikeassa. Tai hänellä on ainakin oikeus olla se, jota palvellaan. Monta mutkaa voi kuitenkin olla matkassa palvelun saamiseksi. On automaattiääniä, jotka kehottavat valitsemaan kakkosia ja kolmosia, eikä langan päähän saa oikeaa ihmistä, jolle puhua. On toimimattomia tietojärjestelmiä, joiden vuoksi haluttua palvelua ei voida antaa tai ainakin pitää odottaa tai muuten vain on hämminkiä. On puhelinkeskuksia, joihin voi juuttua kiinni pitkiksi ajoiksi. Onpa käynyt niinkin, että omaa rahaansa ei saa pankkiautomaatilta eikä sillä voi maksaa kaupassa, kun systeemit eivät toimi.
Joskus asiakas voi olla avun tai palvelun tarpeessa tietämättä oikein itsekään, mitä se apu voisi olla. Silloin palvelun antajalla pitää olla aikaa kysellä ja kuunnella, mitä asiakas haluaa ja tarvitsee. Jos malttaa kysellä rauhallisesti ja antaa aikaa vastauksille, todennäköisesti avun tarve ennen pitkää selviää. Ensimmäiseen kohtaamiseen kannattaa yleensä satsata, sillä tyytymätön asiakas tulee helposti takaisin entistä tyytymättömämpänä.
Tietokone on tämän päivän kynä ja paperi. Jos kone ei toimi, homma ei suju, olipa sitten kyse lähes mistä tahansa asiakaspalvelusta. Tietokone tarvitsee tietojärjestelmiä, joiden toimiessa asiat hoituvat, mutta katkokset järjestelmissä saavat aikaan monta ongelmaa. Kaikki asiakaspalvelijatkaan eivät ole välttämättä parhaimmillaan tietotekniikan kanssa puuhatessaan ja sekin aiheuttaa päänvaivaa. Ajan ratasta ei voi eikä kannata yrittää pyörittää taaksepäin, mutta onhan se harmillista, että vaikkapa yksi kesäinen ukkoskuuro voi halvaannuttaa koko palvelujärjestelmän, jos huonosti sattuu. Eivätkä ongelmattomia ole tänä päivänä niin tavanomaiset yritysten fuusiotkaan, kun tietojärjestelmät eivät ymmärrä toisiaan, vaikka niiden käyttäjät ymmärtäisivätkin. Ja silloin asiakaspalvelu kärsii.
Terveydenhuollossa asiakkaan kohtaaminen on erityisen tärkeää. Lääkärit ja hoitajat ovat paljon vartijoina ihmisiä kohdatessaan. Jokaisessa kohtaamisessa on loppujen lopuksi kyse ainutlaatuisesta tilanteesta, joka on asiakkaana olevalle tärkeä ja merkityksellinen. Ei siis auta rutinoitua, kun tekee työtä ihmisten kanssa. Valppaus ja herkkyys ovat hyväksi. Mitä vaikeammasta tilanteesta on kyse, sitä enemmän on tarpeen lukea rivien välistä. Ihminen kun on kokonaisuus ja kertoo joskus enemmän kehollaan kuin sanoilla. Silloin on tärkeää, että lääkäri tai hoitaja keskittyy edessään istuvaan ihmiseen eikä vaikkapa tietokoneeseen.
Nuori tyttö marketissa oli oivaltanut oleellisen asiakaspalvelusta. Pieni hetki kassalla voi olla jollekin yksinäiselle ihmiselle päivän kohokohta, ainoa kerta, jolloin saa vaihtaa pari sanaa toisen ihmisen kanssa. Eikä ystävällinen palvelu vie aikaa yhtään enempää, onpahan vain mukavampaa niin palvelun antajalle kuin saajallekin.
Ensimmäinen aamu, jolloin töihin lähtiessä katulamput ovat sammuneet, taivaanranta on vaalea ja kuulakas ja ilmassa on aavistus keväästä, tuntuu joka vuosi yhtä ihmeelliseltä. Valoon tottuu pian, mutta sen puutteeseen ei oikein totu koskaan. En pode kaamosmasennusta, en käperry talviunille, enkä edes ole tavallista väsyneempi pimeään aikaan, mutta silti valon lisääntyminen saa ilon ailahtamaan sisälläni. Valo antaa energiaa, lisää myönteisyyttä ja auttaa selvittämään pään, kun on monimutkaisia asioita ratkaistavina. Asiat ikään kuin näkyvät paremmin, kun on valoisaa, omat ajatukset ovat selvempiä ja polut suorempia kuin pimeällä.
Mistä löytäisimme valon ja ilon, joka kantaa arkipäivän koitoksissa? Olen vakuuttunut siitä, että ihminen on enemmän tai vähemmän oman onnensa seppä. Kielteiset ajatukset synnyttävät kielteisiä puheita ja tekoja ja saavat aikaan negatiivisen kierteen. Hyvän kierrättäminen vaikuttaa juuri päinvastoin. Kun ajattelen myönteisesti enkä anna epäluulolle ja harmille valtaa, sananikin ovat myönteisiä ja teot siinä samassa. Ja pakkoko sitä on aina sanoa ääneen niitä ikäviä huomautuksiakaan; vaikeneminen on joskus kultaa.
Optimistinen ajatukseni on, että talven kiemurat päätöksenteossakin selkiintyisivät valon lisääntyessä. Onhan varsin harmillista, että kuukausia valmistelimme sosiaali- ja terveyspiiriä vain päättääksemme lopulta, ettei siitä mitään tule. Loppujen lopuksi olemme taas lähtöruudussa; mitään uutta ei tapahdu. Puhumattakaan kaikista muista hankkeista, jotka ovat hiipuneet.
