Yksityiset sosiaalipalvelut
Lain yksityisistä sosiaalipalveluista 11 §:n mukaisesti sosiaalipalvelujen tuottajan, joka tuottaa muita kuin ympärivuorokautisia sosiaalipalveluja, on tehtävä kirjallinen ilmoitus toiminnastaan ennen sen aloittamista toimielimelle siinä kunnassa, missä palveluja tuotetaan. Aluehallintoviraston sivuilta löytyy ohjeita ilmoituksen tekemiseen.
Mikäli palveluntuottaja haluaa tuottaa palveluita kaupungin palvelusetelillä, näihin palveluihin on omat tuottajahakemukset. Palveluseteli-sivulta löytyy hakemuslomake, sääntökirjat ja tietoa palvelusetelistä.
Apuvälineet
Kemin Seudun Kuulo
Kuulonurkassa ohjausta kuulokojeiden ja laitteiden käytössä.
Joka kuukauden ensimmäinen tiistai Kemikammarissa kello 11–13.
Paristojen myyntiä Länsi-Pohjan keskussairaalan kanttiinissa ja Purolan palvelukeskuksessa.
Ateriointi ja ruokailu
Hopealyhty
Kirkkopuistokatu 11
Kemin seurakunnan eläkeläisten ruoka.
Lounas arkisin kello 11–12.30, ruokaa voi myös ostaa kotiin. Omat astiat.
Kemin Lounatuuli
Osuuskunta Gerberan ateriapalvelu
Sairaalakatu 2
Toimittaa ruoka-annoksia koteihin.
K-market Keskuspuistokatu
Keskuspuistokatu 17
Koko valikoima on tilattavissa verkkokaupasta.
Myös ruokatavaroiden kotiinkuljetuspalvelu.
K-Market Peurasaari
Miilukatu 6, 94720 Kemi
Kauppapalvelua, tilauksia toimitetaan kotiin. Kuljetukset hoitaa Monitarmo, kauppa sopii kuljetuksen.
Ruokapaikka Kasari
Tietokatu 3, 94600 Kemi
Ateriapalvelu, kotiinkuljetus
Avustaminen
SPR – Kemin alueen avustajarengas
Tilaukset keskiviikkoisin kello 9–11.
Hyvinvointipysäkki Lappia
Ulkoiluapua ikäihmisille
https://www.lapinamk.fi/fi/Yrityksille-ja-yhteisoille/Kehittamisymparistot/Hyvinvointipysakki/Hinnasto
Kulttuurikaveri
Kulttuuri- ja liikuntakaverit, koulutettuja vapaaehtoisia. Toiminta on osa Turvapoijun vapaaehtoistoimintaa.
Tarkoitettu henkilöille, jotka haluavat seuraa kulttuuri- ja liikuntatapahtumiin tai päiväkävelylle.
Henkilöille, jotka kokevat lähtemisen hankalaksi. Syitä voivat olla liikkumisen vaikeus, ikääntymisen tuomat esteet tai kaverin puute.
Kulttuurikaveri pääsee maksutta avustajana Kemin kaupunginteatterin ja kaupunginorkesterin esityksiin.
Jalkojen hoito
Avuksi Pirkko Uotila Oy
Pohjoisrantakatu 20 (katutaso), 94100 Kemi
Jalkojenhoitopalvelut Hannele
Eeronkatu 15, 94600 Kemi
Vain koti- ja laitoskäyntejä.
Kemin Jalkahoitola
Pohjoisrantakatu 14, 3 krs (hissi)
Myös kotikäyntejä.
Meri-Lapin Jalkahoitola
Meripuistokatu 7 (katutaso)
Myös koti- ja laitoskäyntejä.
Kuntoutus
Tutoris Fysio Kemi
Valtakatu 21
Fysioterapia ja hieronta.
Toimitiloissa on tarjolla kuntosali- ja ryhmäliikuntapalvelut.
Myös kotikäyntejä.
FysioPurola Hannu Luukinen
Fysioterapiahoidot, kuntoutus.
Kotikäyntejä.
Terameri
Valtakatu 20
Terapia- ja kuntoutuspalveluja, myös kotikäynnit.
