Peruttu: Kaikki tai ei mitään – kolme lyhytnäytelmää
Kemin kaupunginteatteri tarjoaa tänä syksynä astetta harvinaisempaa herkkua: lyhytnäytelmiä. Esitys koostuu kolmesta amerikkalaisen Neil LaButen kirjoittamasta tiivistunnelmaisesta nykytekstistä. Nämä palkitun kirjailijan näytelmät on kirjoitettu vuosina 2008–13, ja ne nähdään nyt Suomessa ensimmäistä kertaa.
Mies ja nainen kohtaavat yökerhossa, nuori nainen avautuu isoäidilleen vaikeasta muistosta ja aviopari työstää eroa. Tunnistettavia ja arkisiakin tilanteita, jotka kirjailija vie taidokkaasti yllättäviin suuntiin avaten arvaamattomia näkymiä keskelle näennäisen tuttuja ihmissuhdekiemuroita.
Katsojia viedään tyylilajista toiseen innostavien tekstien, vahvan näyttelijäntyön ja peräti kolmen ohjaajan vetämänä.
Kaikki kolme näytelmää käsittelevät omaperäisellä tavalla valtaa, vastuuta ja luottamusta luoden yhdessä monitasoisen kuvan nykyihmisestä. Herkullisen epätäydelliset roolihenkilöt kipuilevat ulkoisten odotusten ja sisäisen kaaoksen välillä. Oikea ja väärä sekoittuvat helposti, kun asiaa tarkastelee ihan vain omasta riittämättömyydestään käsin. Erään roolihenkilön sanoin “totuus on niin… se on monimutkainen”.
Esitettävät lyhytnäytelmät ovat:
Mies meni baariin
Ohjaus: Petri Jäärni
Rooleissa: Olli Halttu ja Tatja Hirvenmäki
Äänet: Allu Jakunaho
Yli virran, metsän halki
Ohjaus: Sarianne Paasonen
Rooleissa: Johanna Ahonen ja Sirpa Filppa
Äänet: Sami Hiltunen
Sodista suurin
Ohjaus Kimmo Hirvenmäki
Rooleissa: Tatja Hirvenmäki ja Samu Stenberg
Äänet: Allu Jakunaho
Suomennos: Kimmo Hirvenmäki
Lavastus: Kaisa Niva
Puvustus: Sirpa Santonen
Valot: Mikko Karhu
Kampaukset ja maskeeraus: Sanna Kurula
Tarpeisto: Toni Luukinen
Järjestäjä-kuiskaaja: Aleksi Lindevall
Esitys on väliajaton, jotta pystymme noudattamaan turvallisuusohjeita mahdollisimman ketterästi. Näytelmien arvioitu yhteiskesto on noin 1tunti ja 30 minuuttia..
Suomen ensi-ilta 17.10.2020 Kemin Pirtillä.
Liput: 23 / 21 / 14 euroa
