Valtakatu 26, 94100 Kemi, Vaihde 016 - 259 111, Fax 016 - 259 220, kirjaamo@kemi.fi

 



Etusivu


Kemi-Info

  
  Matkailu
    
  Hallinto ja päätöksenteko

Osallistu ja vaikuta

Kemin kartta

Yhteystiedot

Henkilökohtainen apu

Henkilökohtaisella avulla tarkoitetaan vaikeavammaisen henkilön välttämätöntä avustamista kotona ja kodin ulkopuolella päivittäisissä toimissa, työssä ja opiskelussa, harrastuksissa, yhteiskunnallisessa osallistumisessa ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä.

Henkilökohtainen apu voidaan järjestää niin, että vaikeavammainen henkilö
- palkkaa itse henkilökohtaisen avustajan tai
- ostaa avustajapalvelun kunnan antamalla palvelusetelillä tai
- saa kunnan järjestämää tai hankkimaa henkilökohtaisen avun palvelua

Edellytyksenä henkilökohtaisen avun järjestämiselle on, että vaikeavammainen henkilö pystyy itse määrittelemään tarvitsemansa henkilökohtaisen avun sisällön ja toteuttamistavan. Palvelutarpeen arvioimiseksi laaditaan palvelusuunnitelma.

Päivittäisiä toimia, työtä ja opiskelua varten on vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävä henkilökohtaista apua yksilöllisen tarpeen mukaan hänen välttämättä tarvitsemansa määrä. Harrastuksiin, yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämiseen apua on järjestettävä 1.1.2011 alkaen vähintään
30 tuntia/kk. 

Vammaispalvelun sosiaalityöntekijä Marjatta Saramaa p. 016 - 259 559, puhelinaika ma - to kello 9-11,
os. Sauvosaarenkatu 25, 94100 Kemi. Tapaamiset ajanvarauksella.

 

 

Kemin kaupunki,  Valtakatu 26, 94100 Kemi, Vaihde 016 - 259 111, Fax 016 - 259 220, kirjaamo@kemi.fi