Lumityöt
Monialapalvelu Mika Ruotsalainen Oy
Lumityöt, ruohonleikkuu, maalaus, keittiö- ja wc-remontit, hanojen ja wc-pyttyjen vaihdot sekä kaikenlaisia talonmiestöitä.
Lääkkeiden annosjakelu
Palvelua tarjoavat apteekit suoraan asiakkailleen.
Kaupunki on kilpailuttanut säännöllisen kotihoidon ja ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakkaidensa lääkeannosjakelun ja vastaa myös lääkkeenjaon kustannuksista.
Kaupungin ostaman tai palvelusetelillä myöntämän yksityisen palveluasumisen ja säännöllisen kotihoidon asiakkaiden osalta lääkkeenjakopalvelusta ja sen kustannuksista vastaa yksityinen palveluntuottaja. Kaupunki on kilpailuttanut asiakkaidensa lääkeannosjakelun ja toimii yhteistyössä Kemin 1- Apteekin kanssa.
Yksityiset hoiva-, hoito- ja siivous- asiointi- sekä muut palvelut
Yksityisiltä palveluntuottajilta voi ostaa kotona asumista tukevia palveluja omin kustannuksin.
Kaupungilla on käytössään palveluseteli osassa kotiin annettavista palveluista. Näitä ovat muun muassa säännöllinen kotipalvelu sekä sen tukipalveluina siivous ja kotiin tuotu ateriapalvelu.
Lisäksi palveluseteli on käytössä omaishoidon sijaishoidossa sekä henkilökohtaisessa avussa.
Kaupunki on kilpailuttanut palvelusetelipalveluita tuottavat yritykset ja nämä on lueteltu palveluittain kootuissa esitteissä. Tästä pääset siirtymään palvelusetelisivulle. Osa alla olevista tuottajista osallistuu palvelusetelipalveluiden tuottamiseen.
! Aarre Avustajat Oy
Ulpukkasuontie 5, 20250 Turku
henkilökohtainen apu
! A&A Henkilökohtainen Apu Oy
Tasalankatu 5 C 55, Raisio
Petteri Luoma-Nirva
Henkilökohtaista apua vammaisille ja vammautuneille.
Akson Meri-Lappi
Lehtokatu 10 A 3
Kotihoito, hoivapalvelut, kodinhoitopalvelut; pyykki- ja vaatehuolto, kotisiivous
ja ikkunanpesut, asiointipalvelut, ulkoilu- ja saattoapu sekä siivousapu.
Lapsiperheille sairaan lapsen hoito, henkilökohtainen avustaminen vammaisille sekä
omaishoitajien sijaispalvelut.
Apukäsi Eija / Kynsistudio Eija Mäcklin
Santerinkatu 3
Kotipalvelun tukipalvelut, liikkumista ja omaishoitoa tukevat palvelut sekä henkilökohtaista apua
ja veteraanien tukipalveluja.
Alihankintatyö kotipalvelua Avuksi ja Iloksi Päivi Ravaska Oy:lle palvelusetelillä.
Akkia Oy
Hakalankatu 1, Tornio
Meri-Lapin palvelut: ammatillinen tehostettu tukihenkilötoiminta, valvotut tapaamiset,
perhekotitoiminta.
Avustajasi Oy
Viivinkatu 17 as 4, 33610 Tampere
Kotipalvelun tukipalveluita ikääntyville, sotaveteraaneille ja vammaisille sekä henkilökohtaista avustajapalvelua.
Asumisapu ja kylätalkkaritoiminta
Suomen Omakotiliitto
Omakotiliiton paikallisyhdistykset järjestävät jäsenpalveluna korjaus- ja huoltotöitä, apua puutarhatöihin ja siivouspalvelua.
Lapin koti- ja mökkiyhdistys ry.
Suomen Omakotiliiton alainen toimija
Asumisapu- ja kotitalkkaripalvelua jäsenille: pihatöitä, siivousta, ikkunoiden pesua, asiointiapua ja pienimuotoista korjausapua.
Avuksi ja iloksi Päivi Ravaska tmi
Tuomaalankatu 7 A
Henkilökohtainen apu vanhuksille, kehitysvammaisille ja vammaisille.
Avustaminen kotona ja kodin ulkopuolella päivittäisissä toimissa, työssä ja opiskelussa, harrastuksissa, yhteiskunnallisessa osallistumisessa tai sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä.