Vasta julkaistun tutkimuksen mukaan iso osa seutukuntamme kuntapäättäjistä on kunnan omia työntekijöitä. Onko se sitten syynä päättämisen vaikeuteen ja varovaisuuteen niin, ettei voida tai haluta tehdä päätöksiä, jotka koskevat omaa työpaikkaa tai omien työkavereiden töitä? En ole koskaan uskonut sellaiseen nurkkakuntaisuuteen, että ajetaan vain omia asioita, enkä ole nytkään muuttamassa käsityksiäni. Olen kuitenkin pohtinut tavallista enemmän sitä, kuinka paljon henkilökohtaiset intressit loppujen lopuksi merkitsevät. Oltuani vajaan vuoden yksityisen työnantajan leivissä on pakko todeta, että päätöksenteon läpinäkyvyys, prosessien selkeys ja muutoksessa eläminen ovat aivan eri tasolla kuin kunnan töissä. Ja täytyy sanoa, että olen nauttinut selkeydestä, läpinäkyvyydestä ja siitä, että on liikettä, eteenpäin menemisen meininkiä. Yritysmaailmassa ei onnistu muutoksen jarruttaminen eikä vanhassa pitäytyminen. Liike-elämän lait ovat yksinkertaiset, on tehtävä lujasti töitä menestyäkseen. Kuntahan ei ole yritys, mutta jotakin tuosta liike-elämän meiningistä pitäisi tarttua niin kuntien kuin kuntayhtymienkin toimintatapoihin. Ei voi olla niin, että asioita valmistellaan vuosikausia ja lopputuloksena on se, ettei mitään saisi muuttaa.
Kevät etenee luoden uutta elämää. Vielä kaikki uinuu lopultakin sataneen lumen alla ja hyvä niin, mutta tiedän, että siellä se uusi elämä odottaa. Kaikki kevään merkit ovat yhtä ilahduttavia; kun räystäät tippuvat ja linnut visertävät ja ensimmäiset pälvet ilmestyvät, kevät valtaa yhä enemmän alaa. Kevät näkyy meidän ihmistenkin olemuksessa. Silmät sikkurassa auringossa vastaantulijat hymyilevät selvästi herkemmin kuin talven pimeydessä.
sivun alkuunRadiossa on alkanut pyöriä Entisten nuorten sävellahja, jossa soitetaan ikäisteni entisten nuorten toivomaa musiikkia. Tuntuu kuluneen yllättävän vähän aikaa siitä, kun nauhoitin noita levyjä kasettisoittimelle toivoen, ettei kuuluttaja puhuisi kovin paljon laulun päälle. Vanhojen laulujen ja tuttujen sävelten kuunteleminen tuntuu hyvältä ja tuo mieleen mukavia, mutta myös haikeita muistoja nuoruusvuosilta.
Moneen muistoon liittyy jokin laulu tai sävelmä. Lapsena kuuntelimme radiosta lauantai-illan toivottuja ja sävellahjaa. Kotona oli yksi radio, iso mööpeli, jonka etupaneelissa oli kuvattuina orkesterin figuurit ja josta kuunneltiin uutisia ja kuunnelmia. Myöhemmin meille hankittiin matkaradio, jossa oli kasettisoitin. Kotimainen puolituntinen alkoi kello yksitoista ja silloin piti olla sormi näppäränä valmiina nauhoittamaan. Silloin ei musiikkia tulvinut joka kanavalta, eikä kaupoissa soinut turruttava taustamusiikki.
Syksyllä kutsuimme koolle 1970-luvun kemiläisiä seurakuntanuoria ja oli upeaa tavata vuosikymmenten takaisia vanhoja tuttuja. Kukin meistä kertoi omasta elämästään ja palautti mieleen nuorena elettyjä yhteisiä hetkiä. Lauloimme paljon. Olin säilyttänyt yli kolmekymmentä vuotta vanhoja laulumonisteita ja lauloimme niistä yhdessä vanhoja tuttuja lauluja. Yhtäkkiä sanat palautuivat mieleen ilman monisteitakin ja kolmekymmentä vuotta karisi pois kuin tyhjää vain. Se oli hieno kokemus.
Olemme tänä vuonna saaneet nauttia toinen toistaan upeammista konserteista. Erityisen ylpeä ja iloinen olen oman kaupunginorkesterimme esiin tulemisesta taitavana ja viihdyttävänä orkesterina. Jukka Myllyksen johdolla orkesteri on osoittanut olevansa todellinen viihdyttäjä. Olemme myös saaneet nauttia paitsi vierailevista taiteilijoista myös kaupungin omien laulajien taidoista. Itsenäisyyspäivän konsertti oli omien taitajiemme suurta juhlaa, jota toivottavasti saamme kokea pian uudelleen.
Musiikki ei ole kuitenkaan vain viihdettä, vaan sillä on myös parantava voima. Musiikkia käytetään terapiana kaikenikäisille. Musiikki hoitaa ja auttaa silloin, kun sanoja ei ole tai kun mieli on masentunut. Pienelle lapselle musiikki merkitsee iloa ja leikkiä, nuorelle viihtymistä ja yhteenkuuluvuutta, vanhukselle muistoja ja lohtua. Tuttu laulu on tie dementoituneenkin vanhuksen mieleen ja rauhoittaa paremmin kuin monet sanat. Joissakin vanhusten palvelukodeissa onkin otettu musiikki yhdeksi hoivan välineeksi ja hyräillään ja lauletaan yhdessä vanhusten kanssa. Sen on todettu rauhoittavan ja tyynnyttävän mieltä ja helpottavan vanhuksen oloa.
