Easy Living in Kemi 24.7.
IV. 24.7. Lastenmusiikkia, tanssia, kansainvälistä musiikkia, countrya ja grungea
12:00-12:45 Tuubakimalainen Tuubakimalainen sai alkunsa vuonna 2003 Sallan Musiikkipäivillä järjestetyn ”Kimalaisen lento” -lastenkonsertin ansiosta. Nyt Tuuba ja Kimalainen järjestää Tuubakimalainen -yhtyeen konsertteja erityisesti lapsille. Konsertteja on tehty vuodesta 2003 jo pitkästi toistatuhatta konserttia kautta maan pienistä kyläkouluista Lapissa aina pääkaupunkiseudun isompiin kouluihin. Tuubakimalainen -yhtye pitää sisällään Lahden kaupunginorkesterissa, Sinfonia Lahdessa, tuubaa soittavan Harri Lidslen lisäksi vierailevan pianistin – ja joskus, tilanteen niin salliessa, myös muita jäseniä! Konsertti on Kaupunginorkesterin rahoittama, jota Lounais-Lappi sekä Osuuspankin sponsoroivat.
13:00-13:45 Tanssiurheiluseura Aida Aida esittelee toimintaansa neljän tanssijan/ kahden tanssiparin tanssiesityksillä. Pääasiassa lattaritansseja ja hieman vakiotansseja.
14:00-14:45 Sudarushka Venäläisiä kansanlauluja venäjänkielellä sekä jokunen tuttu neukkuiskelmä suomenkielellä
15:00-15:45 Pirates of Dance Tanssiesityksiä eri puolilta maailmaa… Erilaisia karnevaalisambaesityksiä ja asut vaihtuu joka tanssissa: lattareita, salsaa, Can Can, elokuvamusiikkia merirosvoesityksessä ym.
16:00-16:45 MLC-Band Orkesteri, country-musiikki, country-rivitanssijat. Tanssin ja musiikin symbioosi.
17:00-17:45 Rob the Dog Garage rock/Grunge ja kova meininki
Jatkoilla Oluthuone Kukossa:
Pe 23.7. kello 23 Radio Luxemburg Duo
La 24.7. kello 23 Virtasalot
23.-25.7. Viikinkiviikonloppu Laitakarissa!
Etkot pe 23.7. Sataman Krouwissa: esiintyjänä Talentista tuttu Julius Rantala!