Alihankintatyönä palvelusetelipalveluissa tekee Apukäsi Eija / Eija Mäcklin, tilaukset ja laskutus Päivi Ravaskan kautta.
Avuksi Pirkko Uotila Oy
Pohjoisrantakatu 20 (katutaso)
Botnia Consulting Oy/ Botnia Hoiva
Ansapolku 2, Lautiosaari
Kotipalvelua ikäihmisille sekä henkilökohtaista apua ja omaishoidon
palveluita, asiointia, siivousta yksityisille ja yrityksille. Kotisairaanhoitoa
ja fysioterapiaa/kotikuntoutusta.
Cityworks Avustajapalvelut Oy
Aurakatu 10, Turku
Typpitie 1, Oulu
asta.pyyhti@avustaja.fi
Henkilökohtaista apua vammaisille ja kotipalvelun tukipalveluita ikääntyville, sotaveteraaneille ja vammaisille.
Compass Group Finland Oy
Lumijälki 2, Vantaa
Tuottaa tukipalveluja palveluasumisen yksiköille, Kemissä Esperi Tervarinne.
Comforta Oy, Mainiokoti Vihtori
Hermannin rantatie 8, Helsinki
Tukipalveluita palvelukotiin.
Compass Group Finland Oy, Esperi Tervarinne
Uotila Torsti
Lumijälki 2, Vantaa
Tukipalveluita palvelukotiin.
Gubbe Sydänystävä Oy
Otakaari 5, Espoo
Välitämme apua kotiaskareisiin ja seuraa vanhuksille.
Ellinoora – Yksityinen Lähipalvelu
Meripuistokatu 14 A 22
Henkilökohtainen avustajapalvelu, kauppa- ja avustajapalvelu asioille ja harrastuksiin sekä ulkoiluun ja virkistykseen. Hoitotyö, omaishoidon lomitus, ruoan valmistus, pesuapu, pikkusiivoukset. Sosiaalista vuorovaikutusta sekä tukea asiakkaan omatoimisuutta ja yksilöllisyyttä kunnioittaen.
Elämäsi Adato Oy
Laivavarustajankatu 3 Lh 3
Helsinki
marika.mehtonen(at)elamasi.com
Avustajapalveluita.
Hennan hoiva ja kotiapu
Larintie 50
Ikäihmisille hoivapalvelua ja kotiapua. Henkilökohtaista avustajapalvelua.
Omaishoitajille apua arkeen sekä päivätoimintaa. Myös ilta- ja yöhoitoa.
Pesuapua ja saunapalvelua, pyykkipalvelua ja vaatehuoltoa, saattaja-apua,
kauppa- ja asiointiapua. Siivousta.
Hoito- ja huolenpito Eloilona
Jäkälätie 2
Palvelut arkisin kello 7–18.
Apuna kotipalvelussa, omaishoidossa, sairaalasta kotiutumisessa, neuvontaa ja ohjausta etuus- ja tukiasioissa, siivous-, ulkoilu- ja asiointiapu sekä kotisairaanhoidolliset palvelut. Viimeksi mainittuja lääkehuolto, haavojen hoito, ompeleiden poisto, verenpaineen – ja verensokerinmittaus.
Hopeapalvelut Oy / Hopeahoiva
Satamakatu 12
95400 Tornio
Hyvinvointiosuuskunta Gerbera
Kivitie 20
Hoiva- ja tukipalvelut, ryhmänohjaukset, tapahtumien järjestäminen, koulutus, konsultointi ja muut palvelut.
Hyvinvointipalvelut Maria Miettunen
Pappilantie 4a, Simonniemi
www.hyvinvointipalvelutmaria.fi
Hoivapalveluja, kotipalvelua, kotisairaanhoitoa
Kemin Osaajien Osuuskunta
Salme Puolakka
Palveluvalikoimassa muun muassa kotihoitoa, esimerkiksi avustaminen aamutoimissa, pesu- ja pukemisapu, kodinhoitoa, siivous – ja ikkunanpesua, kauppa- ja muuta asiointia. Tekstiilihuoltoa ja ompelua.
Henkilökohtaista avustamista. Seura- ja virkistyspalveluja. Jalkojen hoitoa, kynsienhoitoa ja kauneudenhoitoa sekä hierontaa. Leivontaa ja pitopalvelua.