Kun omat lapsemme olivat pieniä, minulla oli tapana laulaa heille paljon. Joka ilta laulettiin pari - kolme unilaulua iltasadun jälkeen. Muistan, kuinka esikoiselle laulettu Peppi Pitkätossun jäähyväislaulu rauhoitti vastasyntynyttä pikkusiskoa, joka oli saanut kuunnella laulua äidin vatsassa monta kuukautta. Lapset oppivat laulujen sanat hämmästyttävän hyvin; kolmevuotiaamme lasketteli aikoinaan menemään hirsiukon laulun kymmenkunta säkeistöä kuin tyhjää vaan.
Monet kotikaupunkimme soittajat ja laulajat ovat ponnistaneet koko kansan julkkiksiksi ja jopa kansainväliseen kuuluisuuteen. Entisille nuorille annettiin kellareita treenipaikoiksi; siinäkin meillä on oppimista menneiltä ajoilta, ettemme korkeilla vuokrilla estäisi tilojen käyttämistä. Se olisi ennalta ehkäisevää nuorisotyötä parhaimmillaan.
Kemiin on haaveiltu ja suunniteltu musiikkitaloa vuosikymmeniä. Musiikkiväki on joutunut pettymään kerta toisensa jälkeen ja kai jo menettänyt uskonsa siihen, että suunnitelma lopultakin toteutuisi. Musiikkiopiston siirtäminen kulttuurikeskukseen näyttää nyt toteutuvan, mikä on hyvä ja kulttuuripalvelujen kokonaisuutta hienosti palveleva suunnitelma. Onhan musiikki mitä parhainta kulttuuria ja kuuluu kaikille. Vielä jäämme kaipaamaan kunnon konserttisalia, jossa akustiikka toimii niin, että sävelet soivat ja laulu kiirii kauniina.
sivun alkuun”Uusi vuosi on täynnä uusia alkuja”, toteaa Maija Paavilainen aforismissaan, johon on piirretty kuva täyteen uusia pieniä ituja. Uutta vuotta kuvataan myös pienenä lapsena, joka ottaa haparoiden askelia kohti tuntematonta tulevaisuutta.
Olen pohdiskellut uuden alkua ja vanhan taakseen jättämistä tämän vuodenvaihteen aikana tavallista enemmän vietettyäni paljon aikaa Sauvosaaren sairaalassa lähiomaiseni vuoteen vierellä. Olen pohtinut elämän rajallisuutta, ajan merkitystä ja sitä, millä loppujen lopuksi on merkitystä. Lähellä oleminen, kuunteleminen tai vain hiljaa istuminen toisen vierellä ovat tulleet tärkeimmiksi asioiksi. Kaikki elämisen kiireet ja menemiset ovat tulleet toisarvoisiksi ja väistyneet taka-alalle. Onneksi on ollut juhla-aika, arkirutiinit ovat olleet tauolla ja on ollut mahdollista hypätä sivuun jokapäiväisen elämän rattaista.
Toivon, että tämä vuosi tuo mukanaan uuden alun siinä hiipuneessa yhteistyössä, joka kuitenkin on edellytys koko seutukuntamme hyvinvoinnille. Sosiaali- ja terveyspiirin käynnistyminen ja ulottaminen kaikkiin sosiaali- ja terveystoimen toimintoihin on tavoite, joka onnistuessaan olisi todellinen uusi alku alueellamme. Meillä on tämä vuosi aikaa tehdä töitä piirin onnistumiseksi ja samalla parhaamme mukaan kasvattaa keskinäistä luottamusta kuntien välillä. Seurattuani terveyskeskussairaalan arkea aktiivisesti useiden viikkojen ajan olen entistä vakuuttuneempi siitä, ettei vanhustenhuoltoa ja sairaanhoitoa voi erottaa toisistaan. On ehdottoman tärkeää, että ikääntynyttä ihmistä hoidetaan ja hoivataan kokonaisena ihmisenä, jonka hyvinvoinnista vastaavat ihmiset toimivat saumattomassa yhteistyössä. Sillan sairaanhoidon ja kotihoidon välillä on oltava helppo kulkea ja mahdollista ylittää suuntaan jos toiseenkin.
Syksyn työmarkkinaratkaisut nostivat kuntien palkkamenoja merkittävästi. Toisaalta ammattitaitoisesta työvoimasta alkaa olla pulaa ja kuntien on pystyttävä kilpailemaan osaavasta työvoimasta. Sosiaali- ja terveyspiirin myötä voimme keventää hallintomenoja ja satsata enemmän niihin ihmisiin, jotka tekevät hoito- ja hoivatyötä.
Uusi vuosi tuo mukanaan niin haasteita kuin mahdollisuuksiakin. Meri-Lapin asukkaiden mielipidettä kuntaliitoksista on kyselty moneen otteeseen lähiaikoina ja alueen asukkaiden ja myös valtuutettujen enemmistö on selvästi ilmoittanut halukkuutensa kuntarajojen muutoksiin. Me päättäjät emme voi ohittaa aloitettua keskustelua olankohautuksella. Keskustelun on jatkuttava ja ennen pitkää johdettava päätöksiinkin. Päätöksentekijöiksihän meidät on valittu.
Kemissä rakennetaan paljon ja Sarius-hankkeen käynnistyminen pitää nostokurjet töissä tulevinakin vuosina. On hienoa, että elinkeinoelämä uskoo meihin ja haluaa satsata alueeseemme, vaikka itse joskus epäilemmekin mahdollisuuksiamme. Moottoritietyömaa on meneillään ja liikenneyhteydet paranevat tuoden mukanaan myös uusia alueita yritystoiminnalle. Elinkeinoelämä pitää rattaat pyörimässä ja lisää hyvinvointia alueellemme. Kaavoittamalla uusia houkuttelevia asuntoalueita saamme ihmiset tänne myös asumaan ja viihtymään.
