Kaupungin keskustan pohjoisosaa, rautatieasemalta Täiköntorille, pyritään kehittämään toiminnallisesti rikkaaksi ja eläväksi kaupunkiympäristöksi. Alueelle suunnitellaan laadukasta ympäristöä monipuoliselle elämälle: asumiselle, palveluille ja matkailulle.

Keskustassa halutaan pystyä tarjoamaan aktiivista, yhteisöllistä ja toiminnallista arkea kaikille kaupunkiasumisesta kiinnostuneille aina opiskelijoista aktiivisiin senioreihin. Tulevaisuudessa keskusta tarjoaa kävelymatkan sisällä elämyksiä, palveluita ja aktiivisempaa arkea. Keskustan kehittämisellä mahdollistetaan sopivia asumismuotoja, työssä käyminen sekä sujuva arki. Tähän tarvitaan aktiivisia kuntalaisia, yrittäjiä, eri alojen toimijoita ja sijoittajia.

Yrittäjä tai sijoittaja, haluatko mukaan keskustan kehittämiseen?

Ota yhteyttä elinkeinopalveluihin. Lisätietoa yrityspalveluistamme löytyy näiltä elinkeinopalveluiden sivuilta.

Havainnekuva Täiköntorilta. KUVA: MUUAN Oy

Taustaa

Vuonna 2019 toteutettiin kaupunkilaiskysely kemiläisille. Vastauksista kävi ilmi, että toiveena on lisää kauppoja ja monipuolisia palveluita. Kemiläiset arvostavat kulttuuria ja kulttuurisesti tunnettuja rakennuksia keskustassa. Kulttuurin haluttiin näkyvän katukuvassa ja nuorille toivottiin tekemistä keskustassa. Keskusta oli helppo saavuttaa kävellen, pyöräilen tai autolla. Vuonna 2020 järjestettiin alueen suunnittelukilpailu arkkitehtiopiskelijoille.

Suunnitelmissa vilkas kaupunkikeskusta

Havainnekuva rata-alueelta päin Kemin keskustaan. KUVA: Muuan OY

Alueelle on laadittu yleissuunnitelma loppuvuodesta 2020. Suunnittelussa hyödynnettiin kyselyn tuloksia ja suunnittelukilpailun ideoita.

Yleissuunnitelma ei ole valmis kokonaissuunnitelma, vaan nimensä mukaisesti antaa suuntaviivoja sille, mitä kohti eri korttelikokonaisuuksia lähdetään kehittämään. Toimintojen sijoittelu on suunnitelmassa selkeä, mutta toteutuminen vaatii konkreettisia hankkeita. Asemakaavaa joudutaan myös joiltakin osin muuttamaan ja muutostyö onkin jo vireillä. Ensimmäisiä muutoksia nähdään Täikön puiston alueella, johon rakennetaan skeittiparkki kesäkaudella 2021.

Havainnekuva keskustan kehittämissuunnitelmasta. Klikkaamalla kuvaa saat sen suuremmaksi. KUVA: Muuan Oy

Suunnittelukilpailun helmiä

Kaupunki järjesti yhteistyössä Suomen Arkkitehtiliiton SAFA:n kanssa alueen kehittämiseksi ideakilpailun arkkitehtiopiskelijoille. Kilpailuun osallistui 24 työtä, voittajaksi valikoitui Anni Saviaro Oulun yliopistosta työllään ”Palokujat”. Jaetun toisen palkinnon saivat kilpailuehdotukset ”Esirippu”, tekijöinä Essi Nisonen ja Joona Lukka Tampereen yliopistosta ja ”Suma”, tekijöinä Kaisla Rahkola, Joona Heikkilä ja Ella Kaira Aalto-yliopistosta. Lisäksi lunastettiin Aalto-yliopistolla opiskelevien Emmy Hömpin, Joonas Mölsän ja Lasse Tikkamäen kilpailutyö “Uutta Linjaa”.

PalokujatEsirippuSumaUutta Linjaa