Kiinteistön hoitoa, talonmiestöitä, ruohon leikkausta ja remontteja sekä rakennus- ja puutöitä. Sähkötöitä, kodinkonehuoltoa, asennuksia, maalausta. Atk-tukea ja kielipalveluja. Ruoka- ja liikuntavalmennusta. Lemmikkien hoitoa.
Koti- ja kuntoutuspalvelut Kajo
Länsiranta 9 h 18-19, Tornio
Avoperhekuntoutusta, lapsiperheiden kotipalvelua, perhetyötä, autismikuntoutusohjausta,
lastensuojelun jälkihuoltoa ja sosiaalista kuntoutusta, vertaisryhmätoimintaa,
perhearviointia ja ammatillista tukihenkilötoimintaa. Lisäksi henkilökohtaista apua, kotipalvelua ja omaishoidon lomitusta.
Kotihoito Ailan palvelut Ky
Ahvenjuova 3, Keminmaa
Kotihoitoa, henkilökohtainen avustajatoiminta, omaishoitajalomitus.
Asiointiapu, pesuapu ja sosiaalinen vuorovaikutus. Neuvontapalveluja.
Siivouspalvelua omin kustannuksin. Ikääntyneille, vammaisille ja kuntoutujille.
Kotipalvelu Essi
Essi Ravaska
Sattumankatu 3
Kotipalvelua, kotihoitoa, henkilökohtaista avustamista, omaishoidon sijaistus, veteraanipalvelut, saattaja-apu, kotisiivous, kauppa- ja asiointiapu, pesuapu, lääkkeenjako sekä pihatyöt.
Kotihoito Koivu Osuuskunta
Särmääjänkatu 2 J 66
Kotihoitoa, siivousta, pesuapua, pyykkipalvelu ja vaatehuolto, kauppa- ja asiointipalvelut, pihatyöt ja lumenluonti. Saattaja-apu.
Kotipalvelu Annukka Tammelin
Väylätie 5–7 F 10, Keminmaa
Siivous, hoito- ja hoivapalvelut, asioimis- ja peseytymisapu.
Kotipalvelu Annikki
Ruonanrinki 4, Keminmaa
Kotipalvelua, omaishoitajalomitus, sijaishoito, asiointi- ja ulkoiluapu.
Koti- ja perhepalvelut Valonpilke
Keltaharjuntie 31 B, Lautiosaari
Henkilökohtainen avustajapalvelu, omaishoidon sijaishoito. Kotisiivousta, apua päivittäisissä askareissa ja kodinhoidossa sekä ulkoilua, virikkeellistä toimintaa tai asiointiapua kaupassa ja apteekissa. Myös kotisiivousta.
Kotipalvelu Sari Kiimalainen
Aisapojanpolku 20, Keminmaa
Myös kotisiivousta.
KVPS Tukena oy/ Pohjantähden palvelukoti
Lehtokatu 39
Kotiin annettavina palveluina henkilökohtaista apua
erityistä tukea tarvitseville ja kehitysvammaisille.
L&T Siivous Oy
Asentajankatu 10, Kemi
Tuottaa tukipalveluja alihankkijana mm. palveluasumisen yksiköille.
Lapin monipalvelu Oy
Pekkalankatu 20, Kemi
Siivousta ja kauppa-apua. Kodin kunnostukseen liittyviä muutostöitä sekä korjausrakentamista
ja kosteusvaurioiden korjauksia ja kuivatuksia. Myös talvikunnossapitoon liittyviä palveluita.
Lapin koti- ja mökkiyhdistys ry
Jäsenpalveluna kotitalkkaripalvelua; pihatöitä, siivousta, ikkunoiden pesua, asiointiapua ja pienimuotoista korjausapua. Ei ammattipätevyyttä vaativia töitä.
Länsi- Lapin Hengitysyhdistys r.y.
Jäsenpalveluna kotiapua ja asiointityötä.
Meri-Lapin Hoivapalvelut Oy
Laurinkatu 2
Meri-Lapin Siivouspalvelu
Raudunranta 7, Keminmaa
Kotisiivous, ikkunanpesut, asiointiapu, pienet kodin työt, piha- ja lumityöt.