Uusi vuosi on täynnä uusia alkuja. Tehdään tästä hyvä vuosi, jonka aikana uudet alut voivat kasvaa ja menestyä.
sivun alkuunJokelan koulukeskuksen traagiset tapahtumat järkyttivät viime viikolla. Uutisia kuunnellessa tuli ensin mieleen, että taas on jossakin kaukana Amerikassa tapettu ihmisiä, kunnes oli uskottava, että kaikki onkin tapahtunut meillä, turvallisessa Suomessa. On ollut vain ajan kysymys, milloin globalisaatio koskettaa meitä myös väkivallan sormin. Emme voi enää tuudittautua siihen turvallisuudentunteeseen, johon mielellään kääriytyisimme; Suomessa kaikki on toisin, olemme turvassa omassa lintukodossamme.
En voi olla ihmettelemättä sitä, millaisia polkuja nuoret voivat kulkea internetin maailmassa ilman, että kukaan osaa heitä seurata. En voi hyväksyä sitä tietokonepelien tarjontaa, joka on lasten ulottuvilla ja valmiina muokkaamaan heidän käsityksiään siitä, mikä oikeasti käy kipeästi, mikä oikeasti tappaa. Lapsen ja nuoren taipuisa mieli tottuu väkivaltaan ja kuolemaan ymmärtämättä sitä, ettei oikeassa elämässä nousta ylös ja lähdetä uuden elämän turvin kulkemaan eteenpäin.
Lapseni ovat joskus purnanneet siitä, ettei heillä ole omissa huoneissaan televisioita eikä tietokoneita. Tietokoneet ja televisiot ovat toki käytettävissä, mutta niin, että koska tahansa me vanhemmat voimme todeta, mitä katsotaan ja millä internetin sivuilla liikutaan. Meidän vanhempien on asetettava rajat katsomiselle ja internetin poluille ja sitä kautta ohjattava lastemme valintoja.
On surullista ajatella sitä, kuinka Jokelan koulusurmaaja oli purkanut ahdistustaan, vihaansa ja omaa ylivertaisuudentunnettaan internetin keskustelukanavilla ilman, että hänen jäljilleen päästiin tai niitä otettiin todesta. Nuorten keskustelukanavat ovat osoitus siitä, että kuulluksi tulemisen tarve on valtava, on halu keskustella ja saada apua elämisen kysymyksiin. Internetin virtuaalimaailma voi kuitenkin tulla oikean elämän korvikkeeksi; maailmaksi, jossa voi piiloutua nimimerkin taakse ja jossa voi testata omia ajatuksiaan ja ideoitaan pelkäämättä torjutuksi tulemista. Ongelmia alkaa tulla silloin, kun nuori tarvitsisi apua ilman internetin suojaa eikä hänellä ole keinoja hakea sitä.
Kuinka löytäisimme avuntarvitsijat ajoissa? Miten etsiä ja löytää tuhansien nimimerkkien takaa ne ihmiset, joilla on tuhoavia ajatuksia, toisten tappamisen suunnitelmia? Kenellä on vastuu siitä, että nuorten on mahdollista löytää tietoa aseista ja tuhoamisesta ja tehdä kaikessa rauhassa suunnitelmiaan ilman, että kukaan pääsee väliin? Voimmeko enää pysäyttää tai edes hiljentää kehitystä, joka avaa kaikki ovet haluaville?
Lapsen koulumenestys on vanhemmille iloinen ja ylpeyttä aiheuttava asia. Kukapa ei olisi onnellinen, kun oma lapsi menestyy ja tuo kymppejä kotiin? Mutta jos menestymiseen liittyy sulkeutuneisuutta ja syrjään vetäytymistä, kavereita ei ole ja nuori viettää mieluiten aikaansa omissa oloissaan internetin virtuaalimaailmassa, on aihetta huoleen.
Aikuisella on vastuu lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Aikuisen vastuulla on turvallinen lapsuus ja mahdollisuus kasvaa tasapainoiseksi nuoreksi ja aikuiseksi. Aikuisen vastuulla on tuntea ahdistuksen merkit ja taito ja uskallus puuttua ajoissa silloin, kun nuori voi pahoin. Meidän aikuisten vastuulla on tehdä kaikkemme, ettei lastemme maailma jäisi pysyvästi rikkinäiseksi Jokelan tapahtumien jäljiltä. Koululaisten on uskallettava mennä kouluun pelkäämättä ja pystyttävä luottamaan kavereihinsa ja siihen, että tarvittaessa he saavat apua opettajilta ja muilta koulun aikuisilta. Suru ja menetys eivät poistu, mutta niistä on puhuttava ja mentävä eteenpäin, turvallisesti.
sivun alkuunSää on kiitollinen puheenaihe. Tänä kesänä on ollut vielä tavallistakin enemmän aihetta puhua säästä; harmitella sateita ja odotella helteitä.
Loman kynnyksellä mielessä siintävät aurinkoiset aamut, paahteiset päivät, lempeät yöt. Pahimmillaan loma voi kulua odotellessa, pidätellen mukavia menoja, kunnes aurinko paistaisi ja olisi tarpeeksi lämmintä. Kuitenkin tärkeintä olisi elää juuri nyt, tässä hetkessä. Nyt on aika rentoutua, jättää työ ja kiire ja tekemiset, olla vain ja nauttia. Juuri nyt on aika leikkiä ja pelata, maata auringossa tai kuunnella sateen ropinaa hyvän kirjan ääressä. Juuri nyt on aika itselle, omille ajatuksille, perheelle, ystäville.
