Palvelulinja Onnikalla järjestettävät kuljetuspalvelut ovat osa julkista joukkoliikennettä. Kalusto vastaa erityisesti vanhusten ja vammaisten tarpeita. Tarvittaessa kuljettaja avustaa muun muassa autoon nousemisessa, autosta poistumisessa sekä ostosten kantamisessa. Vaikeavammaisuuden perusteella kuljetuspalvelun voi saada taksilla tai invataksilla.

Palvelulinja Onnikka

Onnikka ajaa päivittäin kolmella alueella reittiliikennettä. Kyytiin pääsee linja-autopysäkiltä. Matka maksaa normaalin linja-auton taksan verran. Kyydin voi maksaa myös Matkahuollon sarjalipulla. Mikäli tarvitset ovelta ovelle kuljetusta, palvelua pitää hakea.

Vaikeavammaisten kuljetuspalvelut

Kuljetuspalveluihin kuuluvat asuinkunnan alueella kuljettavat tai lähikuntiin eli Keminmaahan ja Simoon ulottuvat vaikeavammaisen henkilön tarpeelliset matkat. Perusteena voi olla työ, opiskelu, asioiminen, yhteiskunnallinen osallistuminen tai virkistys.

Kuljetus ja saattaja järjestetään henkilölle, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa. Hän ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia liikennevälineitä ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Palvelu voidaan myöntää myös silloin, kun kuljettajan apu ei riitä vaan hakija tarvitsee lisäksi saattajan. Saattajan käyttö liittyy aina oleellisesti avustamiseen kuljetuksen aikana ja määränpäässä.

Hakemusten palautus:
Vammaispalvelut
Valtakatu 26, 1-kerros
94100 Kemi

Kuljetuspalvelut eivät ole tarkoitettu terveydenhuollon matkoihin. Lisätietoja saa Kelasta.