Sarjakuvahahmo Lempi sovittaa päähänsä Suomen kuninkaan kruunua, joka on nähtävissä Kemin Jalokivigalleriassa.
Sarjakuvahahmo Lempi sovittaa päähänsä Suomen kuninkaan kruunua, joka on nähtävissä Kemin Jalokivigalleriassa.

Sarjakuvanäyttely ja Jalokivigalleria 1.6.–31.8.2020

Ainutlaatuinen Kemin sarjakuvanäyttely ja Euroopan laajin jalokivikokoelma ovat nyt saman katon alla. Näyttelyt ovat avoinna kesällä 2020 (1.6. alkaen) maanantaista perjantaihin kello 10–16 ja lauantaina kello 12–15.

Kemin Sarjakuvanäyttely

Uudistunut Kemin sarjakuvanäyttely keskittyy entistä enemmän suomalaiseen sarjakuvaan. Kemin Jalokivigallerian kanssa saman katon alle muuttanut näyttely esittelee yli 30 sarjakuvataiteilijan kädentöitä muun muassa originaalien, figuurien ja videoiden muodossa. Kemin sarjakuvakeskuksella on myös pohjoismaiden mittakaavassakin suuri, tuhansien albumien sarjakuvakokoelma, joka on nyt ensimmäistä kertaa kaikkien nähtävillä ja luettavana – osana uutta näyttelyä.

Kemin Jalokivigalleria

Olipa kerran aika, jolloin Suomestakin puuhattiin kuningaskuntaa. Hanke oli jo niin pitkällä, että kuninkaalle suunniteltiin jo kruunukin. Historia sai uuden käänteen, mutta kruunu on edelleen olemassa. Kemin Jalokivigallerian kokoelmiin kuuluu upean Suomen kuninkaan kruunun lisäksi Englannin kuningattaren kruunusta tehty jäljennös ja yli kolme tuhatta koru- ja jalokiveä. Voit varata myös opastetun kierroksen, jossa opas kertoo mielenkiintoisia tarinoita näyttelyn kokoelmista.

Tapahtumasta lisää :

https://www.facebook.com/The-Arctic-Gems-Comics-335450420453872/

Tapahtuman tiedot


Tapahtuman alkamispäivä

31.08.2020,  kello 10:00

Tapahtuman loppumispäivä

31.08.2020,  kello 16:00

Paikka

Kemin Sarjakuvanäyttely ja Jalokivigalleria
Rantabulevardi 2
94100 Kemi

Tapahtumaluokat

Näyttelyt