Poliitikon toinen korva on kuitenkin höröllä kesälläkin. Täysin rentoutuneena ja näennäisen välinpitämättömänä kaikelle maailman menolle poliitikko seuraa valppaasti ympäröivää yhteiskuntaa. Ja aihetta onkin, sillä kesäkuumallakin rattaat pyörivät ja päätöksenteko etenee. Vääjäämättä tulee eteen se hetki, jolloin on oltava kartalla; tiedettävä, missä mennään ja pystyttävä vieläpä ottamaan kantaakin.
Uutiset kertoivat Kemin joutumisesta kriisikuntien listalle. Ministeriön miehet saapuvat salkkuineen tekemään selkoa Kemin menoista ja tuloista, selvittämään mennyttä ja visioimaan tulevaa. Kyllähän kaikki tiesimme näin käyvän eli ei uutinen ollut ollenkaan yllättävä. Uutinen oli odotettu ja sinällään jopa myönteinen, sillä tulevathan tänne asiantuntijat, kokeneet ja taitavat ammatti-ihmiset etsimään parasta mahdollista ratkaisua selvitä talouden ahdingosta.
Kaukaa näkee paremmin kuin liian läheltä ja uskonkin, että selvitysmiehet (tai –naiset) katsovat paremmin kokonaisuutta kuin me. En voi kuin ihmetellä, jos esille ei tule seutukuntamme lähellä toisiaan sijaitsevien kuntien päällekkäiset menot, raskaat virkamieskoneistot ja koko työssäkäyntialueen palvelutarjonnan moninaisuus. On kummallista, jollei meille ehdoteta synergiaetujen etsimistä, palvelujen yhtenäistämistä ja jopa kuntarajojen muuttamista.
Uskon, että Kemiin tulevat selvitysmiehet tekevät juuri niitä ehdotuksia, joita me itsekin tiedämme tarpeellisiksi talouden tasapainottamiseksi. Meidän on pakko kammata tiheällä kammalla palvelumme ja katsoa naapurin puolelle, josko sieltä löytyisi kaveri tekemään yhdessä ja taloudellisemmin. Meidän on mietittävä, miten saamme ihmiset viihtymään täällä, asumaan ja tekemään työtä Kemissä. Emme siksi voi unohtaa elinkeinoelämän vaatimuksia emmekä jättää pois niitä vetovoimatekijöitä, jotka tuovat Kemiin matkailijoita ja yrittäjiä ja siten hoitavat talouttakin kuntoon.
Pohjoisen valoisat yöt valvottavat etelän ihmisiä, mutta meille valon ja pimeän vaihteluun tottuneille ne lataavat akut täyteen tulevaa pimeää varten. Aamuyön vaaleina tunteina voi ahdistumatta valvoa ja antaa ajatusten lentää. Kesällä pärjää vähemmälläkin unella, vaikka olisikin aamulla noustava tavalliseen aikaan. Kaiketi me pohjoisen ihmiset olemme siten rakennettuja, että jaksamme kesällä paremmin.
Lapsuuden kesinä aurinko paistoi aina ja eikä koskaan satanut; ainakin muistoissa on aina lämmintä ja aurinkoista. Tulevaisuuden muistelu on yhtä terapeuttista kuin lapsuudenkin muistelu. Jos tämä hetki tuntuu vaikealta ja pimeältä ja tie on hukassa, voi kuvitella elämää vuoden tai kahden kuluttua ja itseään muistelemassa sitä, kuinka vaikea tilanne aikanaan ratkesi. Voimme parin vuoden kuluttua muistella, kuinka käänne parempaan tapahtui. Näin uskon ja muistelen.
sivun alkuunArvoisat ammattiin valmistuvat, hyvät opettajat ja muu henkilökunta, hyvä juhlaväki
Tänään on ilon ja juhlan päivä. Opiskelemisen aherrus, tehtävät ja opinnäytetyöt ovat kirjoissa ja kansissa ja on aika kiittää ja kehua itseään tavoitteen saavuttamisesta. Maalissa ollaan.
Te ammattiin valmistuneet kädentaitojen taitajat olette yhteiskuntaa pystyssä pitävä porukka. Teidän kättenne työllä syntyy näkyvää tulosta ja hyvinvointia. Olette - muutkin kuin lähihoitajiksi valmistuneet - kirjaimellisesti lähellä ja ihmisten tykönä. Teidän ammattitaitonne on olennainen osa ihmisten jokapäiväistä elämää. Kun haluamme kohentaa ulkonäköämme, virkistyä matkoilla, hankkia itsellemme jotakin kivaa tai tarpeellista tai kun olemme hoidon ja hoivan tarpeessa, teitä tarvitaan.
Toisen asteen koulutus avaa ovet työelämään, harjaantumaan ja oppimaan yhä paremmaksi taitajaksi, mestariksi asti. Se antaa potkua jatko-opintoihin, jos alkaa taas tehdä mieli opinnäytteiden pariin. On hienoa, että myös aikuisella iällä on mahdollisuus vaihtaa ammattia ja opiskella. Elinikäinen oppiminen ei ole pelkkä klisee, vaan todellinen tavoite. Opiskelu lisää vireyttä ja antaa uusia ajatuksia. Opiskelukavereista voi saada sydänystäviä ja onhan opiskeleminen kuin nuorennusruiske aikuisella iällä. Tämän sanon omasta kokemuksestani saatuani viikko sitten todistuksen diabeteshoitajan tutkinnon suoritettuani. Ja kun perheessämme on toinenkin innokas aikuisopiskelija, en voi kuin suositella koulun penkille lähtemistä.