Meri-Lapin Siivousässät
Haukkarinkatu 4 C
Kotihoitoa, apua ja avustamista liikkumisessa, asioinnissa kodissa ja kodin ulkopuolella, ateriapalvelu, kauppa – ja asiointipalvelut sekä siivous.
meri-lapinsiivousassat@hotmail.com
Lassila & Tikanoja Siivous Oy
Kälkäjä Heli
Asentajankatu 10
Tukipalveluina/alihankkijana kotipalvelun tukipalveluita palvelukotiin.
Meriva
Siivousta, lumitöitä, pihatöitä, kalusteiden noutoa, muuttoapua sekä kauppa-asiointia, kierrätystä.
Moderni ja psykologinen vyöhyketerapia ja
Avustajapalvelut Riikka Ojala
Laurilantie 23, Keminmaa
Vyöhyketerapia. Avustajapalvelut.
Oma Homma Oy
Hanna Salminen
Paakkolantie 449, Tervola
Lapsen ja vanhemman välisen tapaamisen valvontaa, koulukuraattoritoimintaa, perhetyötä,
avomuotoista perhekuntoutusta, lastensuojelun jälkihuoltoa, ammatillista tukihenkilötoimintaa sekä
henkilökohtaista apua.
Pajusaaren siivouspalvelu
Rovaniementie 1700, Länsikoski, Keminmaa
Kotipaikkakunta Kemi
Pelastakaa Lapset ry
Sosiaalityöntekijän palvelut, lastensuojelun jälkihuolto sekä ammatillista tukiperhetyötä.
Purolan miniät – siivous ja kotityöpalvelu
Särmääjänkatu 2 A
Siivousta, vaatehuoltoa, ikkunanpesua, leipominen, ruoanlaitto, asiointipalvelu, avustuspalvelu, pienet
pihatyöt, kiireetöntä aikaa vanhuksen kanssa, harrastus – ja kulttuuritoiminnassa avustaminen.
Sosiaalialan asiantuntijapalvelut Katja Regina
Kirkkotie 1, Muonio
Lastensuojelun edunvalvonta, sosiaalihuollon avopalvelut lapsille, nuorille, lapsiperheille ja vammaisille, sosiaalihuollon asiantuntijapalvelut sekä perheasian sovittelu, sosiaalityön palvelut lapsille, nuorille ja päihdekuntoutujille, perhetyö, avomuotoinen perhekuntoutus, lastensuojelun jälkihuollon palvelut sekä henkilökohtainen apua sekä ammatillinen tukihenkilötoiminta lapsille ja nuorille.
Seurana Oy
Heikkiläntie 7 a, 00210 Helsinki
Kotipalvelun tukipalvelut
Sovea Oy
Tietokatu 3
Kotihoito, kotipalvelu, henkilökohtainen avustajapalvelu,
omaishoidon sijaispalvelu, neuvontapalvelu etuus- ja tukiasioissa,
ulkoilu- ja asiointipalvelu, pesuapu, siivous- ja pyykkipalvelu, vaatehuolto, pienimuotoiset remontit ja kodin muutostyöt, pihatyöt ja lumenluonti sekä
jalkojenhoitopalvelut. Lisäksi perhetyö, jälkihuolto ja ammatillinen tukitoiminta.
Tomerin
Vesaisenkatu 1, Tornio
Kotisiivoukset ja ikkunanpesut, kotiapu.
Treili Oy
Nahkurinkatu 9
Ella Vähänikkilä
Avoperhekuntoutusta.
TurvaCall Oy
Jyrki Heikkilä
Gneissintie 8 A 2, Oulu
UCCO-palvelut / VTM -life Oy
Tiina Mikkola
Kourilehdontie 25, Tornio
Kotihoidon tukipalveluita lapsille ja vanhuksille. Kotisiivous, asiointiapu, pyykkihuolto, pihatyöt,
kodin kunnostus sekä sosiaalista kanssakäymistä edistävät palvelut.
VPE Palvelut
Tietokatu 3
Kotityö- ja siivouspalvelut. Pesu- ja saunapalvelut. Pyykkipalvelut. Kauppa- ja asiointipalvelut. Kodin kunnossapito- ja korjaustyöt. Saattaja-apua sekä henkilökohtaista avustajapalvelua.