VANHUSTYÖN SUUNNITELMA
Kemin kaupungin "Vanhustyön palvelujen
kehittämissuunnitelma vuosille 2001 - 2015"
on päivitetty vuonna 2001 / Taina Alajärvi (at)kemi.fi tai puh. 016 - 259
681.
Sosiaali- ja terveyslautakunta 27.9.2001 §120, Kaupunginvaltuusto
22.10.2001.
Alla kehittämissuunnitelmasta luku 15. (sivut 43 - 44):
Kemin kaupungin vanhustyön palvelujen kehittämissuunnitelma vuosille 2001
– 2015:
(11 kohtaa)
1. Palveluja tarjotaan tasapuolisesti ja noudatetaan asiakkaan valinnan
vapauden, kunnioittamisen
ja hyvän kohtelun periaatetta
2. Palveluita tuotetaan sekä omana toimintana että ostopalveluna.
3. Tarjotaan laadultaan hyvää asiakaslähtöistä palvelua riittävän
resurssoinnin avulla.
Laadukkaan palvelun tarjoaminen edellyttää,
että henkilöstöä on riittävästi
että eri työtehtäviin valitaan
ammattitaitoisia, itsenäiseen työntekoon pystyviä, koulutettuja
henkilöitä
että tilat, laiteet ja välineet ovat
ajanmukaiset ja riittävät työtehtävän suorittamiseen
että turva- ja hälytysjärjestelmä pidetään
ajanmukaisella tasolla
että henkilöstön työskentelyolosuhteisiin
kiinnitetään huomiota
4. Palveluja tarjotaan tarpeen pohjalta eikä
tulotason perusteella luokitellen.
- Palvelusuunnitelmat palvelujen pohjana.
- Asiakaan toimintakyvyn mukainen oikea palvelu
ja / tai hoitopaikka
5. Tavoitteena on tukea iäkkäiden
itsenäistä kotona selviytymistä mahdollisimman pitkään
kotiin tarjottavien riittävien, monipuolisten ja laadukkaiden palvelujen turvin
- Uusien toimintamallien hakeminen ja
teknologian kehityksessä mukana pysyminen
kaupungin hallintokuntien, oppilaitosten tai muiden toimijoiden kanssa
tehtävällä
yhteistyöllä, mm. erilaiset projektit, kotisairaalatoiminta, perhehoito.
6. Omaishoitajien työtä tuetaan
- Lomien järjestäminen lain edellyttämällä
tavalla
- Sijaishoitorenkaan toiminnan säilyttäminen
- Omaishoidon tuen määrällinen lisääminen.
7. Kotihoitoa kehitetään ja palvelun
kattavuudessa pyritään 30 prosenttiin 75 vuotta täyttäneiden
määrästä.
- Työn ja työtapojen kehittämisellä sekä
täydennyskoulutuksella lisätään henkilöstön
ratkaisuvaltaa ja työtä kehitetään moniammatillisuuden suuntaan.
- Turvataan ympärivuorokautinen resurssien
mukaan.
- Valvonta- ja hälytysjärjestelmä pidetään
ajanmukaisella tasolla.
- Aluetyömallia kehitetään
| |
75 vuotta täyttäneet |
Palvelun kattavuustavoite |
Kotihoidon piirissä
65 + v. yhteensä |
Henkilöstö
Tarve 2005-15*) |
|
2000 |
1.606 |
|
585 |
Tot. 64,5 (tarve 76) |
|
2005 |
1.982 |
30 % |
594 |
81 (+16,5) |
|
2010 |
2.074 |
30 % |
622 |
84 (+3) |
|
2015 |
2.164 |
30 % |
649 |
96 (+12) |
|
2030 |
3.190 |
30 % |
957 |
116 (+20) |
*) Henkilökunnan tarve 100.aa 65
vuotta täyttänyttä kohden on 1,91 palvelun kattavuustasolla
30 % 75 vuotta täyttäneistä ( Vaarama ym 2000, 30)
8. Olemassa oleva
kaupunkikonsernin rakennuskanta hyödynnetään portaittaisen
palvelujärjestelmän
suunnittelussa ja toteutuksessa.
- Kaupunkikonsernin omistamien kiinteistöjen
kuntoarviotyötä ja pitkän aikavälin
korjausohjelmaa tehtäessä vanhusten ja vammaisten erityistarpeet on
otettava huomioon
(esteettömyys, myös pihat ja muu kaupunkiympäristö ).
- Asiakkaiden toimintakyvyn mukaan porrastetun
asumisen toteuttaminen yhteistyössä
kaupungin muiden viranomaisten kanssa.
9. Vanhustenhuollon laitos- ja tehostetun
palveluasumisen paikoissa tavoitetasona pidetään
12 % 75 vuotta täyttäneiden määrästä.
2002 valmistuu Suojalanpolku 8
remontti, mikä lisää vanhustyön laitospaikkoja kolmellakymmenellä (+30).
Vuonna 2002 laitos- ja tehostetun palveluasumisen paikkoja tulee olemaan
yhteensä 196.
10.Vanhustyön vakituisen henkilökunnan
määrän saattaminen riittävälle tasolle yhä
laajenevan palvelukentän palvelutason ja –laadun sekä henkilöstön
jaksamisen takaamiseksi.
- Henkilöstön valinnassa ja uudelleen- ja
jatkokoulutuksessa korostetaan koulutuksen
laaja-alaisuutta
- Laaditaan henkilöstösuunnitelma
- Auditoinnin kehittämissuositukset huomioidaan
toiminnassa.
Kotihoidon henkilöstön
tavoitemäärät vuosina 2005-2015:
| |
Tarve |
Lisäys |
|
2005 |
81 |
+16,5 |
|
2010 |
84 |
+3 |
|
2015 |
96 |
+12 |
Asumispalvelujen
henkilöstömäärät keskivertotasoon pyrittäessä:
| |
Paikat |
Hoitajaa / asukas |
Hoitajaa |
Vrt. v. 2001
Hoitohenkilöstö |
|
|
Sauvosaaren sairaala |
80 |
0,6 |
48 |
45,5 |
+2,5 |
|
Vanhainkoti Nestori |
49 |
0,6 |
29 |
19,5 |
+9,5 |
|
Keskustan palvelutalo |
22 |
0,5 |
11 |
9 |
+2 |
|
Oklaholman palvelukoti |
26 |
0,5 |
13 |
12 |
+1 |
|
Suojalanpolku |
30 |
0,5 |
15 |
13 |
+2 |
|
Syväkankaan palvelutalo |
23 |
0,4 |
9 |
7 |
+2 |
|
Yhteensä |
230 |
|
125 |
106 |
+19 |
11. Vanhustyön kehittämissuunnitelman toteutumista seurataan
vuosittaisissa
toimintakertomuksissa.
Suunnitelma päivitetään / uusitaan vuonna 2010.
|