Kemi-Tornio-seutukuntaan ja pitkälle Länsi-Lappiin on muodostettu uusi, iso koulutuskuntayhtymä, joka takaa koko alueen nuorille koulutuspaikan. Hallinnon kiemurat ovat olleet vähän takkuisia ja koukeroisia, mutta pääasia on kuitenkin ollut nuorten koulutusmahdollisuuksien takaaminen kotiseudulla. Koko Lapin ongelmana on alueelta poismuutto ja varsinkin nuoret pakkaavat usein kamppeensa ja lähtevät pois kotiseudultaan. Kotoa irtaantuminen ja uusien kokemusten saaminen ovat luonnollisia nuoruuteen kuuluvia asioita, mutta jos opiskelupaikka on omalla seutukunnalla, niin ehkäpä vähän harvempi ainakaan lopullisesti lähtee etelään. Opiskeluaika ei tietenkään ole pelkkää nenä kirjassa istumista, ei pelkkiä kirjallisia tehtäviä eikä pelkkää työharjoitteluakaan, vaan voipa se elämänkumppanikin löytyä opiskelun ohessa ja työharjoittelun kautta voi avautua ovi oikeaan työpaikkaankin.
Te ammattiin valmistuvat olette uuden kynnyksellä; valmistuminen on kuin kaksoispiste, josta alkaa uusi kappale elämässä. Olette opiskelunne aikana saaneet ja joutuneet ottamaan kantaa, kyselemään ja kyseenalaistamaan. Olette oppineet aktiivisiksi ja osallistumaan niin projekteihin kuin prosesseihinkin. Mikäpä siis olisi parempi elämänvaihe lähteä mukaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon kuin juuri nyt.
Tämä päättäjänä oleminen ei ole elämää kummempaa. Aivan tavalliset arkityön taitajat ovat yhtä hyviä tekemään yhteiskunnallisia päätöksiä kuin akateeminenkin väki. Molempia tarvitaan. Toivotan teidät tervetulleiksi mukaan päätöksentekoon. Nämä päättäjän hommat ovat kyllä pätkätöitä; paikkaa on haettava neljän vuoden välein, mutta pysyypä tässä ainakin vireänä, kun ei ole eläkepaikalla. Valtuuston puheenjohtajana näyttää erityisen hyvältä katsella nuoria kasvoja päättäjien joukossa.
Toivon kuitenkin, että muut työpaikkanne eivät olisi pelkkiä pätkätöitä. Työuran alussa on toki hyväkin katsella ja kokeilla mahdollisimman monipuolisia töitä, sillä siten työkokemus karttuu ja löytyy se omin osaaminen tai uuden opiskelun kipinä, mutta pitemmän päälle on tietenkin parhainta saada itse valita työsuhteensa pituus. Tärkeintä kuitenkin on työn ilo ja mielekkyys, kokemus siitä, että teen tarpeellista työtä, olen arvokas ja työssäni hyvä. Ja työ tekijäänsä neuvoo, tekemällä oppii.
Hyvät ammattiin valmistuvat, toivotan teille sydämellisesti onnea valmistumisenne johdosta. Juhlikaa saavutustanne, iloitkaa oppimastanne, arvostakaa ammattitaitoanne. Olette juhlanne ansainneet. Arvoisat opettajat ja muu henkilökunta, onnitelkaa itseänne onnistuneista työnne hedelmistä, pankaa kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja lepuuttakaa itseänne. Opiskelijoiden vanhemmat ja kotijoukot, nostakaa malja valmistuneille, iloitkaa saavutetusta päämäärästä.
sivun alkuunItse kukin on varmasti joskus harmitellut jälkeen päin sitä, ettei uskaltanut ottaa riskiä ja tarttunut uuteen tilaisuuteen tai vastannut myöntävästi haasteeseen. On niin paljon helpompaa kulkea tuttua ja valmiiksi viitoitettua tietä kuin lähteä etsimään uusia polkuja. On turvallista tietää, mitä kulman takana odottaa, osata ennakoida kuopat ja karikot, varautua alamäkiin ja ylämäkiin.
Monet kunnanisät ja -äidit miettivät parhaillaan, onko vanhassa vara parempi, onko jatkettava entisellä mallilla vai olisiko uusia vaihtoehtoja tarjolla. Talouden raskaat luvut panevat miettimään, mistä voisi nipistää ja leikata ja mikä on aivan välttämätöntä. Vaihtoehdot tuntuvat olevan vähissä. Kunta olemme me ja aivan kuten omissakin valinnoissa, joudumme kuntanakin miettimään vaihtoehtoja. Olisiko tarjottava yhteistyön kättä vai pitäisikö sinnitellä eteenpäin pystyssä päin ja yksinään.
Kuntien välisen yhteistyön tavoitteena näyttää tällä hetkellä olevan erilaisten kuntayhtymien synnyttäminen. Uusi koulutuskuntayhtymä on aloittanut toimintansa ja elokuun loppuun mennessä on otettava kantaa sosiaali- ja terveyspiirin muodostamiseen; kuntayhtymä sekin. Päättäjät kuntayhtymiin eivät kuitenkaan ole vaaleilla valittuja ja demokratia väheneekin selvästi valinnoissa.
Kemi on ollut yhtenä kuntana mukana kuntien demokratiatilinpäätösprojektissa, joka tavoitteena oli yksinkertaisesti se, että ihmiset voisivat vaikuttaa asioihin entistä enemmän, demokratiaa pitäisi lisätä eikä suinkaan vähentää. Yhä useampien palvelujen järjestäminen kuntayhtymissä vie tätä demokraattista päätösvaltaa pois palvelujen käyttäjiltä. Vaaleilla valitut valtuutetut eivät välttämättä ollenkaan osallistu kuntayhtymiin eivätkä aina edes tiedä, mitä niissä päätetään.
