Kemin Lyseon lukio ja Sauvosaaren koulu

Koululaisten kevätnäyttely 2023 Kemin kulttuurikeskuksessa

Luovia ja lahjakkaita lapsia ja nuoria on Kemin peruskouluissa, lukiossa ja taiteen perusopetuksessa. Se näkyy värikkäässä ja monipuolisessa Kemin koululaisten kevätnäyttelyssä (24.3.-23.4.2023), joka tarjoaa kurkistuksen kuvataiteen ja kädentaitojen opetuksen laaja-alaisuuteen ja sen tuotoksiin. Lasten ja nuorten energinen kevätnäyttely tuo raikkaan kevättuulahduksen kulttuurikeskuksen aulaan. Näyttelyn tekee varsin mielenkiintoiseksi se, että jokaisen teoksen takana on pedagoginen tehtävänanto, jolla kehitetään monialaisia ajattelun- ja kädentaitoja. Teoksiin tutustuessa onkin mielenkiintoista pohtia, mitä taitoja kunkin työn valmistaminen vaatii ja mitä taitoja se kehittää. 

Teoksia on esillä Kemin lyseon lukion (opettajana Laura Eteläinen), Hepolan koulun (opettajana Mika Hodju ja Pirjo Lahtela), Karihaaran koulun (opettajana Laura Eteläinen ja Seija Honka), Syväkankaan koulun (opettajana Kaisa-Leena Väänänen), Sauvosaaren koulun (organisoijana Heli Veijola) sekä Kivalo-opiston taiteen perusopetuksen (opettajana Taina Rönkkö) opiskelijoilta ja oppilailta. Näyttely on tuotettu yhteistyössä Kemin koulujen rehtorien, kuvataideopettajien, Kivalo-opiston ja Taidemuseon kanssa. Jos olet koskaan pohtinut, mitä nykynuoret kouluissa tekevät, tule tutustumaan Kemin koululaisten kevätnäyttelyyn Kemin kulttuurikeskuksen aulassa ja ylläty. 

Kivalo-opiston taiteen perusopetuksen töitä
Opettaja Mika Hodju ripustaa Hepolan koulun teoksia kulttuurikeskuksen kahvilaan.
Hepolan koulun yläluokkalaiset ovat tehneet myös pienoismalleja ja animaatioita.

Lisätietoa: 

Venla Kakko, Kemin taidemuseo, venla.kakko@kemi.fi, 0408329691 

Tapahtuman tiedot


Tapahtuman alkamispäivä

19.04.2023,  kello 08:00

Tapahtuman loppumispäivä

23.04.2023,  kello 15:00

Paikka

Kemin kulttuurikeskuksen aula
Marina Takalon katu 3
94100 Kemi

Tapahtumaluokat

Lapsille, Nuorille, Näyttelyt