Taiteilija teostensa äärellä

Tapahtuman tiedot


Tapahtuman alkamispäivä

23.09.2020,  kello 11:00

Tapahtuman loppumispäivä

11.10.2020,  kello 15:00

Paikka

Kemin taidemuseo
Marina Takalon katu 3
94100 Kemi

Tapahtumaluokat

Näyttelyt

Sammakkoprinsessa – Hannu Lukinin maalauksia 22.8.–11.10.

Näyttely on avoinna tiistaista perjantaihin kello 11–18 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin kello 10–15.
Vapaa pääsy.

”Kemin taidemuseon massiiviset seinät ovat haasteellinen lähtökohta taidenäyttelylleni. Tila on tuttu, pidin kaksikymmentä vuotta sitten Jaakko Pernun kanssa yhteisnäyttelyn taidemuseon korkeissa juhlavissa tiloissa. Olen poiminut tuotannostani kaikkein voimakkaimmat teokset, jotta en häviäisi taidemuseon massiiviselle tilalle. Sammakkoprinsessa -näyttelyn nimi tulee venäläisestä iltasadusta, jonka olen lukenut 7-vuotiaalle tyttärelleni iltaisin äitinsä menehtymisen jälkeen.

Alun perin näyttely oli tarkoitus pitää vaimoni Meeri Muinosen ja minun yhteisnäyttelynä. Vaimoni ennätti suunnitella äänikokonaisuuksia jotka liittyivät teoksiini, mutta olen jättänyt ne pois näyttelystä, koska hän ei saanut niitä täydellisesti lopulliseen muotoonsa ennen sairastumistaan. Näyttely on periaatteessa meidän yhteistyötä, vaikka Meerin teokset eivät olekaan fyysisesti läsnä. Uskon, että puolisoni olisi ylpeä tästä näyttelystä, vaikka hänen ääni- ja videoteokset eivät olekaan paikalla.

Jättiläiskokoinen sammakkoteos hallitsee näyttelyä. Taulun vakituinen sijoituspaikka on lääkäriaseman tiloissa ns. Sammakkotalossa Oulun keskustassa. Olen iloinen, että terveydenhuoltopalvelut ovat hankkineet voimakkaita teoksia tiloihinsa, eivätkä varovaisuus ja arkuus ole voittaneet julkisten teosten hankinnassa. Yksityiset ja julkiset terveydenhuoltoalan palvelut ovat hankkimassa taidetta toimitiloihinsa. Taiteen terapeuttisesta vaikutuksesta on saatu myönteisiä tutkimustuloksia.

Suomalaisessa sisustusperinteessä varovaisuus ja valkoisuus ovat todella voimakkaasti läsnä. Arkana kansana emme ole uskaltaneet tehdä koloristisia ratkaisuja. Värien pelko ja sisustamisen varovaisuus on käännetty positiiviseksi. TV:n Inno on tehnyt todella voimakasta työtä kliinisen sisustusarkkitehtuurin puolesta. Ystäväni puuseppä vieraili asuntomessuilla ja kertoi ettei puutu kuin puudutusaineen haju. Olen itse opiskellut Taideakatemian koulussa Rafael Wardin oppilaana ja voimakkaat värit ovat tulleet tutuksi. Suomalainen mollivoittoisuus, marraskuulaisuus, Tyko Sallinen, Aimo Kanerva ovat voimakkaita perinteitä. Toivon ja uskon, että Suomi ei tulisi tunnetuksi kolorismin kehitysmaana.

Jos ihmisellä on huono kuulo, hänelle pitää huutaa. Julkisen taiteen varovaisuus on huolestuttavaa. Jos punaiselle tiiliseinälle tehdään työ, joka esittää punaista tiiliseinää, kaikki ovat tyytyväisiä. Taiteen yksi tärkeimmistä tehtävistä on olla kontrasti ympäristölle. Kain Tapperin teokset navetassa eivät näyttäisi miltään. Kun ne viedään terveyskeskuksen aulaan, ne löytävät niille kuuluvan kontrastin ja tehon.”

Lisätietoja: Hannu Lukin, hlukin@outlook.com 040 5071 237

Tapahtumasta lisää:

http://merilapinmuseot.fi/nayttelyt/sammakkoprinsessa-hannu-lukinin-maalauksia