Vaihtoehtona lukuisille erillisille kuntayhtymille on tietenkin se, että unohdetaan kokonaan kuntarajat, jolloin mitään uusia hallinnollisia organisaatioita ei enää tarvita. Kunnan velvollisuutena on tuottaa palveluja, ei organisaatioita. Palvelujen tuottamista olisi mietittävä niiden käyttäjien kannalta. Tärkeintä on se, että voi käydä koulua, pääsee lääkäriin, voi asua hoidettujen teiden varrella, pääsee lenkille ja puistoihin jne, eikä niinkään se, kuka nämä palvelut järjestää. Jospa kysyisimme kuntalaisilta, mikä on tärkeintä; monta erillistä organisaatiota ja hallintokoneistoa vai yksi kokonaisuus, yksi kunta.
Joskus on hyvä tarttua haasteeseen, uskaltaa valita uusia vaihtoehtoja. Jos mitään ei uskalla, ei mitään uutta tapahdukaan. Kun reilun parikymppisenä valmistuin ammattiin ja edessä oli työnhaku, oli lottovoitto saada vakituinen työ, lomat ja lomarahat ajallaan, turvattu tulevaisuus eläkkeelle asti. Kuitenkin ajan myötä tuli halu kurkistaa kulman taakse, vastata haasteeseen kokeilla jotakin uutta ja saada mahdollisuus lähteä aivan uusille teille. Työpaikan vaihtaminen parin vuosikymmenen jälkeen on iso juttu ja kaikessa uutuudessaan hatun noston arvoinen.
Meidän kuntapäättäjien on kuunneltava valitsijoidemme tahtoa. Päätöksenteko on sälytetty meidän vastuullemme ja sitä vastuuta on käytettävä viisaasti. Joskus viisautta on se, ettei tyydy vain vanhoihin ja ennalta arvattuihin vaihtoehtoihin, vaan uskaltaa ajatella uudella tavalla. Näissä neljän vuoden pätkätöissä ei kannata jäädä liiaksi odottelemaan, vaan on uskallettava tehdä päätöksiä, sillä niitä tekemäänhän meidät on valittu.
sivun alkuunArvoisat juhlavieraat!
Minulla on ilo olla tuomassa Kemin kaupungin tervehdystä ja onnitteluja 75-vuotiaalle Kemin työväenopistolle. 75-vuotias työväenopisto on virkeä ja elinvoimainen, tässä ajassa lujasti kiinni oleva ja kehityksen mukana kulkeva, eikä se suinkaan tarvitse tuekseen minkäänlaisia apuvälineitä. Mutta niinpä on yhä useampi 75-vuotias työväenopiston opiskelijakin. Entistä useammat tämän päivän ikäihmiset ovat aktiivisia, uutta oppivia ja itseään kehittäviä ja pysyvätkin sellaisina, kun heillä on mahdollisuus opiskelemiseen, harrastamiseen, toistensa tapaamiseen ja siihen yhdessäoloon, mitä työväenopiston monenlaiset kurssit, kerhot ja piirit tarjoavat.
Elinikäinen oppiminen on päivän sana ja onneksi sana on tässä tapauksessa tullut lihaksi. Jo alle kouluikäiset taaperot voivat leikkiessään ja laulaessaan oppia monenlaisia taitoja ikään kuin huomaamattaan ja mikä parasta, olemaan yhdessä, jakamaan, odottamaan ja ottamaan vastaan palautettakin. Oppimisen ja harrastamisen kipinä säilyy parhaassa tapauksessa niin, että opisto tarjoaa vapaa-ajan toimintaa vuosikymmenten ajan.
Ihmisen hyvinvointi syntyy monista tekijöistä. Ollakseen terve ja hyvinvoiva ihminen tarvitsee mahdollisuuden kehittää itseään, saada onnistumisen kokemuksia, olla yhdessä toisten kanssa. Terveyden edistäminen - sekin päivän sana - on poikkihallinnollista yhteistyötä edellyttävää toimintaa, jolla tarkoitetaan ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämistä. Terveys ei siis ole pelkästään sitä, ettei ole sairas. Terve on ihminen, jolla voi olla monenlaisia vaivoja ja kolotuksia, mutta joka voi silti mahdollisimman hyvin kolotustensa kanssa. Lääkärit kirjoittavat nykyään liikuntareseptejäkin, mutta ilman niitäkin voi mennä mukaan lukuisiin liikuntaryhmiin, joita tämänkin talon liikuntasalissa kokoontuu.
Laulaminen on yksi ihmistä hoitava toiminta. On tutkittua tietoa siitä, että laulaminen rauhoittaa mieltä ja herättää myönteisiä tunteita. Kovin pahantuulisena ei laulu luista; senhän me olemme varmasti kokeneet itse kukin. Toisaalta, uppoutuessaan maalaamaan, näyttelemään, soittamaan tai vaikkapa tanssimaan, ei edes muista maailman murheita; tekeminen on niin mukaansa tempaavaa.
Tässä juhlassa saamme nauttia ohjelmasta, jota työväenopiston eri-ikäiset opiskelijat esittävät meille. Yksi olennainen osa harrastamista on mahdollisuus esittää opittuja taitojaan muillekin ja jakaa sitä iloa, mitä oppiminen tuottaa. Nautitaan siis ohjelmasta, iloitaan yhdessäolosta, muistellaan vanhoja ja suunnitellaan uutta.
Kemin kaupunki voi olla ylpeä omasta työväenopistostaan. Kiitos kaikille opettajille ja ohjaajille ja koko henkilökunnalle siitä, että olette innostaneet kaikenikäisiä kemiläisiä oppimaan. Onpa Kemin työväenopisto monelle Kemin ulkopuolellakin asuvalle opinahjo ja harrastuspaikka. Se on sitä seutukunnallista, yli rajojen menevää toimintaa parhaimmillaan.
Sydämelliset onnittelut ja menestystä ja oppimisen iloa tuleville vuosille ja uusiin haasteisiin.
sivun alkuunJos on lehtien yleisönpalstoja uskominen, ollaan Kemissä tosipaikan edessä; palveluja ajetaan alas, henkilöstön määrää supistetaan, ihmisiä ajetaan ahtaalle. Vai onko näin?
Meillä on kaunis ja viihtyisä kaupunki, jossa on hyvä asua. Kaikilla mittareilla mitattuna Kemin palvelutaso on erinomainen. Palvelut ovat jopa niin hyvät, että niistä riittää naapureillekin. Meillä pääsee kohtalaisen hyvin lääkärin vastaanotolle ja vielä paremmin hoitajan luo apua saamaan. Koululaisia opetetaan laadukkaasti ja oppimistulokset kestävät valtakunnallisen vertailun. Voimme luistella ja pelata liikuntahalleissa, lenkkeillä ja hiihtää valaistuilla radoilla, polskutella kauniissa uimahallissa, kuljeskella hyvinhoidetuilla rannoilla ja puistoissa, käydä ostoksilla monipuolisissa liikkeissä. Teatteri, konsertit, elokuvat, taidenäyttelyt ja monenlaiset tapahtumat rikastuttavat vapaa-aikaa. Nuoret voivat opiskella ammattiin ja työväen- ja kansalaisopisto sekä aikuislukio takaavat elinikäisen oppimisen mahdollisuuden. Olemme muuttaneet kaavoituspolitiikkaamme niin, että omarantaisia tontteja ja upeita merinäköaloja on tarjolla.
Kemi on vuosien varrella lisännyt ja monipuolistanut palvelujaan huolimatta siitä, kuinka paljon kaikkien toimintojen ylläpitäminen maksaa. Nyt Kemi luokitellaan kriisikunnaksi suuren velkamääränsä vuoksi. Uhkakuvana on se, että kunta-ja palvelurakenneuudistuksen puitelain mukaisesti kemiläisten palvelut joutuvat parin vuoden kuluttua valtionhallinnon päätettäviksi, jos emme itse kykene ratkaisemaan jatkuvasti kasvavien menojen ongelmaa.
Lukuisat konsultit ovat tehneet selvityksiä Kemin palveluista ja niiden kustannuksista. Sekä konsulttiselvitysten että valtakunnallisten vertailujen mukaan olemme kärkipäässä palvelujen määrässä, mutta myös kalleudessa. Velkamäärämme asukasta kohden on huippulukemissa ja veroprosenttikin korkea. Virkamiehet ja päättäjät ovat hoitaneet asioita varmasti parhaalla mahdollisella taidolla ja tahdolla, mutta näyttää siltä ettei se enää riitä. Tehdyistä selvityksistä on otettava opiksi ja uskallettava tehdä rakenteellisia muutoksia. Suurin vaikeus taitaa sittenkin olla muutosvastarinta, jolla tehdään kaikki uusi mahdollisimman pelottavaksi.
Kemin terveydenhuollon suurin ongelma on suuri erikoissairaanhoidon käyttö. Kun lääkärille ei pääse omaan terveyskeskukseen, on liian helppoa turvautua keskussairaalan päivystykseen. Jokaisellahan on oikeus saada hoitoa hoitotakuun mukaisesti. Väen vähetessä koko Lapin läänissä on välttämätöntä tehdä työnjakoa sairaaloiden välillä. Kaikkea ei kannata hoitaa joka paikassa, vaan on järkevää jakaa tehtäviä. Potilaan saaman hoidon laatu ja turvallisuuskin on parempaa silloin, kun hoidetaan isompia potilasmääriä.
Elinkeinoelämän edellytyksistä on huolehdittava ja ymmärrettävä, ettei se ole lapsilta tai vanhuksilta pois. Hyvinvointi syntyy työstä ja yrittämisestä ja kaupungin tehtävänä on niiden mahdollistaminen.
Kuntien välinen entistä tiiviimpi yhteistyö on välttämätöntä palvelujen varmistamiseksi. Uusi koulutuksen kuntayhtymä ja sosiaali- ja terveyspiiri ovat suurimpia hankkeita, mutta kun yhä useampi kunnan virkamies ja työntekijä jää eläkkeelle, on jokaisen työtä arvioitava uudelleen. Mm. teknisen palvelun, tietohallinnon, taloushallinnon ja ympäristöterveydenhuollon palvelujen tuottamista kuntien välisenä yhteistyönä tutkitaan jo. Me kemiläiset olemme olleet Kemi-Tornio-alueen kuntien yhdistämisen kannalla jo vuosia, mutta muissa kunnissa on toistaiseksi haluttu tiivistää yhteistyötä ilman kuntarajojen muuttamista. Tornio keskittyy yhteistyöhön Haaparannan kanssa, mutta muut alueen kunnat tiiviinä asiointi- ja työssäkäyntialueena olisivat alueellisesti sopiva yhtenä kuntana. Asukkaathan käyttävät luontevasti haluamiaan palveluja riippumatta siitä, missä kunnassa palvelut tuotetaan. Kuntien yhdistymisellä voisimme luopua monista päällekkäisistä hallinnon viroista ja suunnata voimavaroja enemmän palvelujen tuottamiseen. Ehkäpä lähivuosina olemme sen tosiasian edessä, että ratkaiseva askel kuntaliitoksiinkin on otettava.
sivun alkuun